Roolit vaihtuvat uusperheessä: Hyvä äitipuoli ja paha ex-vaimo
Me tunnemme tarinan Lumikista ja pahasta äitipuolesta. Tiedämme, millaista Tuhkimon arki oli ilkeän äitipuolen ja kahden sisaren armoilla. Vaan entäpä, kun roolit ovat vaihtuneet ja äitipuoli onkin hyvä? Kun äitipuoli opettelee välittämään miehen lapsista, huolehtii heistä kuin omistaan ja kun miehen entinen puoliso terrorisoi uusperheen elämää?
Niina tapasin tulevan aviomiehensä Mikon kolmisen vuotta sitten yhteisen ystävän järjestämissä juhlissa. Oliko se sitten sitä kuuluisaa rakkautta ensisilmäyksellä, joka tapauksessa Niinan ja Mikon yhteinen tie alkoi samana iltana.
Prinssi ja puolikas entistä elämää
Mikko ei ollut ainoastaan sinkkumies: hän oli eronnut vajaa vuosi aikaisemmin entisestä puolisostaan, jonka kanssa hänellä oli kaksi lasta. Nyt nelivuotias Elli asuu äitinsä Liisan kanssa ja kymmenenvuotias Matti isänsä kanssa.
Niina ei tilannetta säikähtänyt. Asiat etenivät nopeasti ja lapset tapasivat Niinan ensimmäisen kerran viikko sen jälkeen, kun Mikko ja Niina olivat tavanneet. Niina muutti Mikon ja Matin luo vuoden kuluttua tapaamisesta.
”Elli oli vielä tuolloin niin pieni, ettei hän hoksannut kovin tarkkaan, kuka olin”, Niina kertoo. ”Hän ei lainkaan ujostellut, vaan meillä oli heti mukavaa yhdessä.”
”Matin kanssa leikin aluksi hyvin paljon ja yritin leikin kautta tulla tutuksi. Emme puhuneet mitenkään suoraan, että tässä on nyt isän uusi tyttöystävä. Mikko puhui minusta nimellä ja ajan myötä kerrottiin lisää.”
”Nukkuuko isä nyt Niinan kanssa?”
Kun Niina oli muuttamassa Mikon ja Matin luo, Mikko jutteli pojan kanssa asiasta. ”Matti oli alkanut itkeä ja kysynyt, joutuuko hän sitten nukkumaan yksin, kun Mikko haluaa nukkua minun kanssani.” Mikko ja Matti olivat tuohon asti nukkuneet samassa huoneessa.
Muuten Matti suhtautui hyvin. ”Toin mukanani aika vähän omia tavaroitani, joten Mikko ja Matin koti pysyi samanlaisena kuin aikaisemmin. Minulle oli myöhemmin tärkeää muuttaa isompaan asuntoon, josta tuli kunnolla myös minun kotini. Aikaisemmin tuntui, ettei Mikko ja Matin asunto ollut koti, kun tulin sinne vain vaatteineni.”
Ex-vaimo ja lasten äiti
Kaikki eivät suhtautuneet muuttoon yhtä suopeasti. ”Me tapasimme Liisan kanssa kolme kuukautta seurustelun alkamisen jälkeen. Ensimmäinen tapaaminen oli suunniteltu, hyvin nopea ja neutraali tilanne.”
”Liisa tiesi minusta varhaisessa vaiheessa. Mikko ja Liisa olivat eronneet pari vuotta ennen kuin tapasimme Mikon kanssa, joten minulla ei ollut mitään tekemistä eron kanssa.” Mikon ja Liisan välit eivät olleet järin hyvät aikaisemminkaan, mutta Niinan tultua kuvioihin tilanne paheni.
”Toinen tapaaminen oli jo suoranaista kettuilua Liisan puolelta. Se oli jatkuvaa piiloviestintää siitä, kuka minä oikein kuvittelen olevani ja mitä minä Mikon kanssa teen. Ilmeisesti Liisa oli ajatellut, ettei Mikko koskaan tapaisi ketään uutta.”
”Ymmärrän, että Liisa reagoi voimakkaasti lasten esittelemiseen minulle aikaisessa vaiheessa suhdettamme. Liisa oli sanonut, ettei Mikko voi tietää, kantaako meidän suhteemme. Siinä Liisa oli tietenkin ihan oikeassa, mutta Mikosta esitteleminen tuntui oikealta.”
Viikonloppuvanhempana olisi joskus helpompaa
Niinasta tuli muuton myötä Matin perheenjäsen. ”Matti asuu meidän kanssamme, joten hänen arkensa on läsnä koko ajan. Monen muun perheen tapaan minulle naisena on jäänyt kodista ja lapsesta huolehtiminen. Laitan aamupalan ja eväät kouluun, katson, mitä hän pukee päälleen aamulla, tarkistan läksyt ja reissuvihon ja teen iltaruoan.”
”Jos Matti olisi kanssamme vain viikonloppuisin, ei suhde häneen olisi niin kiinteä. Viikonloppuäitipuolena voisimme tehdä vain kivoja juttuja, kuten käydä elokuvissa, syödä karkkia ja pitää hauskaa. Nyt meillä on yhteinen arkielämä.”
Liisa ei suostu keskustelemaan
”Liisa on yhden kerran tarjoutunut keskustelemaan kanssani lapsiin liittyvistä asioista. Kun vastasin, että onpa hyvä idea, hän muutti mieltään ja ilmoitti, ettei haluakaan keskustella.”
