Rakkaalla lapsella on monta hämmentävää nimeä
Sanomalehtien syntyneet-palstaa lukiessa tuntuu, että suomalaisia edustaa nykyään kolme heimoa: kuninkaalliset, maahiset ja vanhukset. Vai mitä mieltä olette pienokaisista nimeltä Margareta, Kaarna ja Urho? Suosituimmat nimet olivat viime vuonna (2008) Emma ja Onni. Näen jo punamultamökin, tuohivirsut ja kehruurukin. Paitsi että Onni ja Emma ovat vaippaikäisiä taaperoita.
Nimimuodin muutos ei ole uutta. Tietyt nimet ovat aina kulloinkin olleet muodissa hävitäkseen sitten hetkeksi. Se mikä on muuttunut on nimien kirjo. Kaimautta pidetään nykyään ikävänä ilmiönä – ellei kaima ole ihailtu kuuluisuus.
Kansainvälisyys kunniaan
On loogista, että vanhemmat eivät halua torpedoida jälkikasvunsa kansainvälistä uraa nimellä, jota muualla ei kyetä lausumaan. Mutta miksi antaa nimi, joka on toivottoman yleinen kotimaan rajojen ulkopuolella? Danieleja ja Robertteja on maailmalla tuhkatiheässä, samoin kuin Olivioita ja Sophieita. Siinä voisi hyvin Tomi erottua edukseen. On outo ajatus, että suomalaisuus olisi kansainvälisellä kentällä rasite ja että tavanomainen ulkomainen nimi toisi jotain lisäpisteitä. Päinvastoin, Maxeja ja Elleneitä on siellä omasta takaa. Surkuhupaisaa on myös se, miten vanhemmat eivät mieti lapsen nimeä kokonaisuutena sukunimineen. Cordelia Mähönen ja Gregorius Äijälä nyt vain ovat hervottoman koomisia.
Kansainvälisten nimien oma sektorinsa on julkkisten mukaan nimetyt lapset. Haluaako kukaan, että hänet nimettäisiin jonkun aikansa tusinajulkimon mukaan? Vai edustavatko David ja Victoria Beckham jotain sukupolvien yli kestävää ja arvostettavaa? ”Niin mä sain tän nimen, ku äidin mielestä se tyyppi oli tosi nätti. Myöhemmin se sitten kuoli kauneusleikkaukseen. Tai ehkä huumeisiin.”
Satumaiset metsänolennot
Fantasiakirjallisuuden ja –elokuvien sekä ympäristötietoisuuden nosteessa myös nimistöön on ilmaantunut satuolentojen ja luonnonilmiöitä kuvaavia nimiä. Mutta mitä jos Sadetuuli ei haluakaan isona jooganopettajaksi vaan juristiksi? Nimihän ei neitiä pahenna, mutta on hämmentävää kuinka periaatteessa arvoliberaalit vanhemmat pakkosyöttävät elämänkatsomuksensa lapselleen nimen muodossa.
Tulevaisuudessa pankinjohtajakin voi toki olla Gandalf, mutta eri asia on, haluaako hän kuulla velhomaisuudestaan joka käänteessä. Pankin asiakkaat saattavat myös toivoa, että johtaja on kiinni tämän maailman haasteissa eikä unelmoi Keski-maan pelastamisesta.
Tällaisissa intiaaninimissä lienee kyse vanhempien toivosta, että lapsi kasvaisi nimensä veroiseksi: henkiseksi ja hyväksi ihmiseksi. Toiveessa ei ole mitään vikaa, mutta hyväksi ihmiseksi kasvaakseen tarvitaan muuta kuin sopiva nimi. Hellyyttä taasen voidaan osoittaa lempinimilläkin. Se, että lapsi tuntee itsenä ainutlaatuiseksi ja erityiseksi vanhemmilleen on kiinni siitä hoidosta ja huolenpidosta mitä hän saa. Erikoisen nimen saanut lapsi voi hyvinkin miettiä, kelpaako hän aivan tavallisena pulliaisena ollenkaan.
Vanhainkotiin vai tarhaan?
Minne sitä Kalevia ja Selmaa veisi, päiväkotiin vai dementiaosastolle? Tämänhetkisestä nimimuodista vanhusten nimet ovat herttaisin ilmentymä. Nämä (iso)isovanhempiensa nimistön mukaan nimensä saaneet tulevat muuttamaan ne assosiaatiot joita Kerttu, Kyllikki ja Ester herättävät tänään. Niistä tulee jälleen nuorison nimiä nykyisten Jennien ja Laurojen tilalle. Toinen asia on, että nämä lapset saavat kyllä tottua kaimoihin. Riippuu lapsesta, kuinka yksilölliseksi hän kokee kutsumanimensä Emma P. tai Onni K.
