Havaintoja parisuhteesta

Rikottu ihminen ei uskalla enää rakastaa

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

En koskaan aloita enää parisuhdetta.

Näin olen kuullut monen sanovan. Ei siksi, että vastustaisi parisuhteita, vaan siksi, että pelkää tulevansa uudestaan satutetuksi.

Ihminen antaa rakastuessaan itsestään toiselle paljon. Heittäytyminen rakkauteen on riski ja mitä useimmin tuo riski on aiemmin päättynyt pettymykseen, sitä vaikeampaa ihmisen on antaa itsensä toiselle ihmisille myöhemmin. Varsinkin tapauksissa, joissa on tullut toisen ihmisen satuttamaksi sillä, että luottamus on murennettu.

Mieti kahta toisilleen antautuvaa ihmistä. Eivät he antaudu pelkästään rakkauden ja intohimon vietäväksi. Rakastuessaan he antavat toisen ihmisen kannettavaksi myös menneisyytensä, iloineen ja haavoineen. Luottavat siihen, että voivat sen tehdä, jopa odottaen, että haavat lähtisivät arpeutumaan toisen ihmisen hellässä kosketuksessa.

Parhaimmillaan niin käykin. Ihminen on kaiken rakkauden ja luottamuksen arvoinen. Pahimmillaan käy jotenkin aivan muuten. Haavojen päälle tulee uusia haavoja ja rakkauden jälkeen ihminen on entistä rikkinäisempi. Tämän toteutuessa on kai mahdotonta antautua seuraavalla kerralla rakkauden vietäväksi, koska pelko itsensä satuttamisesta voimistuu jokaisella kerralla, kun niin on käynyt.

Siksi satutetun ihmisen lähelle on vaikea päästä. Lähelle voi päästä, mutta aivan perille ei koskaan. Tuntuu kuin vastassa olisi ovi, johon ei enää anneta avainta. Ihmekös tuo, sillä miksi toinen sitä antaisi, jos kerta toisensa perään on käynyt niin, että kutsuttuaan ihmisen sisään, hän on tuonut mukanaan vain uuden pettymyksen ja uuden kivun käsiteltäväksi.

Vaikka onkin niin, että emme voi antaa onneamme toisen ihmisen kannettavaksi ja vastuuksi, niin voimme olettaa, että toinen ei ainakaan tule rikkoneeksi sinua. Ihminen on hauras kokonaisuus. Ei ole itsestään selvää, että tulee päässeeksi ihmisen perimmäiseen huoneeseen saakka. Jos sinne pääsee, niin se on toiselta ihmiseltä valtava luottamuksen osoitus. Jos sen luottamuksen rikkoo huonolla käytöksellään, niin ihminen menee rikki ja jos ihminen menee tarpeeksi monta kertaa rikki, niin pian ollaan tilanteessa, että hänen sulkee oven perimmäiseltä huoneeltaan aivan kaikilta.

Surullista on, että monen huone on sulkeutunut jo ennen aikuisuutta. Lapsuus on ollut niin repaleinen ja täynnä pettymyksiä ja luottamuksen menettämisiä, että ihminen on sulkeutunut jo ennen kuin kukaan rakastava ihminen on päässyt edes lähelle. Koska petetty ihminen rakentaa itsensä eteen muurin, jotta ei jälleen tule petetyksi. Tietenkin ihminen tekee niin, koska haluaa suojella itseään.

Siksi pitäisi muistaa, että jo aiemmin rikottua ihmistä ei saa rikkoa uudelleen. Hänellä on saattanut kestää vuosia tullakseen tilanteeseen, jossa hän lopulta päästää ihmisen lähelleen, jopa sinne oman itsensä perimmäiseen huoneeseen. Tiedättekö mitä tapahtuu, jos ihminen rikotaan sen jälkeen uudestaan? Hän saattaa sulkea itsensä lopullisesti. Muuttua ihmisten, elämän ja rakkauden edessä kyyniseksi, jopa ilkeäksi, koska sillä tavoin rikottu ihminen kokee olevansa suojassa ja turvassa.

No, harva meistä elää elämänsä menemättä koskaan rikki. Silti voimme ainakin ihan täysillä yrittää, että emme tulisi rikkoneeksi ihmisiä. Voisimme ihan täysillä yrittää, että emme rikkoisi ihmisen luottamusta. Koska jokainen rikottu ihminen on pois rakkaudelta ja jokainen teko pois rakkaudelta tekee ihmisen elämästä ja koko maailmasta yhä synkemmän paikan elää.

Tämän viikon alkuun pieni pyyntö kaikille, rikkomisen sijaan voisimme rakentaa ja suojella.

Ihan vain pitää toisistamme huolta.

Lue myös

X