Myöhemmin Niina yritti uudestaan puhua. ”Kerroin Liisalle, että haluaisin puhua lasten äidille sellaisista asioista, jotka käyvät ilmi lasten ollessa meillä. Lapsista ei voi tietää, kertovatko he samat asiat äidille mentyään kotiin. Liisa vastasi, ettei hänen tarvitse keskustella kuin Mikon kanssa.”
Niina mietti, mitä ehti tapahtua, kun Liisa ei yhtäkkiä halunnutkaan puhua. ”Lasten kannalta olisi parempi, että voisin jutella suoraan Liisalle. Hain Matin aikaisemmin joka päivä koulusta. Juuri silloinhan koulupäivän asiat yleensä tulevat esiin.”
”Joskus tekisi mieli kysyä Mikolta ja Liisalta, tietävätkö he, minkä pituinen Matin koulupäivä on, milloin on eväspäivä ja milloin liikuntapäivä, mitä Matille tuli läksyksi. Välillä tuntuu, että minä olen ainoa, joka tietää vastaukset.”
”Äiti sanoo, että sinä olet ruma”
Liisa ilmaisee selkeästi sen, ettei pidä Niinasta. ”Liisa puhuu minusta hyvin rumasti. Hän on sanonut lasten kuullen, ettei pidä minusta ja että lasten kuuluu tietää se.” Liisan bravuuri on, että hän haukkuu Niinaa rumaksi.
”Matti on kysynyt minulta suoraan, miksi äiti ei pidä minusta ja pidänkö minä äidistä. Hän on itkenyt ja sanonut toivovansa, että voisimme olla Liisan kanssa ystäviä. Elli on sanonut minulle, että äiti on vihainen siitä, että sinä olet syntynyt.”
Matti ja Elli eivät ole ottaneet etäisyyttä Niinaan. ”Lapset eivät ole koskaan sanoneet, etteivät pitäisi minusta. Elli on joskus saattanut halata ja sanoa samalla, että äiti ei pidä sinusta, mutta että minä pidän. Yritän jaksaa selittää lapsille tietäväni, ettei Liisa pidä minusta ja että se on harmillista, mutta että minä ja lapset voimme kuitenkin pitää toisistamme.”
Suunnitelmien tekeminen on turhaa
Niinan ja Mikon on mahdotonta suunnitella elämäänsä kovin tarkasti, koska Liisan äkilliset mielenmuutokset vaikuttavat kaikkeen. ”Elämästämme puuttuu kokonaan suunnitelmallisuus, sillä olemme melkein kaikessa riippuvaisia lasten äidistä. Ongelmia aiheutuu, kun yritämme sopia lomista tai aikatauluttaa viikonloppuja.”
Liisa ei pidä kiinni sopimuksista, vaan tuo ja vie lapsia haluamiinsa aikoihin. ”Joudumme pitäytymään sovituissa tapaamisissa, vaikka lasten kannalta olisi hienoa, jos tapaamisista voisi sopia joustavasti lyhyemmällä varoitusajallakin. Minä en voi hakea tai viedä lapsia, joten elämämme on aina suunniteltava niin, että Mikko voi kuljettaa lapset.”
Nykyisin Niina tapaa Liisaa vain harvoin. ”Liisa tuo lapset ulko-ovelle, eikä koskaan hae heitä sisältä. Tapaamme joskus harrastukseen liittyvissä tapahtumissa tai koulun juhlissa. Silloin Liisa ei tervehdi minua, eikä puhu minulle mitään. Jos Elli tulee juttelemaan minulle, Liisa hakee Ellin pois luotani sanomatta yhtään mitään.”
”En tietenkään haluaisi väkisin istua Liisan vieressä koulun juhlissa, mutta mielestäni olisi kohteliasta edes tervehtiä. Ellille jää kummallinen olo siitä, että äiti yhtäkkiä hakee hänet pois luotani. Kyllähän me Mikon kanssa lähettäisimme juttelemaan tulleen Ellin hetken kuluttua takaisin äidin luo.”
Lasten on saatava puhua äidistään
Niina myöntää, että omien ristiriitaisten tunteiden käsitteleminen on vaikeaa. ”Olemme silti alusta saakka sopineet, että lapset saavat meillä vapaasti puhua äidistään ja tämän vanhemmista. Itsestäni tuntuu usein siltä, etten jaksaisi kuulla jatkuvasti äidistä juttuja, mutta en ole koskaan edes hermostuneena kieltänyt puhumasta Liisasta.”
Niinan perheeseen lapset on tutustutettu varovaisesti. ”Monet ystävistäni eivät edelleenkään ole tavanneet Elliä ja Mattia. Emme ole halunneet, että lapset joutuvat yhtäkkiä tapaamaan kymmeniä ihmisiä, joiden kanssa pitäisi kokea itsensä avoimeksi ja läheiseksi. Heillä on jo oma sukunsa ja perheensä. Minulle ei koskaan ole tullut mieleenkään, että lasten pitäisi kutsua minua äidiksi.”
Turhaa puuttumista vai tarpeellista huolehtimista?
Toisinaan Niinan on vaikeaa vetää rajaa sen suhteen, mihin lasten asioissa kuuluu puuttua. ”Harrastusasioissa olen aika aktiivinen, koska vien Mattia harrastuksiin ja olen mukana vanhempaintoiminnassa. Koulun suhteen olen jättänyt Matin asioiden hoitamisen Mikolle.”