Nimiväännökset
Micco ja Caisla esittäytyvät. Mitä näillä vänkyröillä on tarkoitus sanoa? Että on hauska harraste joutua tavaamaan nimensä joka ikinen kerta kun sen ääneen sanoo? Vai vähennetäänkö niillä lapsen vaivaa keksiä tuleva mesetysnimensä? Pecca2007 on ainakin cyberuskottava. Onneksi nimilautakunta on suhtautunut näihin muunnelmiin aika torjuvasti. Artistinimet ovat sitten aikanaan ratkottavia asioita. Nimet muuttavat muotoaan kielen mukana, ja monet aikoinaan lempiniminä ja lyhenteinä toimineet nimet ovat muuttuneet omiksi erisnimikseen (kuten vaikka Johannes Jussiksi). Mutta onko joku huomannut ääntävänsä nykyään k-kirjainta toisella lailla kuin ennen?
Onko mitään rajoja?
Useimmat nimiä aprikoivat vanhemmat oppivatkin nopeasti nimilain nyrkkisäännöt: ei pojalle tytön nimeä, eikä tytölle pojan nimeä. Eikä nimeä josta on lapselle ilmeistä haittaa. Nimilautakunta huomauttaa myös, että jos molemmat vanhemmat ovat suomalaisia, nimen tulee olla suomalaisittain kirjoitettavissa ja suomalaiseen kulttuurin sopiva. Tässä rajoja ei ole kuitenkaan tarkasti vedettävissä, kuten nimi-ilmoituksia lukiessa huomaa. Kyseinen linjaus kuitenkin rajaa useimmat Jeesukset ja numeroina ilmaistavat nimet pois. Eri asia on, jos aikuinen haluaa myöhemmin itselleen erikoisemman nimen, hän saa sen hiukan helpommin hyväksytyksi kun saman nimityksen lapselleen.
Teksti: Tiia
Kommentit
Kyllä minun mielestä pitäisi ”herättää henkiin” vanhojen sukupolvien nimiä.
Kommentit
Asiaa!!
Olen itse sitä mieltä että noita kansainvälisiä nimiä kyllä voi lapselleen antaa…Max ja Sophie, mutta siinä tosiaan pitää muistaa se, että etunimi sointuu sukunimeen.
Kun sitten taas tuo maahis-osasto saisi mielestäni jäädä satukirjoihin.
Todella ääliömäistä antaa lapselleen nimi, joka on alkuaan suomalainen, esim. Tiina Tai Pekka ja muuntaa ne joiksikin vaikkapa muotoon Dina ja Pecca. Nuo saippuasarjainspiraatiot lähentelevät mielestäni lapsen oikeuksien julistuksen loukkausta, kuten mahdolliset nimiyhdistelmien mahdollistamat kaksimieliset sanaleikitkin. Rehellisyyttä on omaan kulttuuriin liittyvien nimen antaminen lapselle samalla kunnioittaen esi-isiä ja ja heidän luomaansa pohjaa meille nykyisin eläville.
Siinä olen palstan kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että esimerkiksi yhdistelmä Brooke Sadie Virtanen tai Paul Elvis Kekäläinen ovat jotenkin kertomuksia siitä, että lapsen isän tai äidin sielunelämän tai genitaalin sosiaalinen koko on jotenkin väärä.
Juuri näin.
Jopa tunnen pari idioottiakin idiootimmalta
kuulostavan nimiyhdistelmän omistajaa…tyyliin” Mä sain nimeks
Catharina Charlotta Anastacia Mölökäinen, koska mun mutsi tykkäs
siit yhest sarjasta joka silloin tuli….” – aha, kiva.Tosikiva nimi sulla.hohhoijjaa…
AJATELKAA ihmiset, millainen tulevaisuus sillä kullannupullanne on
nimiensä kanssa, ja kuinka esim. koulussa suhtaudutaan.
Kiusaaminen nimen vuoski voi viedä pohjan koko elämältä lopunviimein.
Aihe tässä jutussa kieltämättä ajankohtainen ja monia kismittävä, mutta lukiessa alkoi ärsyttää kirjoittajan asenne. Pystyy oikein sielunsilmilä näkemään jonku aukomassa päätään vittumaisella äänensävyllä. Kirjoittaja voisi opetella enemmän objektiivista näkökulmaa eikä survoa omaa mielipidettänsä juttuun, joka on olevinaan uutinen. Ei sillä, ettenkö olisi samaa mieltä muutamastakin asiasta, mutta tästä jutusta jäi kyllä paskanmaku suuhun. Mieleen ei jäänyt mitään muuta kuin aivan samaa ärsyttävää tärkeilyä ja oman mielipiteen tuputtamista saa lukea kaksplussan keskustalupalstallakin (ja siksi siellä lopetinkin käymästä); en haluaisi mokomaa masentavaa löpinää lukea uutis(maiselta) palstalta.
Mielipiteeni on, että tuollaiset gandalfit sun muut pitäisi jättää pois. Gandalfistahan minulle mieleen tulee harmaa hapsinen ja vanha velho… Ulkomaalaiset nimet ovat okei ja sitten näihin suomalaisten nimien muunnoksiin… Eräs pikkutyttö tuli hoidosta ja sanoi sitten äidilleen: ”siellä hoidossa mä olin sellasen Rutikan kanssa..” tytön nimihän oli Ruutriikka. Toinen juttu on, että lapsi oli saanut nimekseen Melodi, tietysti se heti pienten suussa vääntyi Meloniksi. Lehdestä luin kerran, että oli kastettu tyttö nimeltä MInttu, ja hänen siskonsa oli Rosmariini. Mauste kokoelmaako vanhemmat olivat ajatelleet?
