Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Rikastu, laiska! Ja jos et, niin oma vika

Hyvinvointivaltioon kuuluu oleellisena solidaarisuus. Nykyajan vaurastumispuheessa sen sijaan korostuu ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta tuilla elävä ei säästä vuodessa kymppitonnia, eikä kokopäivätyökään riitä välttämättä elämiseen, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Teksti:
Laura Honkasalo

Hyvinvointivaltioon kuuluu oleellisena solidaarisuus. Nykyajan vaurastumispuheessa sen sijaan korostuu ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta tuilla elävä ei säästä vuodessa kymppitonnia, eikä kokopäivätyökään riitä välttämättä elämiseen, kirjoittaa Laura Honkasalo.

”Vaurastuminen on mahdollista kenelle tahansa.” ”Kuka tahansa voi ryhtyä sijoittajaksi, jo 50 euroa kuussa riittää.” ”Viiden lapsen yksinhuoltajaäiti vaurastui asuntosijoittamisella.”

Saan näppylöitä, kun törmään sijoitusintoiluun mediassa. Sanoma on selvä: koska kuka tahansa voi vaurastua, on ihan oma vika, jos rahat eivät tunnu riittävän normaaliin elämään. Mitäs et ole ryhtynyt sijoittajaksi! Median esittelemät sijoittajat tuntuvat olevan aivan sokeita sille, miten etuoikeutetussa asemassa ovat. Asuntosijoittamista harjoittava nuorukainen sai osakkeita jo taaperoiässä. Sijoitusguru pääsi alkuun tekemällä päivätyön päälle oman alan töitä freelancerina. Jotkut toki maksavat ensimmäisen sijoitusasunnon kokonaan lainarahalla – mutta hekin ovat sellaisia kansalaisia, joille lainaa myönnetään. Lainaa pitää myös pystyä maksamaan, eli työ- ja muun elämäntilanteen on oltava vakaa.

Oma taloudellinen tilanteeni on kohtuullinen. Pystyn tarjoamaan lapsilleni harrastuksia ja säästämään matkatilille, jotta joskus pääsemme yhdessä ulkomaille. Ylimääräistä rahaa ei kuitenkaan ole sijoittamiseen, toisen asuntolainan ottamiseen tai siihen, että saisin vuodessa kasaan kymppitonnin säästöt.

Pidän kuitenkin itseäni hyväosaisena, sillä varsinkin lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt Suomessa. Kirkko & Kaupunki -lehti kertoi vastikään eroisästä, joka syö viikon kaurapuuroa voidakseen ostaa viikonloppuna lapsille kunnon ruokaa. Jotkut etäisät eivät voi ottaa lapsiaan luokseen ollenkaan, koska rahaa ruokaan ei ole.

Hyväosaisten sijoittamis- ja vaurastumispuhe tuntuu tunteettomalta. Se tuntuu myös kummalliselta. Yhtäkkiä on ihan ymmärrettävää maksaa sijoitusasuntoa, jotta tulee toimeen eläkkeellä. Hyvinvointivaltio ei enää pidäkään huolta kansalaisista. On myös hyväksyttävää ottaa sijoitusasuntoon vuokralainen, jonka vuokran maksaa Kela – nettikeskusteluissa jopa suositellaan sitä, sillä vuokralainen voi menettää työpaikkansa, mutta Kelan maksama vuokra tulee tilille varmasti. Vaurastuminen valtion piikkiin on siis ihan ok.

Jotkut opiskelijat käyttävät koko opintolainansa osakkeisiin. Joissakin perheissä lapsilisät säästetään alkupääomaksi lapsille, on sitten pesämuna, jolla ryhtyä sijoittajaksi.

Sijoittamisesta puhutaan mediassa yksipuolisesti. Riskejä ja tappioita ei mainita. Asuntosijoittajilla ei tunnu koskaan olevan ongelmia vuokralaisten kanssa. Sitäkään ei kerrota, miten paljon kymmenen sijoitusasunnon ylläpito ja vuokraaminen teettävät töitä. Sijoittamista tarjotaan avaimena onneen. Tuntuu, että vaurastuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten voi valita, mitä töitä tekee, voi jäädä sapattivapaalle tai lähteä maailmanympärimatkalle. Varallisuus tuo vapauden, sijoittajat hehkuttavat haastatteluissa.

Eihän sijoittamisessa sinällään ole vikaa, mutta siitä, miten aiheesta mediassa puhutaan on. Ajatus, että kuka tahansa voi vaurastua, on väärä. Köyhyys periytyy ja sairastuminen köyhdyttää. Köyhässä perheessä kasvaneilla ei ole toiveikkuutta. Korkeasti koulutettujen lapsilla on suurempi todennäköisyys hankkia korkeakoulututkinto. Toisen asteen koulutuksesta putoaminen tekee vaikeaksi löytää työtä. Tuilla elävä ei säästä vuodessa kymppitonnia, jolla aloittaa sijoittaminen. Kokopäivätyökään ei Suomessa riitä välttämättä elämiseen.

Hyvinvointivaltioon kuuluu oleellisena solidaarisuus. Nykyajan vaurastumispuheessa sen sijaan korostuu ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Työtä löytyy aina, ja jo kympillä kuussa voi aloittaa sijoittamisen. Solidaarisuus on kortilla: huipputuloiset haluaisivat maksaa vähemmän veroja ja köyhiä vahditaan tarkkaan. Miksi köyhät saavat pitää lemmikkejä, jos niiden ruuat maksetaan yhteiskunnan tuilla! Ja ainakaan tupakkaan, alkoholiin ja irtokarkkeihin köyhät eivät saisi käyttää rahaa.

Suomalaiset kotitaloudet ovat tosiasiassa velkaantuneita, mutta silti median sijoitusjutuissa kannustetaan ostamaan sijoitusasunto lainarahalla. Sitten rikastumista ei voi enää estää!

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com

Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä

X