Havaintoja parisuhteesta

Olemme luoneet yhteiskunnan jossa ihmisten pitää pelätä

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen kirjoittanut julkisesti noin kymmenen vuoden ajan. Voin helposti sanoa, että sosiaalisen median ilmapiiri ei koskaan ole ollut niin rumaa mitä se on ollut kevään ja kesän aikana. Viimeisetkin rajoitteet ovat tippuneet.

Monet ovat puhuneet, että yhteiskunnalliseen keskusteluun on tullut mukaan niin sanottu kansan kieli. Jos kansan kieli on solvaamista, uhoamista, rasistista ja uhkaamista niin tämä kansa on pikimmiten laitettava pakolliseen terapiaan.

Seurasin muutaman vuoden ajan usean perussuomalaisen vaikuttajan somekirjoittelua. Siitä tuli voimaton ja lohduton olo. Materiaali oli täynnä vihaa. Maaliinsa ne menivät, sillä kannattajilleen he postauksissa puhuvat. Nyt moni näistä kirjoittelijoista on vallan kahvassa kiinni.

Ihmettelin tuolloin, että miksi tuota kirjoittelua ei nosteta isommin esille? Miksi sille annetaan vapaa tila olla ja elää? En minä tässä sensuuria ole haluamassa, mutta edes jotain rajoja. Koska rajattomuus on johtanut nyt siihen, että esimerkiksi toimittajat ja tutkijat eivät saa tehdä työtään rauhassa ilman pelkoa valtavasta vihavyörystä.

Pahinta tässä on se, että pelkoa ovat luomassa myös kansanedustajia. Ennen heiltä vaadittiin hyvää, sivistynyttä käyttäytymistä. Enää ei. Viime hallituskaudella eräs nykyisen hallituspuolueen puheenjohtajistoon kuuluva Mauri Peltokangas, nimi ei muutettu, sai rauhassa nimitellä hallituksen naisministereitä perserei’iksi. Ei siitä tullut minkäänlaista hälyä. Puhumattakaan hänen jatkuvasta vihasta kohdistuen maahanmuuttajiin ja seksuaalivähemmistöihin.

Olen seurannut sosiaalisessa mediassa erään kolmekymppisen Vihreisiin kuuluvan naisen postauksia. Jokaisen postauksen perään tulee sanantien usean kymmenen vihaajan armeija, joka yrittää vaientaa hänet väkivaltaisilla sanoillaan. Kaikki eivät tuota jaksa. Minä en jaksaisi. Onneksi kaikki eivät luovuta, sillä se vihapuheen tarkoitus on, vaientaa humanismin ääni.

Sanat ovat valtaa ja niillä on valtava merkitys. Sanat johtavat myös tekoihin. Poliisi tutkii tällä hetkellä kahtakin eri äärioikeistoryhmittymän suunniteltua terrori-iskua. Toisessa tapauksessa lahtelainen mies oli ehtinyt jo terrorisoida itselleen tuntemattoman tummaihoisen elämää väkivaltaisesti.

Tämän pitäisi olla vakava pysähtymisen paikka. Tähän yhdistettynä se, että eduskunnassa istuu kansanedustaja, joka on sanonut, että hänen rukouksiinsa on vastattu, kun vastaanottokeskukseen tehtiin polttopulloisku. Tämä vuosia sitten.

Elämme nyt aikaa, jolloin meidän on viimeistään avattava silmämme. Vähän on jo myöhäistä, mutta yritettävä on.

X