Jep, itse olen elänyt yli kolmekymmentä vuotta harvinaisen nimeni kanssa, edelleen olen Suomen ainoa tämän niminen (sattuneesta syystä en kerro nimeäni). En ole ikinä voinut sulautua massaan tai jäädä unohduksiin vaan minut kerran tavannut muistaa minut tavanneensa. Ihastelevat että kuinka kaunis nimi ja onhan se. Mutta on siitä haittaakin kun aina joutuu kirjain kirjaimelta tavaamaan mikä nimeni on. Kerran puhelimessa esittelin itseni kolmesti ja sitten toisessa päässä kysyttiin että pilailetko sinä? Hetki meni vakuutellessa että ei, tämä ihan oikeasti on nimeni. Juu ja kerran pettyivät hammaslääkärissä kun potilas olikin suomalainen… Ja usean kerran olen kuullut että kylläpä sinä puhut hyvää suomea, minä siihen aina että kai sitä nyt äidinkieltänsä hyvin puhuu.
Itse olen siis todella käyttänyt harkintaa lapsiani nimetessä, lapsillani on tavalliset suomalaiset nimet vaikka ei nyt niitä aivan yleisimpiä olekaan.
Omasta mielestäni jos erikoisen nimen haluaa lapselleen väenvängällä antaa, laittakoon mieluummin sitten toiseksi nimeksi, jolloin se ei tule niin usein esille. Oma etunimeni koostuu kahdesta nimestä ja yhdistelmän kantajia on suomessa 11, vaikka molemmat nimet tuiki tavallisia ovatkin.
Onni ja Emma. Emma-tätini kuoli vajaa kymmenen vuotta sitten, hänen miehensä Onni viime uudenvuodenaattona 96 -vuotiaana. Hyvä, että tulee uusia samannimisiä. Lasteni lapsilla on hyvin vanhoja harvinaisia nimiä ja minusta ne ovat ihania. 40 vuotta sitten kauhisteltiin, kun esikoiseni nimeksi tuli Mikko – muotiahan olivat tuolloin Mika, Marko, Jari, Sami jne.
Olen nimimerkki ”hohhhhoijaaaan” kanssa samoilla linjoilla, mutta itseäni eniten alkoi mietityttämään kirjoittajan asenne vanhoihin ns. ”mummi ja pappa”- nimiin. Eikö ole vain hienoa saada vanhat suomalaiset nimet takaisin laajempaan käyttöön ja arvostukseen? Nimenomaan vanhat perinteiset nimet, varsinkin Onni, ovat mielestäni niitä kaikkein kauneimpia, enkä iältänikään vastaa vielä tuota ”dementia-polvea”. Ehkä 45 vuoden kuluttua. Ja varmasti antaisin lapselleni nimeksi Onni Ilmari K.
Aivan mahtava mielipideartikkeli/kolumni! Tällaisia lisää!
Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa erikoisuuden tavoittelusta ja kaikenmaailman Elvis-Orvokeista 🙂
hohhoijaalle pikku vinkki: nämähän nimenomaan _on_ kirjoittajan mielipiteitä.. Tätäkään ei olisi ollut pakko lukea 😉 Hyvä teksti aiheuttaa koviakin reaktioita aina, puolesta ja vastaan.
Artikkelin kirjoittaja on tarttunut suorastaan valtavaan, kansakunnan tulevaisuutta uhkaavaan ongelmaan. Toivottavasti kaikki vanhemmat nyt lukevat tämän valistavan artikkelin ja ymmärtävät olla antamatta lapselleen dementoituneiden pappojen ja mammojen nimiä.
Ongelmana nimiasioiden kanssa on se, että kun Suomikin kovaa vauhtia kansainvälistyy, niin ei voida enää rajata sallittuja nimiä samalla tavalla. Oletan, että vanhemmat, joista toinen on vaikkapa espanjalaistaustainen saavat halutessaan antaa poikalapselleen nimeksi esimerkiksi Jesus-Maria, koska se on perinteisesti hyvinkin suosittu nimi espanjankielisissä maissa. Suomalaiset vanhemmat eivät kuitenkaan saa antaa lastaan näin nimetä koska Jesus nyt ei vaan jostain syystä sovi (ei ole suomalaiseen kulttuuriin sopiva?) ja Maria on naisen nimi. Mielestäni tällainen epätasa-arvoisuus suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten vanhempien välillä ei ole kovinkaan hyvin perusteltavissa…
Olen tavallinen suomalainen ja lapseni ovat tavallisia suomalaisia lapsia. Niinpä minulla ja lapsillani on ihan tavalliset nimet. Minulle tietenkin lapseni ovat rakkainta maailmassa, mutta en ikinä voisi kuvitellakaan antavani tyttärelleni nimeksi Bambi, vaikka hänellä onkin todella kauniit silmät tai että poikani olisi Arotuuli tai Paju siksi, että hän on nopea ja hoikkavartinen. Hellittelynimiä sitten kyllä onkin kymmenittäin käytössä ja niissä en ujostele, vaan annan mielikuvitukseni lentää.
