Hanna Gullichsen aloitti kokkikoulun, kun hänen kaksospoikansa olivat vasta puolivuotiaita. – Koen, että kaksosten syntymän jälkeen kaikki on ollut minulle mahdollista.
Hanna Gullichsen aloitti kokkikoulun, kun hänen kaksospoikansa olivat vasta puolivuotiaita. – Koen, että kaksosten syntymän jälkeen kaikki on ollut minulle mahdollista.
Julkkikset

Rankan kaksosraskauden jälkeinen huojennus näkyy Hanna Gullichsenille tärkeässä perhepotretissa – nyt hän odottaa kuopustaan: ”Tällä kertaa varaudun siihen, että kaikki menee hyvin”

Kun kokki ja ruokakirjailija Hanna Gullichsen viisi vuotta sitten sai kaksospoikansa syliin, vapautui hän raskauden ajan piinanneista kauhukuvista. Nyt jouluksi syntyvää kuopusta odottaa Hanna, jota ei enää pelota.
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: Hanna Gullichsenin kotialbumi ja Kaisu Jouppi / Otava

Meille tärkeä kuva on otettu vuonna 2016, pari päivää sen jälkeen, kun olimme tulleet synnytyssairaalasta kotiin pienten kaksospoikiemme kanssa. Ystävämme Dorit Salutskij tuli luoksemme ottamaan kuvia muistoksi tilanteesta. Olen kuvassa noin yhdeksän päivän ikäisten kaksosten ja mieheni Joonaksen kanssa.

Hanna Gullichsen miehensä Joonaksen ja yhdeksän päivän ikäisten kaksospoikiensa kanssa vuonna 2016. 

Hanna Gullichsen miehensä Joonaksen ja yhdeksän päivän ikäisten kaksospoikiensa kanssa vuonna 2016.

En näytä kuvassa mielestäni yhtään itseltäni. Katseeni on vahva, ja minulla on erilainen ilme kuin yleensä kuvissa. Olen ajatellut, ettei tämä ole erityisen kaunis otos minusta, mutta jotain aitoa ja vahvaa siinä on. Kaikki koettu saa näkyä, eikä kehon ja mielen tarvitse palautua heti raskauden ja synnytyksen jälkeen. Miten ne voisivatkaan, kun koko elämä on juuri mullistunut.

Kaksosten odotusaika oli rankka fyysisesti ja henkisesti. Käytin silloin valtavasti turhaa energiaa kaikenlaisten kauhukuvien miettimiseen. Kuvanottohetkeen loppui pelko ja epävarmuus siitä, miten selviäisimme. Poikien synnyttyä päällimmäisenä tunteena oli pohjaton kiitollisuus siitä, että kaikki oli mennyt hyvin.

Totta kai se mietitytti, miten tulisimme selviämään arjesta esikoisen ja kahden vauvan kanssa. Minulla oli kuitenkin vahva usko meihin. Siinä on jotain kertakaikkisen mullistavaa, miten paljon pieni vauva tuottaa rakkautta ympärilleen.

Hanna Gullichsen: ”Uutta vauvaa odottaa erilainen Hanna”

Odotan parhaillaan jouluksi syntyvää kuopustamme, joten kuva herättää monenlaisia tunteita. Olin tuolloin erilainen Hanna. Nyt sen aikaisista peloistani ei ole enää mitään jäljellä. Olen saanut viidessä vuodessa lisää itsevarmuutta ja luottoa elämään. Olen nauttinut tästä raskaudesta eri tavalla, sillä olen pystynyt suhtautumaan asioihin rennommin. Tiedän, ettei ole minun käsissäni, jos jotain sattuisi käymään. Tällä kertaa aion varautua siihen, että kaikki menee hyvin.

Ajattelen, että kaikki mikä minussa on hyvää, on jollain tavalla lasteni ansiota. He ovat koulineet minusta sellaisen kuin olen.

Lue myös: Hanna Gullichsenin kotona ei pingoteta: ”Meillä saa tehdä vaikka suklaakakkua sohvalla”

Hanna Gullichsenin, 42, ja Elina Yl­itervon kirjoittama Kylmä nakki -reseptikirja ilmestyi äskettäin. Se on suunnattu ­lapsiperheille.

X