”Olen miettinyt, kokeeko Liisa toimintani Matin elämään puuttumisena. Pakkohan minun on kuitenkin puuttua, koska Matti asuu ja elää kanssamme! En minä yritä viedä Liisalta mitään pois. Ellin arkikuvioista tiedän paljon vähemmän, koska tyttö asuu äitinsä kanssa.”
Liika on kuitenkin liikaa
”Pinnani on palanut kerran harrastustapahtumassa, kun Liisa haki Ellin pois luotani. Kysyin Liisalta, eikö tämä ymmärrä, miten ristiriitaiseen tilanteeseen lapsensa laittaa. Sanoin, että hän voi nyt kasvotusten haukkua minua niin paljon kuin haluaa ja että halusi Liisa tai ei, minä tulen olemaan Mikon ja lasten elämässä pitkään. Liisan vastaus oli, että harmi, että sinä tulet olemaan siinä pitkään.”
Toisin kuin tyttärensä, Liisan vanhemmat ovat hyväksyneet Niinan. ”Isovanhemmat ovat Matille ja Ellille läheisiä ja he hoitavat lapsia usein. He suhtautuvat minuun asiallisesti, lähettävät terveisiä ja tulevat juttelemaan. He ovat jopa pyytäneet minua Mikon kanssa kahville.”
Niina ja Mikon suhde koetuksella
Tulehtuneet välit Liisaan ovat vaikuttaneet Niinan ja Mikon suhteeseen hyvin paljon. ”Varsinkin aluksi oli todella vaikeaa kuulla lasten suusta sellaisia asioita. Vaikka kuinka yritän ajatella, ettei minun tarvitse välittää, sattuu se silti.”
”Mikolta olisin toivonut tiukempaa puuttumista. Olisin toivonut, että hän olisi soittanut ja sanonut, että pahojen puheiden on loputtava. Sittemmin Mikko on sen tehnyt, mutta hän olisi voinut tehdä niin paljon aikaisemmin. Mikko sanoo, ettei meidän tarvitse välittää Liisan käytöksestä. Eihän se kuitenkaan niin helppoa ole.”
”Välillä mietin, kuinka kauan jaksan ottaa vastaan ristiriitoja ja riitatilanteita ja kuinka kauan lapset jaksavat ottaa vastaan ennen kuin alkavat ajatella, että olisi helpompaa, jos olisin poissa kuvioista.”
”Rakastan niin kuin omiani”
”Uusperheiden vanhemmat saattavat sanoa rakastavansa puolisonsa lapsia kuin omiaan. Epäilen, voiko toisen lapsia rakastaa yhtä paljon kuin omia. Toisen lapsia voi kohdella kuin omiaan, mutta uskaltaisin väittää, että jokin tunnesiteessä puuttuu. Äitiyteen liittyy hirveän suuri tunnelataus – siihen, että joku kutsuu sinua äidiksi ja on sinusta riippuvainen kuten lapsi on äidistään.”
”Mikon lapsissa puolet on Mikkoa, ja sitä puolta minä rakastan suuresti. Puolet on kuitenkin Mikon entistä puolisoa, ja se herättää minussa erilaisia tunteita. Kun lapset puhuvat äidistään, muistuttaa se minua siitä, mikä vaikeuttaa meidän elämäämme. Usein olen itselleni näistä ajatuksista vihainen, sillä ei tämä ole lasten syytä.”
Toissijaisuuden tunne on raskas
”Joskus mietin, että uusperheissä, joissa on molempien puolisoiden lapsia, on erilaista, kun kummallakin on historiansa. Toisaalta silloin lasten täytyy sopeutua myös uusiin sisaruksiin. On vaikeaa hyväksyä, että Mikko on jo kokenut isäksi tulemisen toisen naisen kanssa. Mietin välillä, onko hänelle enää niin iso juttu, kun toivottavasti saamme yhteisiä lapsia.”
”Vaikka alan jo tottua haukkumiseen ja riitelyyn, tulee kausittain huonoja oloja ja itkua siitä, että Mikko on toisen naisen kanssa jakanut näin paljon. Tiedän, että se on hölmöä, koska minullakin voisi olla aikaisemmista suhteista lapsia, eikä se vähentäisi rakkauttani Mikkoa kohtaan.”
”Olen tyytyväinen siitä, että ennen kuin saamme omia lapsia, Matti on jo reilusti yli kymmenen. Vähitellen järjestelykysymykset toivottavasti vähenevät ja meillä on myös meidän oman uuden perheen elämää ilman sumplimisia ja riitoja.”
Tulevaisuus mietityttää
”Olen miettinyt, pystynkö olemaan Liisan kanssa neutraaleissa väleissä, jos hän jonain päivänä sitä haluaa. Alkuaikoina odotin, että meillä olisi keskusteluyhteys. Nyt toivon vain, että Liisa oppisi ajattelemaan lapsiaan ja antaisi meidän elää omaa elämäämme rauhassa. Toivoisin, että edes Mikko ja Liisa saisivat keskenään sovittua lasten asioista joustavasti.”
”Olen yrittänyt olla Matille niin hyvä äitipuoli kuin mahdollista. Olen miettinyt sitäkin, mikä Liisan reaktio olisi, jos heittäytyisin toiseen äärilaitaan, enkä huolehtisi Matista, vaan elelisin vain saman katon alla omaa elämääni. Liisa ei ymmärrä laittavansa lapsensa hankalaan tilanteeseen.”
Uusperheessä on silti paljon positiivistakin. ”Minulla on käynyt hyvä tuuri siinä, että Matti ja Elli ovat ihania lapsia. Vaikka Liisan kanssa on vaikeaa, lapset ovat hyväksyneet minut ja minä heidät.”
Kommentit
On aivan sama mitä exät tai oikeastaan kukaan muu kuin suhteeseen kuuluva ihminen tuntee…vaikka kuinka suututtaisi ja olisi kateutta jne. Ihmisellä ei yksinkertaisesti ole OIKEUTTA puuttua exän elämään. Sellainen oikeus katosi kun suhde päättyi. En tiedä mistä ex kumppanit ovat saaneet tälläisen ajatuksen että voivat käydä arvostelemaan millään tapaa exien elämiä ja suhteita? Arvostetaan ihmiset toisiamme. Tykätä ei tarvitse mutta jokaisen rajoja on kunnioitettava. Kukaan ei ole sen ”säännön”yläpuolella.
Kommentit
Kuin omasta elamasta! Juuri tuollainen ex miehellani on. Ja en myoskaan ollut syypaa heidan eroonsa. Onneksi lapset ovat nyt jo aikuisia ja omillaan, ja eksan kettuilusta ja ilkeyksista on tullut pakon edessa loppu. Mietin keneenkahan han nykyaan purkaa huonoa oloaan ja kateuttaan?
Sama täällä, mutta onneksi exä on muuttunut jonkin verran meitä kohtaan uuden miehen myötä. Tosin saimme tietää, että tilanne siellä toisessa päässä oli tulehtunut ja mennyt pahaksi äidin väkivaltaisuuden vuoksi.
Tutulta kuulostaa, minä en edes saa tavata lapsia vaan siitä seuraa hirveä huuto. Mies joutuu tapaamaan lapsia ilman minua emmekä saa viettää aikaa lasten kanssa tai viedä heitä yhdessä minnekään, näin on exä ilmoittanut ja tehnyt selväksi. Siitä on seurauksena hallaa lähinnä lapsille koska he näkevät tästä syystä isäänsä harvemmin kuin jos he saisivat esim. tulla luoksemme silloin tällöin.
En tiedä mitä exä tästä saa, mutta hän on katkera ja kateellinen eikä se muutu miksikään.
Valitettavan tuttua 🙁 minun ja miehen tyttäret ovat todella läheisiä ja kutsuivat toisiaan siskoiksi..kunnes miehen exä oli kieltänyt tämän tytöltään.
Miehen exä koittaa myös manipuloida lapsia meidän häitä vastaan, lapset kertoivat siitä meille.
Vielä reilu vuosi sitten oli tämä exä sanonut lapselleen, että iskä on äidin poikaystävä, ei se tykkää kenestäkään muusta.
Heidän erostaan on kulunut jo 4-5 vuotta. Me olemme olleet yhdessä 2. Mikä ihme siinä mättää?
Kovasti on minua haukuttu..emmekä ole edes tavanneet. Olimme kerran mieheni kanssa exän ja lasten naapurissa kylässä ja leikin lasten kanssa pihassa, kun exä ei ollut kotosalla. Exä tuli kotiin, eikä edes tervehtinyt minua.
Toivoisin meille avoimia välejä, että voisimme puhua lasten asioista. Saisi sanoa suoraankin, mikä ihme nyt oikein ahdistaa.
Hyvää juhannusta kaikille uusioperheellisille 🙂
Äitipuolesta tehdään usein ”loppupeleissä” kuitenkin syyllinen kaikkiin ongelmiin. Kokemuksesta voin kertoa, että meillä uusperheessämme elämä sujui aina hyvin siihen asti, kunnes äiti astui kuviohin. Puolison ex-vaimo menetti aikoinaan lastensa huoltajuuden alkoholismin seurauksena useaksi vuodeksi.
Äiti alkoi kuitenkin raitistua vähitellen ja alussa vaikutti hyvältä asialta, kun suhteet äidin ja lasten välillä alkoivat lämmetä. Mutta hän tekikin samalla ”myyrän työtä” ja pikkuhiljaa sai manipuloitua lapset minua ja jopa isäänsä vastaan. Yhtäkkiä minusta ja lasten isästä tehtiin syyllinen moneen vaikeuteen. En tiedä onko se ollut tarkoituksellista kostonhalua. Ainakin tavaraa ja matkoja on äiti järjestänyt lapsilleen. Äiti varmaan on halunnut hyvitellä menettyä aikaa lapsilleen. Välillä vaan tuntuu oudolta, että hän kohtelee edelleenkin lapsiaan kuin teini-ikäisiä vaikka he kaikki ovat jo täysi-ikäisiä. Omituista on myöskin se, että hänen mielestään siinä ei ole mitään outoa, että lapset ovat katkaisseet suhteet täysin isäänsä ja minuun. Äidin antama taloudellinen tuki on tehnyt lapsista lojaaleja äitiään kohtaan. Ostettu luottamus ei ole terveellä pohjalla.
