”Nimeni on M ja olen alkoholisti”

”Nimeni on M ja olen alkoholisti. Haluan jakaa tarinani turvallisessa ilmapiirissä. Tiedän ja luotan, että saamani viha poistetaan keskusteluketjusta.

Olen ollut nyt kolme kuukautta täysin raittiina. Vuoden omillani. Onneksi avioliittomme loppui.

Minulla oli ihana vaimo. Hän oli riippuvainen parantamaan ja minä riippuvainen parannettavaksi. Yhdessä me ruokimme toistemme riippuvuutta ja yhdessä me ruokkisimme sitä, joten meidän on parempi olla erillämme.

Olemme oman kasvumme alkutaipaleella. Minä rakastan häntä ja siksi olen päästänyt irti, jotta hänen ei tarvitse pelätä, jotta hän voi aloittaa oman kasvunsa. Pelätä esimerkiksi sitä, että jos hän vaikka soittaa minulle ja minä en vastaa niin ensimmäinen ajatus on, että olen ratkennut, vaikka kyse olisi jostain aivan muusta, niin silti se loputon epävarmuus ja pelko.

Minä en kestä sitä, että hänen pitää pelätä. Omassa parisuhteessaan pelätä. Ei parisuhde ole pelkoa varten. Parisuhteen pitää olla peloton.

Se kaikki paha, mitä olen saanut aikaan. Olemalla välinpitämätön. Antamalla itseni riippuvuudelle. Olemalla riippuvainen. Perheeni on elänyt riippuvuuden varjossa ja kun riippuvuuden varjossa elää, pitää elää riippuvaisen ehdoilla. Rakentaa elämä niin, että riippuvaisella olisi siinä mahdollisimman hyvä olla riippuvainen.

Häpeä. Häpeäähän minä tunnen. Kaikesta siitä syystä, mitä olen mennyt tekemään ja mitä jättänyt tekemättä. Minä en ansaitse vaimoni rakkautta. Minä haluan, että hän on onnellinen. Minun kanssani hän ei ole ollut.

Vaikka pysyisinkin raittiina, niin on olemassa se pelko, että kaikki alkaa alusta. Kaikki murenee uudelleen. Pelko. En halua, että hän elää pelossa. Haluan että hän elää rakkaudessa. Haluan että hän löytää ihmisen joka rakastaa riippuvuuksitta. Sen hän on ansainnut.

Eniten toivon sitä, että hän kasvaa itsekin. Hän löytää voimaa päästä omasta riippuvuudesta eroon. Jotta hän ei löytäisi itseään uudestaan minunlaisen ihmisen viereltä. Haluan hänelle suhteen, jossa ei olisi parantajia ja parannettavia, vaan kaksi rakastavaa aikuista ihmistä.

Sitä hänelle toivon. Minä en ole hänelle se toinen aikuinen hänen suhteessaan. En siitäkään huolimatta, että raitistumiseni pysyisi vallassa, koska hänellä olisi silti se pelko ja meidän molempien on parempi niin, että emme ole toisillemme.

Olen nähnyt elämässäni aivan tarpeeksi niitä perheitä, joissa pysytään hampaat irvessa, kyyneleet silmissä, suorittamassa loppuun jotain sellaista, jota ei ole ollut edes olemassa aikoihin. Heille haluaisin huutaa, että päästäkää irti, eläkää elämäänne, päästäkää irti.

Mikään ei koskaan muutu jos itse ei halua muuttua. Minä haluan muuttua. Haluan olla isä lapselleni. Sen jälkeen voin peilin edessä todeta, että olen onnistunut.

Yritän onnistua.”