Ja jos on yks niin kuitenkin kirjoittavat kaks ii-tä.
Tämäkin on koettu vaikka lapsillani onkin suomaliset nimet.
Kyllä minun mielestä pitäisi ”herättää henkiin” vanhojen sukupolvien nimiä.
Ihan ok ottaa esiin tällainen vanhempien älyttömyyksien aiheuttama trauma nimellä.
Omani on niin uniikki, että saan sen tavata sen joka kerta virallisemmissa yhteyksissä erikseen.
Varsinkin esim. matkalipuissa tms. yhteyksissä ei käykään kuten ennen nimeni lyhennelmä ja joudun aina miettimään kaksi kertaa miten rekisteröidyn eri instansseihin ja miten/mihin se voi vaikuttaa jatkossa.
Ihan niikuin elämä olisi jo muutenkin helppoa…
Toki nimellään voi myös yrittää brassailla kuten anoppini.
Sopivan tilaisuuden tullen kun ei tule muuten huomatuksi, vetää ylpeänä koko litanian läpi tyyliin Xzantippa Elzabeth Chontanza Chrystaxl von Struittelström .
Käyttäytyisi myös kuin aatelinen myös niillä kahdella hammasaukolla etukalustossa ja pitäisi suunsa kiinni 😉
Ainoa saavutus olla elämässä on peritty nimi.
Näissä nimissähän on se hyvä puoli, että ne voi täysi-ikäiseksi tultuaan aina vaihtaa. Itse vaihdoin molemmat etunimeni -95 entisiä huomattavasti persoonallisempiin (joidenkin mielestä ehkä omituisiinkin) nimiin, ja sukunimi vaihtui naimisiin mennessäkin mukavasti näihin uusiin etunimiin sopivaksi. Identiteettikriisiä en ole missään vaiheessa kokenut, vaan voisinpa harkita vaihtavani nimiäni vielä joskus uudestaankin, jos hamassa tulevaisuudessa sattuisin niihin kyllästymään.
Todella hyvä kirjoitus! Sai hymyn nousemaan naamalleni.
Ja niin kuin muutama mainitsi, niin tämä ei ole mikään uutispalsta, vaan kirjoittajan oma mielipide (lähinnä siis bloggailua, mikä ei varmaan hohhoijakkaalle sano mitään). Joten turha vetää hernettä nenukkiin, ettei saisi mielipiteitään kertoa.
Olen itse kyllä täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Nuo mummo- ja pappanimet ovat vain niin koomisia, koska tämän ikäpolven ihminen yhdistää ne vanhainkoti-ihmisiin eikä vauvoihin. Tottakai jokainen saa puolestani antaa, minkä nimen huvittaa, mutta tällä hetkellä noiden vanhusten nimien kanssa käy niin, että sitten kun he menevät tarhaan/kouluun ryhmästä/luokasta löytyy ainakin pari samannimistä. Tietenkin jos haluaa tuollaisen yleisnimen, joka tällä hetkellä yhdistetään vanhuksiin niin ok.
Ja sitten taas nämä Gandalfit sun muut. Oikeastaan ihan mukavia, mutta kun nekin yhdistetään vain ja ainoastaan tiettyihin hahmoihin.
Luonnonnimet taas ovat kauniita; Paju, Kaarna, Pihla(ja) yms.
Mutta en minäkään tykkää noista parinimistä, kuten Merituuli, Aamukaste yms.
Ulkomaalaisten nimien käyttö on myös mielestäni kaunista, kunhan nimen todellakin voi yhdistää perussuomalaiseen sukunimeen. Eli nimien yhteensopivuus on tärkeää.
Noita Peccoja sun muita en ymmärrä, mutta onhan tällä hetkellä yhdellä c:llä kirjoitettavia todella paljon kuten Mico ja Marica.
Oman lapseni nimi on erikoinen, mutta ei outo suomalaiseen suuhun. Useimmiten kysellään, että mistä olen lapseni nimen keksinyt ja kun kuulevat selityksen, niin ymmärtävät yhteyden. Mietin kyllä pitkään ja hartaasti, ettei nimi ole liian yleinen, on helppo suomalaiseen suuhun ja soveltuu käyttöön plus tietenkin se, että sillä on merkitys.
Minulla on Urho -niminen kolmerotuinen, iso ja ihana paimenkoira. Urho -nimi sopii koiralleni erinomaisesti, mutta että lapselle….