Kun elimme uusperhe-elämää n. 7-8 vuotta, asiat pyrittiin ratkaisemaan keskustelemalla. Ihmissuhteiden hoitoa ei voi verrata kaupankäyntiin, lahjominen kostautuu ajan mittaan, jos ongelmat lakaistaan vain maton alle.
Niin tuttua 🙁
Voi pyhä yksinkertaisuus. Nykyiset ja exät ajatelkaa LAPSIA ja tapelkaa omat tappelunne ilman että laitatte lapset kärsimään. Mustasukkaisuus ja viha ovat kamalia tunteita ja tietysti olisi joskus kiva tehdä vähän jäynää entisille puolisoille. Mutta tuskinpas tuolla voittaa mitään. Aikuisten pitäisi osata olla aikuisia että lapset eivät turhaan joutuisi hämmennyksiin ja kärsimään aikuisten typerien valtapelien vuoksi. Menkää itseenne. Äly hoi, älä jätä !
Kyllä on tuttua tekstiä,en vaan ymmärrä miksi pitää tuhlata elämä tällaiseen kinasteluun:(
Ei se sieltä sivusta ohjeistamalla parane. Tottakai lapsia pitäisi ajatella ensin, vaan mitäs jos se ex/nyx/äiti ei tähän kykene? Parhaat ohjeet tulee ko. tilanteessa eläneiltä, ei sivusta huutelijoilta. Ette pysty kuvittelemaan millaista se on, ennenkuin siinä itse elätte. Osaatteko kuvitella silloin omat reaktionne ja tunteenne? Veikkaanpa ette ette…
Yleensä roolit vaihtuvat vanhempien lapsellisuuden takia, joka johtaa toisen kumppanin mustamaalaamiseen lasten silmissä.
http://idanblogi.com/
Eroja on monelaisia, niin myös eroja seuraavia perhetilanteita. Valitettavasti lapset joutuvat aina eniten kärsimään, vaikka vanhemmat eivät täysin lapsellisiksi heittäytyisikään. Tunteet voivat käydä hyvinkin kuumina puolin ja toisin. Itse olen tilanteessa, jossa ex-mieheni kiukuttelee kaikesta ja syyttelee minua mitä ihmeellisimmistä asioista, vaikka erostamme on jo kulunut melkein viisi vuotta ja lapsella on ollut koko ajan kaikki hyvin. Olen mielestäni noudattanut sopimustamme ja ollut tarvittaessa hyvinkin joustava. Lapsemme asuu kanssani ja tapaa isäänsä säännöllisesti. Isällä on ollut alusta asti uusi perhe. Minä olen yksin. Voisi kuvitella, että minä olisin tässä se katkera loanheittäjä, mutta toisin on. Tuntuukin siltä, että minä olen selvinnyt erostamme loistavasti, exäni aika paljon huonommin.
Mie oon sitä mieltä, jotta apinat osaa huolehtia paljon paremmin ja lämminsydämmellisemmin jälkelaisistään kuin mitä me ihmiset tänä päivänä. Ehdotan, että joku asiaa tunteva tutkija selvittäisi miksi näin on. Vieraat naaraat tunkee perheeseen väkisin ja sitte ihmettelee mikä mättää kun on ongelmia. Ja sitte vielä syyttelee oikeaa äitiä kateelliseksi, kuten ensimmäinen kommentoija. HYI HÄVETKÄÄ.
Kunioitus perhettä ja parisuhdetta kohtaan on täysin hävinnyt – nykyihmisen vouhotuksen myötä. Kuinka moni ottaakaan oppinsa julkkisten eroamme – emme eroa -kasvoimme erilleen – palasimme yhteen meiningistä.
Parisuhdetta pitää vaalia ja suojata ulkopuolisilta tunkeilijoilta – sillä röyhkeitä perheiden rikkojia on nykyään järkyttävän paljon liikkeellä. He ovat niin kateellisia ehjistä perheistä – että ne täytyy saada rikki keinolla millä hyvänsä. Varokaa tunkeilijoita ja ulkopuolisia viettelijöitä!
itse muutin mihen kanssa yhteen jolla oli kolme lasta ex:sällä oli jo uusi suhde joka oli eron takana. yhtääkkiä minulla olikin sitten kax omaa lasta ja kolme miehen lasta elikkä suurperhe velvollisuuksia oli lasten suhteen mutta ei mitään oikeuksia. lapset olivat äidin alkoholinkäytön takia lastensuojelun asiakkaita ja sieltä jouduin usein hakemaan tukea kun äidinmielestä olin vaan niuhottava tiukkapipo kun pidin säännöllistä nukkumaanmenoa ja esim.ruokailua ja peseytymistä tärkeänä ja käytöstapoja. kax vuotta taisteltiin ja sitten katsoin että asetan omat lapset edelle kun lasten isäkin alkoi ryyppäämään . en kuitenkaan hylännyt näitä lapsia vaan toimin heille tukiperheenä ja vielä seitsemän vuoden jälkeenkin he käyvät minun luona ja sanovat että tunsivat olonsa turvallisexi asuessaan minun kanssa kun olivat turvalliset rajat!
Uusien kumppanienkin pitää ensin miettiä, millaiseksi kaikkien elämä muuttuu, ennen kuin menee rikkomaan kenenkään perheitä! Tekopyhästelyt sikseen. Tietenkin tunteita on myös exällä.
