Julkkikset

Laulaja Heidi Kyrö: ”Kun menin naimisiin, tein sen rakkaudesta, en perustaakseni perheen”

– Mietin asioita paljon etukäteen. Minulla täytyy olla aina jonkinlainen selviytymispakki pahimman varalle. Nykyisin yritän olla ajattelematta pelkojani, sillä se vain lisäisi niitä, sanoo laulaja Heidi Kyrö.
16.6.2019 Teksti: Minna Juti Kuvat: Sampo Korhonen

Eletään 1980-luvun alkuvuosia Kemissä. Pieni tyttö istuu äidin Toyota Corollan takapenkillä ajan tavan mukaan ilman turvavyötä ja laulaa kasettisoittimesta kaikuvan Boney M:n tahdissa. Sama toistuu joka päivä joka ainoalla automatkalla, kunnes c-kasetti on niin loppuun soitettu, että nauha purkautuu kiharaisena vyyhtinä lattialle.

”Keikalle lähtö” oli Heidi Kyrön lapsuuden suosikkileikki. Kun Boney M:n kasetti ei enää soinut, hän puki ylleen äidin pitsialushameen ja valkoisen puseron, pani huuliinsa huulipunaa ja viimeisteli tyylin kullanvärisin koruin. Sitten hän lauloi leikkimikrofoniin.

– Kuvittelin olevani Paula Koivuniemi.

15-vuotiaana Heidi voitti Seinäjoella Tangoprinsessan tittelin. Esiintymishalua ei ollut vienyt se, että häntä oli kiusattu koulussa rankasti koko yläasteen ajan. Sekään ei haitannut, että suvussa ei ollut ennen häntä ainuttakaan taiteilijaa.

Tangomarkkinoilla menestymisen ansiosta oikea keikkailu sai tuulta alleen. Poliisina työskennellyt isä ajoi alaikäisen tyttärensä kanssa pitkin maata keikkapaikalta toiselle, kunnes ylioppilaaksi päästyään Heidi valitsi asuinpaikakseen hänelle ennestään tuntemattoman Hämeenlinnan. Se oli maantieteellisesti hyvä ja keskeinen paikka keikkailevalle artistille.

Hämeenlinnaan Heidi myös jäi. Asuttuaan kaupungissa muutaman vuoden hän tapasi Panssarisoittokunnan konsertissa huilusolistina soittaneen Kimmo Kopran. Kun Heidi sanoo, että Kimmosta tuli hänen ”paras kaverinsa”, sanoissa on erityistä paloa.

– Parhaan kaverin kanssa voi tehdä mitä vain. Paras kaveri pysyy aina lähellä.

Heidi uskoo, että Kimmon lähetti hänen elämäänsä Mervi, Heidin serkku ja paras ystävä, joka kuoli Jyväskylässä 1998 tapahtuneessa isossa junaturmassa. Heidi ei ole koskaan lakannut ikävöimästä Merviä.

– Sanoin Merville kerran, että haluaisin miehen, joka olisi mahdollisimman paljon kuin hän. Sellainen Kimmo juuri on. Hänellä on samanlainen valoisa maailmankatsomus kuin Mervillä. Hän on sopivasti erilainen kuin minä.

Heidi ja Mervi olivat riidelleet juuri ennen Mervin kuolemaa. Se oli heille hyvin harvinaista. Totta kai riita jäi vaivaamaan Heidiä.

– Kun tapasin Kimmon, tunsin, että Mervi ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua.

Heidi ja Kimmo menivät naimisiin 2003. Tytär Kiira on nyt yhdeksänvuotias, ja perhe asuu Heidin ja Kimmon rakentamassa omakotitalossa. Kimmo on töissä Puolustusvoimissa, Heidi keikkailee, opettaa laulua omassa laulustudiossaan ja juontaa Ylen Radio Suomen Hämeenlinnan-aamulähetystä. Tähdet, tähdet -ohjelman takia hän pyyhki kalenteristaan monta viikkoa tyhjäksi.

Onni kääntyy suruksi

”Kun minua pyydettiin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan, olin tietysti tosi onnellinen. Silti minulta on kysytty, että miksi suhtaudun asiaan niin tyynesti, miksen hypi riemusta.

Kun takana on 26 vuotta laulajana, tietyt saavutukset tuntuvat ansaituilta, vaikka ne eivät olisikaan itsestään selviä. Olen kuitenkin jo monta kertaa kokenut, että ison ilon ja menestyksenkin hetkellä eteen voi tulla suruja. Elämä ei mene suunnitelmien mukaan tai niin kuin odottaisi. En enää uskalla suhtautua menestykseen niin, että tämä on minun suuri hetkeni.

Syksyllä Kimmolle ja minulle läheisen ystäväpariskunnan vaimo kuoli aivan yllättäen. Häntä pisti ampiainen. Kukaan ei tiennyt, että hän olisi pistolle allerginen, eikä sitä osattu varoa.

Ystävän kuolema nosti taas pintaan kipeät tunnot, jotka koin parhaan ystäväni Mervin menettämisen jälkeen. Molemmat ystäväni lähtivät yllättäen hetkellä, jolloin minulle itselleni oli tapahtumassa hyviä asioita. Nyt olin menossa ihanaan tv-ohjelmaan, kun 21 vuotta sitten urani oli hyvässä nousussa ja sain ensimmäisen ääninäyttelijän roolini Walt Disneyn Mulan-elokuvassa.

Elämän oikullisuuden koin myös kolme vuotta sitten. Olin juuri tekemässä uutta musiikkivideota ja ajattelin, että tuleva vuosi tulee olemaan minulle ammatillisesti erityinen. Sitten isäni sai sydäninfarktin. Hän oli pitkään sairaalassa, ja lähdin äidin avuksi pohjoiseen. Onneksi isä kuntoutui. En silti pystynyt tekemään vuodesta sellaista kuin olin odottanut.”

Unelma ystävistä

”Olen aina haaveillut Sinkkuelämää-tyyppisestä läheisten naisystävien piiristä, jossa jaetaan ilot ja surut. Viime vuosina Hämeenlinnassa olen toki saanut hyviäkin ystäviä, mutta kiinteästä ystäväjoukosta ei ole koskaan tullut totta.

Ehkä olen vähän varonut naisia ystävinä, sillä pahimmat kiusaajat koulussa olivat usein tuntemattomia tyttöjä.

Koulukiusaaminen loppui lukion ensimmäisen vuoden syksyllä. Muutaman kerran joku yritti vielä heittää jotakin, mutta en jaksanut kiinnittää siihen enää mitään huomiota. Koulu oli kai kavereillekin silloin jo sen verran vaativaa, että heidänkin huomionsa kääntyi muualle.

Kiusaaminen vaikutti kuitenkin niin, että vaikka minun on helppo tutustua erilaisiin ihmisiin, on vaikea päästää heidät todella lähelle. Olen myös kokenut takaiskuja. Olen kuvitellut hyväksikin ystäväksi henkilön, joka yhtäkkiä on kääntänyt minulle selkänsä ja vieläpä levitellyt minusta ikäviä, paikkansapitämättömiä juttuja.

Mervin kuolema vain 21-vuotiaana junaturmassa jätti minut todella yksin. Olin puoli vuotta aikaisemmin muuttanut Kemistä Hämeenlinnaan. Kaikki sukulaiset ja vanhat tutut olivat kaukana. Juuri silloin iltapäivälehden toimittaja soitti ja pyysi haastattelua. En jaksanut suostua siihen, ja kun kerroin syyksi serkkuni kuoleman, tapahtuma tuli julki. Sukulaiseni pohjoisessa pahastuivat. He kuvittelivat, että yritin hyötyä perheen surusta julkisuudessa.

Joissakin asioissa pohjoisen ihmiset ovat hyvin sulkeutuneita. Omista asioista ei saisi puhua avoimesti. Tunsin, että minua kohdeltiin väärin. Kukaan ei miettinyt, miten minä pärjäsin yksin etelässä suruni kanssa.

Loppupeleissä ihminen on elämässä hyvin yksin. Kukaan muu ei itke surujasi kuin sinä itse.”

– Elämä ei mene suunnitelmien mukaan tai niin kuin odottaisi. En enää uskalla suhtautua menestykseen niin, että tämä on minun suuri hetkeni, Heidi Kyrö sanoo.