Kirjoitus oli mielestäni (ja mieheni myös) todella hyvä ja ennen kaikkea täyttä asiaa! Kun itse olin lapsi/kouluikäinen, niin tovereiden niminä oli Jaana, Tiina, Sari, Pia, Kirsi, Tarja, Leena, Anne yms. tyttöjen osalta ja pojat olivat nineltään Jari, Kari, Ari, Pekka, Jyrki, Timo jne… Oma nimeni oli silloin tosi harvinainen ja sain myös kuulla siitä jatkuvasti. Kuulemma vain jollain mummoilla oli sellainen nimi. Jossain kohtaa ala-asteikäisena olin vakavissani selittänyt isälleni, että tahdon muuttaa nimeni, koska kaikki kiusaavat. No joskus aikuisena sitten tajusin, että vau, onpa hienoa olla edes jollain tapaa ainutlaatuinen! Sama pätee edelleenkin.
Siispä miksi vanhemmat antavat aina lapsilleen kulloinkin kyseessä olevia ”muotinimiä”. Kovin moni tapaamani parikymppinen on nimeltään Jenni/Jenna tai Toni/Joni yms. Miksi siis ei nyt anneta niitä Jaanoja ja Tiinoja ja Kareja ja Pekkoja? Olisi ilmeisesti ainakin vähemmän niitä kaimoja tarhassa näinä päivinä.
Ja ne satuolentoihin tai luontoon liittyvät nimet pitäisi kyllä todella tarkkaan harkita. Jos nyt annat lapselle nimeksi vaikka Vilja tai Kaarna, niin kuka tietää, onko nämä tytön vai pojan nimiä ja jos tytölle sitten sattuisi vaikka avioliiton myötä tulemaan sukunimeksi Peltonen tai Lehtinen, niin….
Omalle pojalleni annoin 13 vuotta sitten nimeksi Anssi Pauli Mikael ja pappi oikein ilahtui, että pitkästä aikaa perinteisiä nimiä eikä vaan niitä Toneja ja Joneja…
HAuska kirjoitus.Ajatuksia ja muistoja herättävä;
Minä olen nimeltäni Kati.
Silloin 70-luvulla kun kouluun menin, olin ainoa koko isossa koulussa
jonka nimi ihan oikeesti oli Kati ( EI siis Katariina, Kaija, Katri, Kaisa,tms )
ja jatkuvasti sain selitellä, että ”mä oon ihan oikeesti tän niminen…”
ihmisille, jotka ei uskoneet että se on ”oikea” nimi ollenkaan.
Onhan Kateja paljonkin – itse olen törmännyt elämässäni vain yhteen, joka
on ihan ristimänimeltään Kati, vaikka mielestäni se on tuikitavallinen nimi.
Kiva nimi, enkä koskaan vaihtaisi sitä.
Syksyllä tuli tytön tarhaan pikkuruinen 1-vuotias tyttö, jonka nimi on Kati.
Hauska juttu, tyttö kyllä ihmetteli,
että ” Voiks äiti olla joku muka ihan samanniminen ku sä ???”
Pikku huomautus vain, että Tiina tai Pekka eivät ole alkujaan suomalaisia nimiä. Ymmärrrän silti, mitä halusit sanoa. ”Rumat ne vaatteilla koreilevat” saattaisi päteä tässäkin tapauksessa.
Minä olen sitä mieltä, että suurin osa vanhemmista antaa lapselleen nimen, josta pitävät itse. Silloin kun oma lapseni kastettiin, en tuntenut yhtäkään sennimistä lasta ja sitten päiväkodissa ja koulussa niitä samannimisiä olikin paljon. Siis kaikki olivat ajatelleet kuten minä.
En usko useinkaan takana olevan hienostelua. Ja mitä näihin dementia-nimiin tulee, niin ne Laurat ja mikä se nyt olikaan toinen sopiva nimi, ovat dementiaiässä aikanaan ja heitä on pilvinpimein.
Mikähän olisi bloginpitäjän mielestä sopiva nimisarja milläkin vuosikymmenellä? Ja mitä tulee perisuomalaisen sukunimen ja ulkomaalaisen nimen yhdistämiseen, sen paheksuminen juontaa alkunsa tietenkin suomenkielisten huonosta itsetunnosta. Se on olevinaan sitä hienostelua.
Suvaitkaa erilaisuutta hyvät ihmiset, antakaa edes nimien olla erikoisia älkääkä tasapäistäkö ihan kaikkea.
Onko lapsen vanhemmat, jotka antavat lapselle omituisen nimen, tulleet koskaan ajatelleeksi, miten käy sitten kun lapsi kasvaa ja joutuu päiväkotiin tai kouluun. Lapset voivat olla tosi raadollisia, niin kuin me aikuisetkin. Lapsesta saattaa tulla nimen vuoksi koulukiusattu tai työpaikkakiusattu. Hakeeko nykyvanhemmat jotain huomiota tai kuuluisuutta sillä, että annetaan lapselle joku erikoinen nimi.
Hiljattain luin lehdestä kastettujen nimiä ja ihmettelin, kun lapselle oli annettu nimeksi Kontra Kaarne. Kontra on yksi korttipeli ja Kaarne taas korppi, joten tehtiinkö lapsesta korttia pelaava korppi. Pitäisi vanhempien hieman miettiä millaisen nimen lapselleen antaa. No, loppujen lopuksi nimenantohan on vanhempien oma asia, mutta ajatelkaa lapsen tulevaisuutta.