Toki jos on jo erosta aikaa eikä nykyinen kumppani ole eron aiheuttaja, exän ”temppuilua” on vaikeampi ymmärtää. Lapsia ei kuitenkaan saa käyttää pelinappuloina.
Eikos artikkelissa ja kommenteissa ole kyse JO ERONNEISTA pareista. Eli on kai ihmisilla oikeus onneen onnettomankin pari suhteen jalkeen??? Lapsethan myos oppivat vanhemmiltaan parisuhteen merkityksen – eli jos lapselle ainoa parisuhde malli on se missa vanhemmat ovat etaisia ja mitaan tunteita ei nayteta – niin aika varmasti lapsen omat tulevat parisuhteet tulevat seuraamaan samaa linjaa. Mieluummin sitten ero ja uusi parisuhde, lapsikin nakee etta isa/ aiti on onnellisia ja oppii rakastavan parisuhteen merkityksen. Exien ”temppuilu” on kateutta – harva ihminenhan pystyy hyvaksymaan toisen onnen tuntematta kateutta. Lapset pitaisi aina laittaa ensimmaiseksi – mutta harva siihen sitten loppujen lopuksi valitettavasti pysyy..
Jos suhde on kunnossa, ei sitä pysty kukaan ulkopuolinen rikkomaan. Ei se, joka on tuleva uusi, eikä se, joka on entinen.
Kyllä ne suhtet vaan helpommin särkyvät – nykyään – sillä perheiden rikkominen on yleensä ihmissuhteissaan pahasti pettyneiden toimintaa; tiedostamattomana motiivina on että annetaan viattomien kärsiä – kun itsellä on niin paha olla.
Lisäksi tämä exä-vouhotus on ihan kuvottavaa – vaikuttaa kuin olisi oikein kilpailu meneillään kenellä on enemmän exiä galleriassaan. Existä puhutaan, kuin se olisi ihan bisnestä – vaikuttaa siltä, ihmissuhteetkin ovat nykyään ”vain kauppatavaraa”
Ja voiskohan silla olla jotain merkitysta etta naisen asema ei nykyaan ole pelkastaan olla koti-aitina, monilla on myos ura. Elikka huonosta parisuhteesta on mahdollisuus paasta pois, niin taloudellisesti ja myos valtion tukien avustuksilla…eika karsia hiljaa. Nykyaan myos korostetaan omaa itsenaisyytta ja oman minan tuntemista ja on hyvaksyttya irtaantua parisuhteesta joka ei toimi. En siis oikein jaksa uskoa etta kaikki parisuhteet ”kukoistivat” 50 vuotta sitten… eikohan niita ”ulkopuolisia lurkkijoita” ollut silloinkin, mutta niista vaan ei puhuttu …
Ja voiskohan silla olla jotain merkitysta etta naisen asema ei nykyaan ole pelkastaan olla koti-aitina, monilla on myos ura. Elikka huonosta parisuhteesta on mahdollisuus paasta pois, niin taloudellisesti ja myos valtion tukien avustuksilla…eika karsia hiljaa. Nykyaan myos korostetaan omaa itsenaisyytta ja oman minan tuntemista ja on hyvaksyttya irtaantua parisuhteesta joka ei toimi. En siis oikein jaksa uskoa etta kaikki parisuhteet ”kukoistivat” 50 vuotta sitten… eikohan niita ”ulkopuolisia lurkkijoita” ollut silloinkin, mutta niista vaan ei puhuttu ja …
Nykyihminen on niin eksyksissä, että hän ei pysty löytämään itseään – muuta kuin tuhoamalla lähimpiään – on turha valittaa sitten, kun kärsimys vain lisääntyy erojen myötä. Jos toisessa ihmisessä ei näe muuta kuin hyötytarkoituksen – itsensä etsimisen tiellä – niin kyllä ollaan hakoteillä.
Miten olisi – jospa ajateltaisiin asioita tunteella – rakkaus – on se voima joka pitää parit yhdessä – vaikkapa 50-60 vuotta. Siinä eletään yhdessä, taistellaan ja sovitaan – kasvetaan yhdessä – tehdään minusta me. Meidän yhteinen elämä- meidän koti – meidän lapset- meidän kulttuuri. Silloin ei synny mitään EXÄ-kulttuuria, jossa kaikki voivat huonosti.
Ajatelkaa nyt itsekin – vai eivätkö kyvyt riitä?
Suomen kansa on kehittynyt yhä edelleen huonompaan suuntaa, mitä tulee
ihmissuhteiden hoitamiseen ja perheyhteisön hyvinvointiin ja henkiseen
turvallisuuteen. Miten uusioperheiden lapset voivat koskaan oppia
kunnollista elämisen mallia omilta vanhemmiltaan, jos kodissa pyörii exiä,
exien uusia puolisoita, sinun lapsia, minun lapsia, yhteisiä lapsia ja
vaikka minkäkin puun takaa tupsahtaneita veli -ja siskopuolia jne..
uusiosukulaisia.
Ei ole mikään ihme – jos psyykkiset sairaudet lisääntyvät – kun suurin osa
uusioperheiden jäsenistä kärsii koko ajan turvattomuutta ja eivät oikein
tiedä mihin porukkaan he kuuluvat.
Julkkikset ovat antaneet huonon esimerkin; kun he vaihtavat kumppania kuin
paitaa. On kasvettu erilleen – on palattu yhteen ja taas kerran erottu.