– Elämä ei mene suunnitelmien mukaan tai niin kuin odottaisi. En enää uskalla suhtautua menestykseen niin, että tämä on minun suuri hetkeni, Heidi Kyrö sanoo.

 

Täydelliset toisillemme

”Kimmo oli juuri pari viikkoa poissa kotoa Puolustusvoimien sotaharjoituksissa. Kun hän tuli kotiin, istuimme pitkään juttelemassa kahdestaan. Sen jälkeen totesimme molemmat, että olipa mukava taas keskustella yhdessä.

Kun tapasimme, aloimme seurustella pian. En kuitenkaan sano, että se olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Miten sellaista edes voisi olla? Ainakaan minun luonteelleni se ei olisi mahdollista. On pakko tutustua edes vähän, ennen kuin voi rakastua.

Siitä huolimatta olemme täydelliset toisillemme. Uskon, että Kimmo ajattelee samoin. Kun menin naimisiin, tein sen rakkaudesta, en perustaakseni perheen.

Kimmo on paras kaverini. Kollegallani Katri Helenalla on tapana puhua rakastetusta kalakaverina. Ymmärrän täydellisesti, mitä hän sillä tarkoittaa. Hän on myös sanonut, että on siunaus, kun muusikko saa olla toisen muusikon kanssa. Kimmo säveltää minulle, ja hän sovittaa kaikki esittämäni kappaleet. Kukaan muu ei tee sitä yhtä täydellisesti kuin hän.

Kimmon ansiosta olen rentoutunut myös ihmissuhteissani. Hänen rinnallaan uskallan luottaa ihmisiin enemmän kuin ennen.”

Ainoat lapset yhdessä

”Mietin asioita paljon etukäteen. Minulla täytyy olla aina jonkinlainen selviytymispakki pahimman varalle. Nykyisin yritän olla ajattelematta pelkojani, sillä se vain lisäisi niitä.

Kun menin naimisiin, olin epävarma, haluanko lapsia. Pelkäsin silloinkin, että miten selviämme lapsen kanssa. Millainen ihminen siitä tulisi? Mitä jos sillä olisi vaikka tosi vaikea teini-ikä? Kimmo rauhoitteli minua, mutta ei koskaan painostanut. Yhtäkkiä tunsin olevani valmis äidiksi.

Aika lapselle oli varmasti juuri oikea, sillä äitiys ei ollut minulle niin mullistava kokemus kuin monet ihmiset väittävät sen olevan. Synnytys meni hyvin, ja nautin vauvan hoitamisesta.

Olen keskustellut oman äitini kanssa ja todennut, että olemme kokeneet äitiyden hyvin samalla tavalla. Olemme kumpikin aika pian ruvenneet kaipaamaan sitä, että vauva kasvaa ja hänestä alkaa olla myös seuraa.

Olemme Kimmon kanssa molemmat ainoita lapsia. Kiira jää varmasti myös perheen ainokaiseksi, vaikka olen varma, että hän olisi todella hyvä isosisko.En voi tietenkään tietää, mitä minulla äitinä on vielä edessä. Toistaiseksi Kiira ei istu stereotypioihin. Hän on hyvin taiteellinen. Hän soittaa huilua, piirtää taitavasti ja kirjoittaa kivoja tarinoita. On mielenkiintoista nähdä, mihin taidot häntä vievät. En kuitenkaan mieti sitä vielä. Myöhemmin haluan antaa hänelle paljon vapautta valita itse, vaikka toivon, että hän kuuntelee myös minua.

Toivottavasti hän saa olla pitkään lapsi. Minusta on aika hurjaa, että monella hänen ikäisellään on jo oma Youtube-kanava tai he ovat kirjoittautuneet salanimellä Facebookiin.”

Olisi kiva olla malli

”Minussa asuu pieni androgyyni. Siksi tykkään tukastani lyhyenä. Maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä leikittely on kiinnostavaa.

Keksin oman tyylini reilu kolmikymppisenä, niihin aikoihin kun tulin äidiksi. Löysin sisäisen naiseni ja näin, millainen haluan olla. Aikaisemmin olin sekoitellut pukeutumisessani rockia, hiphopia, jopa punk-tyyliä. Nyt haluan rockiin mukaan naisellisuutta ja glamouria.

Joskus olen haaveillut mallin työstä. Minusta on mukava olla kuvattavana. Haluaisin tehdä kuvasarjan, jossa voisin poseerata kaikissa sivupersoonissani.

Vanhenemista en juuri ajattele. Kasvoni eivät ehkä ole enää yhtä pyöreät kuin aikaisemmin, mutta kropassani en vielä huomaa muutoksia, jotka voisivat johtua iästä.

Laulaminen on vaikuttanut käsitykseeni kehostani. Tunnen oman ruumiini ja reagoin sillä herkästi, jos olen jännittynyt tai väsynyt. Käyn säännöllisesti erilaisissa hoidoissa. Voice massagessa eli äänihieronnassa rentoutetaan äänen tuotantoon tarvittavia lihaksia klassisen hieronnan ottein. Kraniosakraali-hoito perustuu osteopatiaan ja poistaa erilaisia kiputiloja.

– Maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä leikittely on kiinnostavaa, Heidi Kyrö sanoo.

– Maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä leikittely on kiinnostavaa, Heidi Kyrö sanoo.

Nuorena olin innokas urheilija. Hiihdin kilpaa. Edelleen liikun vähintään neljä kertaa viikossa. Tykkään lajeista, joissa tulee hiki. Käyn säännöllisesti kuntosalilla ja harrastan hiihtoa, sauvajuoksua, tennistä ja pyöräilyä. Jos en ehdi salille, jumppaan omalla pihalla. Nostelen kahvakuulaa ja teen hyppytreenejä. Sain Kimmolta joululahjaksi uudet kävelysauvat. Teemme yhdessä pitkiä kävelylenkkejä. Se on ihanaa.

Ääneni on viime vuosina syventynyt. Raskauden aikana kaikki ylä-äänet eivät olleet kirkkaimmillaan, mutta ne palautuivat.

Olen aina halunnut tietää, miten ääni avataan. Kysyin sitä kerran tangokuningas Mika Pohjoselta, joka nykyään on oopperalaulaja. Hän vastasi, että ellei hän illalla pane ääntään kiinni, sitä ei tarvitse aamulla avata.”

Oman polun hinta

”En ole koskaan halunnut olla ennalta arvattava. Levy-yhtiöiden kanssa se on ollut ongelma. Artisti ei saisi kuulemma vaihtaa tyyliään, tai yleisö ei opi tunnistamaan häntä. Minusta taiteilijaa ei saisi kahlita, enkä jaksaisi olla koko ajan samanlainen.

Isot levy-yhtiöt halusivat minun laulavan tanssimusiikkia. Itse tahdoin poppia ja jazzahtavaa groovya. Oli iso päätös, kun 2000-luvun alussa irtauduin levy-yhtiöstä ja hyppäsin tyhjän päälle. Onneksi olen tavannut osaavia muusikoita, joiden kanssa olen voinut jatkaa keikkailua ja levyttämistä itsenäisesti. Meitä on tällainen Hämeenlinnan mafia, johon kuuluu mieheni Kimmo, tuottaja Janne Saksa ja joukko vakiomuusikkoja, joiden kanssa saamme kokoon vaikka sinfoniaorkesterin.

Itsenäisenä artistina en pääse kaikille levy-yhtiöiden hallitsemille keikkapaikoille eikä levyjäni soiteta kaikilla radiolistoilla, mutta olen valmis maksamaan siitä, että en toimi enää itseäni vastaan. Vuodesta 2005 olen myynyt itse kaikki keikkani. Olen pitänyt langat tiukasti omissa käsissäni.

Nykyisin elämä on aika seesteistä. Olen tosi onnekas, että olen voinut elättää itseni musiikilla. Olen pystynyt kehittämään osaamistani ja saan myös opettaa. Radiotoimittajan työni on uusi mahdollisuus, josta nautin kovasti.

Mervistä oli tulossa radiotoimittaja. Hän opiskeli alaa kuollessaan ja oli ollut jo harjoittelijana Radiomafiassa. Eikö ole jännä sattuma?”

Juttu on julkaistu Annassa 7 /2019.