Mulla on ihan tavallinen nimi ja se on ok, mutta jos olisin saanut valita niin minun nimeksi ois kyllä saanu antaa (esim) Marica tai Bella.Ei olisi todellakaan haitannut….
Kyllä, lasten nimiin ei liikaa voi huomiota kiinnittää.
Kammoksuttavat esim. nuo pari Laura-vuotta 80-luvulta… jokainen Laura on varmasti törmännyt lisäyksiin .P, A., tai johonkin muuhun.
Kirjoittajan mainitsemat ”pappa- ja mummu-nimet” eivät omiin korviini kovin vanhainkoti-nimiltä kuulostaneet, pikemmin suomalaisilta kunnon perinnenimiltä. Ja, pianhan ne sitten ovatkin hyvin ”nuoria” nimiä…
Olen huomioinut, että lasten nimien lukumäärä on kasvanut, nyt niitä on aika usein kolme, ennen muistaakseni kaksi. Voihan siitä lapsi sitten valita, jos jokin niistä sattuisi miellyttämään…
Mutta mitä mieltä olette mieltä nimistä ”Matti Antin-poika Virtanen” tai ”Tiina Antin-tytär Virtanen” ? Monessa maassa käytäntö, joissakin itsestäänselvyys ( Venäjä, Islanti ? ) ? On meinaan pistänyt nykyään silmään silloin-tällöin Suomessakin (eikö se olekin Suomessakin osa historiaa?)
Oma nimeni on hyvin yleinen suomenruotsalainen nimi…en puhu ruotsia:)… ja olen sitä aina inhonnut! Niinpä kun sain nyt jo teini-ikäiset lapseni olin hyvin iloinen että sain helposti laajentaa suomalaiset lasten nimivalikoimaa sillä että mieheni oli, nyt siis erottu, ulkomaalainen. Poikani nimi on kaunis ja hyvin suomalaiseen suuhunkin sopiva nimi jolla on kaunis merkitys isänsä kielellä ja tyttäreni nimi on peräisin kauniista hennosta kukannimestä, sopii kuin ”nenä päähän”!!!
UUsista nimistä kalentereista puuttuu;
pojan nimi: -EEMU
tytön nimi: -EENA
Mainio kirjoitus – kiitos!
Olen matkatoimistossa töissä, ja teen päivittäin useita kymmeniä matkavarauksia puhelimessa. Tämä nimihomma on mennyt ihan hulvattomaksi , lähes joka toiselta äidiltä tai isältä joutuu kysymään alle 10-vuotiaan lapsen nimen kirjaimittain tai ainakin tarkistamaan uudestaan kuuliko oikein. On Neaa ja Neeaa, Micoa, Miccoa,Mikkoa,Niclasta,Nicklasta,Oonaa,Moonaa,Monaa,Iidaa,Adaa,Aadaa… Nämä nimethän eivät ole edes mitenkään rumia, mutta MIKÄ KUMMA siinä on, ettei tarkoituksella ”erikoisen” nimen antanut vanhempi voi tavuttaa sitä nimeä puhelimessa? Tai missä tahansa virastossa tms.,jossa joutuu antamaan nimen. Eli olisi ystävällistä kertoa virkailijalle oma-aloitteisesti että ”se lapsen nimi on sitten Camomilla c-kirjaimella, tai Henrik k-kirjain lopussa” jne.
Eli erikoisuutta tavoitellaan nimeä antaessa, mutta sitten liki loukkaannutaan kun kysytään nimen oikeaa kirjoitusasua…
”Aihe tässä jutussa kieltämättä ajankohtainen ja monia kismittävä, mutta lukiessa alkoi ärsyttää kirjoittajan asenne. Pystyy oikein sielunsilmilä näkemään jonku aukomassa päätään vittumaisella äänensävyllä. Kirjoittaja voisi opetella enemmän objektiivista näkökulmaa eikä survoa omaa mielipidettänsä juttuun, joka on olevinaan uutinen. Ei sillä, ettenkö olisi samaa mieltä muutamastakin asiasta, mutta tästä jutusta jäi kyllä paskanmaku suuhun. Mieleen ei jäänyt mitään muuta kuin aivan samaa ärsyttävää tärkeilyä ja oman mielipiteen tuputtamista saa lukea kaksplussan keskustalupalstallakin (ja siksi siellä lopetinkin käymästä); en haluaisi mokomaa masentavaa löpinää lukea uutis(maiselta) palstalta.
6.11.2009 klo 08.57, hohhhhoijaaaa (vierailija”
Voisiko enää osuvammin sanoa? Ei. Objektiivisuus tuosta kirjoituksesta puuttui täysin, Tiia kirjoitteli todella omien tunteidensa ”riivaamana”.
Vaan ei sen puoleen;
”Tía tarkoittaa espanjan kielessä tätiä, ja sitä käytetään taajaan puhuttelussa.”, tietää Wikipedia kertoa. Hehee!
Tyttäreni on puoliksi kreikkalainen ja sai toiseksi nimekseen täällä ihan tavallisen nimen ”Atremis”, metsästyksen jumalatar. Ensimmäinen nimi on suomalainen. Kun hän lähti Suomeen opiskelemaan, opiskelijatoverit havaitsivat jossain vaiheessa mielestään hulvattoman toisen nimen ja väänsivät sen muotoon ”Arska”.
Nyt siis tyttäreni, joka on kaunis ja siro keijukainen, kulkee nimellä ”Arska” opiskelupiireissä, mutta onneksi ei ole itse moksiskaan uudesta nimestään.
Vaikuttaa silta, ettei kirjoittajalla ole kokemusta ulkomailla asumisesta tai tyonhausta ulkomailla supisuomalaisella nimella.
Kylla on nimittain melkoisen hankalaa. Esim. Heikki on englanninkielisella alueella tosi vaikeasti lausuttava nimi. Lisaksi tutkimukset ovat osoittaneet, etta englantilainen nimi menee paljon paremmin tiukoista cv:n karsintakierroksista lapi, kuin ’outo’ nimi oli se sitten mista tahansapain maailmaa. Sinansa suomalaisuus ei ole mitenkaan ’paha’ juttu, mutta nimilla on kylla merkitysta, ja jos haluaa, etta lapsella on kansainvalinen tulevaisuus, niin kylla sitten kannattaa antaa kansainvalisestikin sujuva nimi. Loytaahan niita suomalaisistakin nimista, Anna, Sara yms. sopii seka Suomessa etta ulkomailla.
No vali vali vaihtakaa nimi jos ei miellytä tai sovi elämän tilanteeseen…Negatiivisuus huokuu ja valitusta valituksen perään huoh…
Mä en ole koskaan itse ole hengeltäni ollut kovin suomalainen. En tosin sano, etten kunnioittaisi Suomen kulttuuria ja vanhoja suomalaisia nimiä, jotka siihen kuuluvat, mutta omaan korvaani ”vanhanaikaiset nimet” kuten useasti kommenteissa mainittu Onni tai vaikkapa Annikki eivät vain sovi. Itselläni on kansainvälinen nimi, joka kelpaa kaikkialle, eikä ollut vielä yleinen kun sain sen. Nyt tosin törmään kaimoihini melkein joka käänteessä.
Vaikka lasten hankkiminen on vielä kaukana tulevaisuudessa, olen jo paljon miettinyt omien lasteni nimiä. Haluan antaa erikoisen ja kansainvälisen nimen (Suomen nimisäädösten mukaisesti tietenki), mutta samalla sellaisen joka sopii suomalaisenkin suuhun. Ja olen sitä mieltä, että jokaisella nimellä tulee olla merkityksensä, jonka voisi sitten joskus lapselleen kertoa 🙂
Asun ulkomailla ja joudun aina tavaamaan ainakin suomalaisen sukunimeni, etunimen kanssa riittaa, kun sanoo, etta on kaksi konsonanttia yhden sijaan (eika siitakaan jaksa nipottaa, jos kyseessa ei ole virallinen paperi, jossa sen on pakko olla oikein). Aika helposti totuin siihen, etta sukunimi kirjoitetaan usein joka tapauksessa vaarin ja etunimi lausutaan varmasti takalaisittain. Omille lapsille pitaisi sitten joskus keksia nimi, joka kuulostaisi hyvalta kummassakin maassa ja mielellaan myos englanninkielisissa, eika kuitenkaan olisi ”tusinanimi”. Onneksi ei ole viela ajankohtaista…:D
Hyviä nimiä pojalle ja tytölle löytyy osoitteesta http://nimivauvalle.blogspot.com/ Siellä paljon perinteisä ja modernejakin nimiä.
Onhan noita uusklassisia suomalaisia, jotka menee kansainvälisestikin. Esim. Saaga.
Saaga onkin tosi kiva nimi 🙂
mun nimi on Saga?
Kirjoittaja selvästi ajattelee että kansainvälisyydellä haetaan aina erikoisuutta ja erottuvuutta. Ei kaikkien kansainvälisten nimien antajat varmasti tavoittele sitä että poikkeaa muista varsinkaan maailmalla, voihan syynä olla yksinkertaisesti mieltymys johonkin tiettyyn nimeen kuten minkä tahansa muunkin nimen kohdalla. Itselläni on kansainvälinen nimi ja vaikka se ei ole herättänyt yllättyneisyyttä ja suurempaa mielenkiintoa ulkomailla, olen kokenut sen helpoksi koska nimeä kertoessa ei tarvitse selittää sitä viittä minuuttia. En ole ikinä kokenut että jos minulla olisi maailmalla erikoisempi nimi, olisin jotenkin mielenkiintoisempi ihminen.
Kirjoittaja selvästi ajattelee että kansainvälisyydellä haetaan aina erikoisuutta ja erottuvuutta. Ei kaikkien kansainvälisten nimien antajat varmasti tavoittele sitä että poikkeaa muista varsinkaan maailmalla, voihan syynä olla yksinkertaisesti mieltymys johonkin tiettyyn nimeen kuten minkä tahansa muunkin nimen kohdalla. Itselläni on kansainvälinen nimi ja vaikka se ei ole herättänyt yllättyneisyyttä ja suurempaa mielenkiintoa ulkomailla, olen kokenut sen helpoksi koska nimeä kertoessa ei tarvitse selittää sitä viittä minuuttia. En ole ikinä kokenut että jos minulla olisi maailmalla erikoisempi nimi, olisin jotenkin mielenkiintoisempi ihminen.
Kirjoittaja selvästi ajattelee että kansainvälisyydellä haetaan aina erikoisuutta ja erottuvuutta. Ei kaikkien kansainvälisten nimien antajat varmasti tavoittele sitä että poikkeaa muista varsinkaan maailmalla, voihan syynä olla yksinkertaisesti mieltymys johonkin tiettyyn nimeen kuten minkä tahansa muunkin nimen kohdalla. Itselläni on kansainvälinen nimi ja vaikka se ei ole herättänyt yllättyneisyyttä ja suurempaa mielenkiintoa ulkomailla, olen kokenut sen helpoksi koska nimeä kertoessa ei tarvitse selittää sitä viittä minuuttia. En ole ikinä kokenut että jos minulla olisi maailmalla erikoisempi nimi, olisin jotenkin mielenkiintoisempi ihminen.
Kirjoittaja selvästi ajattelee että kansainvälisyydellä haetaan aina erikoisuutta ja erottuvuutta. Ei kaikkien kansainvälisten nimien antajat varmasti tavoittele sitä että poikkeaa muista varsinkaan maailmalla, voihan syynä olla yksinkertaisesti mieltymys johonkin tiettyyn nimeen kuten minkä tahansa muunkin nimen kohdalla. Itselläni on kansainvälinen nimi ja vaikka se ei ole herättänyt yllättyneisyyttä ja suurempaa mielenkiintoa ulkomailla, olen kokenut sen helpoksi koska nimeä kertoessa ei tarvitse selittää sitä viittä minuuttia. En ole ikinä kokenut että jos minulla olisi maailmalla erikoisempi nimi, olisin jotenkin mielenkiintoisempi ihminen.
Kirjoittaja selvästi ajattelee että kansainvälisyydellä haetaan aina erikoisuutta ja erottuvuutta. Ei kaikkien kansainvälisten nimien antajat varmasti tavoittele sitä että poikkeaa muista varsinkaan maailmalla, voihan syynä olla yksinkertaisesti mieltymys johonkin tiettyyn nimeen kuten minkä tahansa muunkin nimen kohdalla. Itselläni on kansainvälinen nimi ja vaikka se ei ole herättänyt yllättyneisyyttä ja suurempaa mielenkiintoa ulkomailla, olen kokenut sen helpoksi koska nimeä kertoessa ei tarvitse selittää sitä viittä minuuttia. En ole ikinä kokenut että jos minulla olisi maailmalla erikoisempi nimi, olisin jotenkin mielenkiintoisempi ihminen.
Mun mielestä vanhemmat nimet on kultaa, niissä on historiaa, siis jos on suvusta tms. Lähtöisin..
Meillä tyttö on Siru-Iida Hertta Sofia..
Siru tulee äidiltä, ku on Sirpa, on hänen lempinimensä ollut Siru. Iida tulee iso-mummilta, hän oli Ida, eli siitä IIda,
Hertta oli äidin äidin toinen nimi, Sofia tuli, koska nimi ei olisi jotenkin ollut täydellinen, ellei Sofia olisi ollut siellä..
Ja kyllä, Tyttö on aivan nimensä näköinen. Kaunis, erikoinen ja tekee omaa historiaansa niille.
Poikani on Jim Christian.
Hän oli aivan Jim Christianin näköinen..
Hän tosin 10v. kysyi, misi hän sai ulkomaalaisen nimen. Sanoin, että se ei ole ulkomaalainen nimi. Suomalainen, kaunis ja vahva nimi, uskon että hyödyt nimestä, se on helppo sanoa, muistaa, eikä ole Ö eikä Ä kirjaimia., mutta jos haluat muuttaa sitä vielä ”aikuisena” (eli täysi-ikäisenä) en voi estää, voit tehdä sen kun olet 18v.
Jim muuntuu ihan Jimi:ksi kun laittaa I:n loppuun ja Christian Kristian:iksi, kun C:n vaihtaa K:ksi ja ottaa h:n pois..
Ei ole muutoksia onneksi poika tehnyt,
vielä..
Nyt Jim on 17v..
Itse inhoan. mun etunimeä, mutta en ole silti kunnioituksesta sitä vaihtanut, enkä niin tee, kn oon sen kans eläny 40v niin miks nyt?! 🤔 Vanhemmat ovat sen valinneet, sillä mennään..
Sukunimi.. Sen vois vaihtaa, sille on monta veemäilyn aihetta kuullut, mut hei, ainakin erikoinen ja mieleen painuva.. 🙈 Suikki..
Onnex ei mun lapsilla oo sitä.. Vaik ite oon ollu aina taistelija, enkä luovu siitä, mutta kyllä mä huumoria ymmärrän.. Tol Sukunimellä on kyl ymmärrettäväkin.. 😀
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous