”Sydämessäni vilpittömästi uskon olevan sinun kunnes kuolema meidät erottaa”

”Viisi vuotta olin tuuliajolla ajoittain tuntui ettei sitä minulle sopivaa kumppani vaan ollut olemassa. En pitänyt itseäni nirsona mutta aina elämääni saapui vääränlaisia ihmisiä. 

Kunnes yhtenä päivänä. Uskaltauduin päästämään sinut elämääni. Uskalsin avata syvimmät haavani ja elämäni kokemat kolhut. Sinä olit senkin jälkeen siinä. Et tuominnut arvostellut vaan kuuntelit ja lohdutit kun kerroin syvimpiä pelkojani. Tiesin jotenkin että sinulle kelpasin juuri sellasena kun ole vajaavaisena, rikkinäisenä ja ahdistuneena. 

Elämämme sulautuivat toisiinsa ihan huomaamatta. Sinun vierestäsi oli aamuisin ihana herätä ja viereesi nukahtaa. Huomioit minua enemmän kun kukaan ikinä. Asetit minun tarpeeni usein omasi edelle. Et ominut, rajoittanut tai sanellut elämääni mutta olit aina tukena kun sinua tarvitsin. Ei ollut asiaa mistä emme olisi voineet puhua. Rakastit ehdoitta ja sait minutkin rakastumaan aitoon, lämpimään, luotettavaa ja hassuun itseesi. Opetit minulle mitä arvostus on ja kuinka parisuhde voikaan olla helppoa näin helppoa.

En unohda kiittää siitä, kuinka onnekas olenkaan ollut saadakseni sinut minun elämään. Sinun kanssa arkikin on juhlaa. Usein seuraan tilanteita jossa näen kuinka pyyteettömästi autat muita, kannustat ja otat tilanteet haltuun. Kerrot minulle usein kuinka haluttava ja kaunis olen. Sinun sanasi ovat saaneet minutkin uskomaan niin. Mahtavaa on se, että molemmat tekee töitä suhteen eteen ja tahtotila jatkaa yhdessä eteenpäin. Sydämessäni vilpittömästi uskon olevan sinun kunnes kuolema meidät erottaa.”