”Pujotan kylmät käteni hänen paitansa alle ilkikurisesti hymyillen”

”Rakkaustarina, jonka toivoisin toteutuvan tässä elämässä. Tositarinana tätä en surukseni voi kertoa, mutta aina voin unelmoida.

Kohtaaminen

Otan askeleen häntä lähemmäs. Jännitän niin, että sydän lyö kovemmin, kuin koskaan aikaisemmin.
Huumaava tuoksu. Läpitunkeva katse näkee sieluuni. Paljonpuhuva hymy on lämmin ja vastaanottavainen. Tapojeni vastaisesti en saa katsettani irti hänestä. Ujoa katsettani, jonka niin usein olen aikaisemmin painanut sivuun.
Olen valmis tulemaan nähdyksi. Pieni puna nousee kasvoilleni johtuen jännityksestä, saadusta kohteliaisuudesta tai punaviinistä. Ehkä siitä kaikesta. Hän ottaa käteni käteensä. Sähköä. Päästän lähemmäs.

Elämä yhdessä

Arki ei ole kirosana.
Ovikello soi. Hän seisoo edessäni ja on läsnä joka solullaan. Ihana kaulakuoppa huutaa tunkemaan nenäni siihen ja hengittämään toisen ihoa. Kuljemme käsikkäin kalliolle katsomaan merta, joka on tänään kuohuvampi, kuin aikoihin. Tajuamme olevamme ainoat ihmiset näköalapaikallamme, varmastikin johtuen jo hämärtyvästä, tuulisesta illasta. Pujotan kylmät käteni hänen paitansa alle ilkikurisesti hymyillen. Hän laskee minut hellästi pehmeälle sammaleelle kallion syvennykseen ja suutelee hengästymiseen saakka. Aika pysähtyy. Tuulella, pimeydellä tai paikalla ei ole väliä, kun molemmat haluavat toisiaan niin paljon.
Istumme raukeina sohvani lämpimään syleilyyn juoden kuumaa teetä. On rauhallinen olo. Piirrän hänen selkäänsä kuvioita sormenpäälläni samalla, kun puhumme. Menneisyydestä, tunnelukoista, nykyisyydestä. Itku ja nauru eivät sulje pois toisiaan. Uskallamme olla auki. Saamme olla keskeneräisiä.
Halaan ja toivotan hyvää yötä hänen sulkiessa ulko-oveni.
Hän kirjoittaa viestissään saaneensa taas paljon hyvää seuraavaan päiväänsä, arkiseen aherrukseensa. Tunnen niin samoin. Rakastan. Haluan. Höyhenenkevyenä painan pääni tyynyyn.

Pakkaan laukkuuni kaiken tarpeellisen. Vietämme yhteisen viikonlopun hänen luonaan. Olen innoissani ja onnellinen.
Se aika täyttyy kiireettömyydellä, intohimolla, tanssilattialla keimailulla. Naurulla, syvällisillä keskusteluilla, hetkessä leijumisella.

Palaan kotiini täynnä uusia voimaannuttavia muistoja. Hymyilen ja huokaisen syvään.
Kiipeän kalliollemme. Meri on tyyni.
Alhaalta kuuluu pariskunnan katkeran kireää kiistelyä samanlaisten tuulipukujen kahisten kilpaa: ”Kun sinä et ikinä… Aina minun pitäisi…”
Istun kalliolle ja suljen silmäni. Elämäni on näin parasta.”