”Oma äitini on tunnelukkojen takana niin kuin ikäisensä naiset ovat”

”Ajattelin jakaa omaa kokemusta äiti asioissa. Oma äitini on tunnelukkojen takana, on läsnä mutta ei syvällisesti. Lapsena ei kerrottu että rakastetaan tai olet tärkeä. Läheisyyttä ei myöskään hirveästi ollut. On ollut melkoinen matka näin aikuisiällä opetella puhumaan kaikista tunteista ja opetella siihen että tunteet voi sanoittaa ääneen. Kosketus kertoo turvasta ja läsnäolosta.

Äitini on tehnyt parhaansa kasvattaessaan meidät ja varmasti ajatellut meidän parasta tehdessään valintoja elämässä. Otin pienenä likkana jo tavallaan koppia ”äidin roolista”. Autoin ja hoidin pienempiä sisaruksia.

Omia lapsia ei ole vielä ja se aika ajoin nostaa surua pintaan. Haaveena oli omat lapset nuorena, vaan aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Onneksi elämässäni on kummilapsia ja lapsia, joista välitän todella paljon. Parisuhde toi mukanaan lapsia, ja he ovat äärettömän rakkaita. Heidän kanssaan on käyty keskustelua miksi minulla ei ole omia lapsia ja miksi ei ole helppoa saada lapsia. Tietenkin huomioon ottaen lasten iät. Lapset kysyi, saako kutsua minua äidiksi kun välillä vahingossa kutsuu. Kerroin että saa, en ole kuitenkaan hänen biologinen vanhempi vaan turvallinen ja välittävä aikuinen heidän elämässään. Äitienpäivä herättää aika paljon erilaisia ajatuksia ja tunteita. Niiden äärelle on hyvä pysähtyä. Kiitollinen elämässäni olevista lapsista. Muistakaa hoivata myös sisäistä lastanne.

Vielä lisätäkseni, omat vanhemmat kantavat varmasti mukanssn sukupolvien ajan mukana kulkeneita traumoja tiedostaen tai tiedostamattaan. Puhumattomuus ja asioiden maton alle lakaisu oli arjessa arkipäivää. Välillä olen tuntenut vihaa äitiäni kohtaan, vihan takana kuitenkin surua. Olen oppinut paljon ja laittanut rajojani kiinni myös äidin suhteen. On aika katkaista sukupolvien väliset sidokset, uskaltaa olla tuntea ja kertoa rakastavansa. Vaikka sen ääneen sanominen pelottaisikin.”