Uskomatonta esimerkkiä ovat näyttäneet poliitikot etupäässä ja monet monet
muut julkisessa asemassa olevat pättäjähenkilöt.
Mihin rakkaus on hävinnyt parisuhteessa olevilta? Ovatko ihmissuhteet
nykyään kauppatavaraa? Onko parinvaihdosta tullut toisille jopa
ansaintakeino? Siltä kyllä vaikuttaa – kun seuraa tätä menoa ja meininkiä
sekä julkkisten, että taviksien elämässä.
Nyt kyllä herää vain kysymys, että mihin tämä kaikki johtaa – ei ainakaan
parempaan olotilaan; kun petettyjä ja pettyneitä ihmisiä on
kasvuympäristöissä yhä enenevässä määrin, Paha olo ja psyykkiset sairaudet
lisääntyvät edelleen räjähdysmäisesti. Milloinkahan tälle
parisuhdesekoilulle tulee vastavoima – joka korjaisi tämän vinoutuneisuuden
paremmalle tolalle. Tässä vain yksi näkökulma tätä nykymaailmaa
seuraillessa.
Nii, sitähää mie just tolokutin tos etellises kommentissain, jot apinat ymmärtää tään homman paljo paremmin ku myö ihmiset. Ei hätiä mitiä kun viel ei kaik apinat oo kuolleet sukupuuttoon ilmastonmuutoksen kourissa. Tutkitaa apinoitten parisuhde- ja perhe-elämää ja otetaa siitä opiks ni ei ainaskaa huonompaa suuntaa mennä. Lakimiehet ja psykiatrit kyl tienaa sen jälkee paljo vähemmän. Mut mikäähä ei oo täydellist täs maailmas.
maailmassa on PALJON asioita jota ei voi ymmärtää!
Kyllä lapsen kyvylle hoitaa aikuisena ihmissuhteita ja perhettään on suurempi riski tappelevat, vihan sumentaman ihmiset kuin sisarpuolet, vanhempi exänä tai uusi puoliso. Surullisia nämä tarinat, joissa se viha, mustasukkaisuus, omistushalu ja kateellisuus ajaa sen vanhemmuuden yli. Ja jälkihuomautuksena, että onneksi on myös niitä mahtavia äitejä tai isejä ja puolisoitaan, jotka eivät tuollaiseen alennu – olivat sitten exiä tai nykyisiä. Tunteita on kaikilla osapuolilla, laidasta laitaan, se ei silti oikeuta pilaamaan ympäristöä, jossa lapsi kasvaa. Kun lähtee tuollaiseen uutena puolisona, on ymmärrettävä miten lapseen voi vaikuttaa. Kun erotaan parisuhteesta, on ymmärrettävä, että se ex-vaimo/mies voi rakastua uudelleen eikä se ex ole enää omaisuutta, jota voi määräillä mielivaltaisesti. Myös kun se uusi rakkaus tulee kuvioon mukaan, niin on harkittava onko oikeasti kykenevä uusperhe-elämään; pystyä toimimaan sekä vanhempana että kumppanina.
Paha äitipuoli/isäpuoli yleistykset kuten perheenrikkomiset (ja tarkoitan OIKEITA perheen rikkomisia eli uskottomuutta) eivät ole mikään yleinen olettamus vaikka haasteensa siinä hommassa on. Myöskään paha ex ei ole pakko olla. 🙂
Lapsen näkökulmaa tähän asiaan
Olin ollut oman äitini kanssa läheinen koko ikäni kun vanhempani erosivat (olin tuolloin 14), suhde isääni oli etäinen. Muutin äitini luokse asumaan, isääni tapasin harvoin kun äitini halusi pitää minut lähellään. Hän oli minusta riippuvainen koska hänellä ei ollut ketään muita läheisiä. Hän kertoi minulle kaiken elämästään koska ystäviä hänellä ei ollut, ainakaan kauaa jos hän joskus sellaisen löysi. Veljeni kävivät isäni luona lähes joka viikonloppu mutta itse jouduin jäämään äidille seuraksi.
Isäni kanssa oli helppo olla silloin harvoin kun tapasimme, hän on ihana ihminen! Äitini taas kohteli minua kuin parasta ystävää ja pidin hänestä usein huolta enemmän kuin hän minusta. Äitini oli minusta riippuvainen enkä useinkaan tästä syystä halunnut häntä jättää yksin, hän on hyvin ailahteleva ihminen. Huolehdin hänestä kuin olisin itse ollut äiti. (Olen vanhin lapsi ja ainoa tytär).
Äitini löysi nopeasti eron jälkeen uuden miehen ja me lapset sekä isämme hyväksyi että tämä mies on osa elämäämme. Asenteeni tilanteeseen oli että minulla on yksi äiti ja yksi isä, enkä välitä ovatko he yhdessä vai erikseen kunhan ovat onnellisia. Yritin painottaa tätä myös veljilleni ja he omaksuivat samaisen rennon asenteen tilanteeseen. Isäni on hyvin kohtelias uutta miestä kohtaan eikä koskaan haukkunut tätä meille. Hän jopa kehui tätä miestä. Äitiänikään isäni ei koskaan meille lapsille hauku, isäni sanoo aina että hänen ja äitimme välit eivät lapsille kuulu, koska meidän pitäisi saada kunnioittaa molempia vanhempiamme eikä lasten tule murehtia aikuisten asioita.
Elämämme muuttui kun isäni löysi uuden naisen. Naisella on omia aikuisia lapsia joiden kanssa tulemme toimeen, nainen on myös mukava ja me lapset hyväksyimme hänet perheenjäseneksi kuten olimme hyväksyneet äitimme uuden miehen. Mutta äidille se ei sopinutkaan. Hän yritti saada varsinkin minut kääntymään uutta naista vastaan. Äitini haukkui isääni ja hänen uutta naisystävää meille lapsille mutta emme koskaan kääntyneet heitä vastaan. Äitiä kohtaan tuntemamme kunnioitus alkoi kuitenkin murtua.
Lopulta en enää kyennyt asumaan äitini kanssa vaan muutin isäni luokse. Äitini pisti välit poikki kanssani koska petin hänet kun muutin isäni ja tämän uuden naisen luokse. Tapasin äitiäni vielä muutaman kerran muuttoni jälkeen muttemme tulleet enää toimeen. Äitini alkoholisoitui, ja vaakuuttelin isääni hakemaan veljieni huoltajuutta. Taistelin päästäkseni oikeuteen todistamaan että poikien tulisi asua isälläni koska tämä on rauhallinen ja tasainen ihminen ja osaa kunnioittaa lapsia lapsina.
Äitiäni en ole tämän jälkeen tavannut. Veljeni eivät halua hänestä puhua enkä heitä yritä siihen pakottaa. Isääni äiti pitää yhteyttä veljieni kautta, lähinnä vanhin veljeni toimii sanansaattajana. Äitini on kylmä isääni ja tämän naisystävää kohtaan, itse asun jo omillani etten äitiini usein törmääkään.
Tilanne ahdistaa minua veljieni takia koska he ovat joutuneet pahaan välikäteen. Äitini haukuu heille isäni, hänen uuden naisen ja minut joka kerta kun veljeni ovat äitini luona käymässä. Joskus vanhempi veljeni itkee minulle että äiti uhkaa tappaa itsensä koska hänellä ei ole enää elämää lasten lähdön jälkeen. Veljeni eivät halua enää tavata äitiään. Isäni joutuu suostuttelemaan heitä sinne, sanoo että tämä on kuitenkin ainut äiti jonka nämä koskaan saavat. Joskus nuorin veljeni itkee että onko hänen pakko tänään mennä äidin luokse? Eikö vain voisi jäädä kotiin?
Suren veljieni asemaa tässä tilanteessa mutta en omalta kohdaltani antaisi mitään pois. Äitini on myrkyttänyt minua isääni vastaan pienestä pitäen, ja tämä kokemus on opettanut minulle että isäni onkin maailman ihanin ihminen, et voisi kuvitella itselleni parempaa isää 🙂 vaikka äitini kanssa emme tule toimeen, olen iloinen siitä että olen saanut yhden luotettavan vanhemman, ennemmin minulla ei sellaista ole ollut. Ja vaikka en äitini kanssa toimeen tulekaan, minulla on silti äitikin.
Eli tähän sitä saatetaan tulla, katkerat isät tai äidit. Suhde lapsiin saattaa mennä poikki. Neuvon kaikkia erosta katkeroituneita harkitsemaan vakavasti käyttäytymistään.
Teille äiti- ja isäpuolille tahdon sanoa: yrittäkää jaksaa tilanne, opettakaa lapsille sama minkä minä veljilleni; äidin ja isän pitää olla onnellisia, jos se ei onnistu kun he ovat yhdessä niin parempi silloin että seurustelevat erillään uusien pulisoiden kanssa. Ja muistakaa se että lapsilla on aina yksi isä ja yksi äiti, vaikka uusi puoliso joutuisi äidin tai isän rooliin, se ei tarkoita että korvaisitte ikinä aidon äidin tai isän. Älkää edes vaatiko lasta kutsumaan uutta puolisoa äidiksi tai isäksi.
Voimia teille kaikille uusille naisille ja miehille sekä terrorin kohteeksi joutuneille vanhemmille 🙂 Ajatelkaa aina lapsen parasta, älkääkä asettako lasta välikädeksi tai aseeksi vanhempien keskinäiseen sotaan.
Niin ja jos kaikille ei tuosta tarinastani auennut miten oikeusasia meni niin isäni lopulta haki käräjillä veljieni huoltajuutta, suostui ottamaan minut todistajaksi koska niin halusin, voitti jutun ja nykyisin veljilläni on turvallinen koti isäni luona, äitiäni he saavat tavata isäni puolesta niin usein kun haluavat. 🙂 Heitä kannustetaan käymään äidin luona joskus arki-iltaisin ja he ovat äidillä ainakin kaksi viikonloppua kolmesta, yleensä useamminkin 🙂
On aivan sama mitä exät tai oikeastaan kukaan muu kuin suhteeseen kuuluva ihminen tuntee…vaikka kuinka suututtaisi ja olisi kateutta jne. Ihmisellä ei yksinkertaisesti ole OIKEUTTA puuttua exän elämään. Sellainen oikeus katosi kun suhde päättyi. En tiedä mistä ex kumppanit ovat saaneet tälläisen ajatuksen että voivat käydä arvostelemaan millään tapaa exien elämiä ja suhteita? Arvostetaan ihmiset toisiamme. Tykätä ei tarvitse mutta jokaisen rajoja on kunnioitettava. Kukaan ei ole sen ”säännön”yläpuolella.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous