Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Totuuden nimissä yllättävän moni asia ilahdutti minua vuonna 2020

Perheet oppivat tuntemaan toisensa paremmin, tolkuton lentely väheni, koulukiusatut saivat lepoa ja opimme arvostamaan monia ammattilaisia. Vuodessa 2020 oli paljon hyviä puolia – mutta nyt poikkeusaika saisi jo riittää, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Teksti:
Marianna Stolbow

Perheet oppivat tuntemaan toisensa paremmin, tolkuton lentely väheni, koulukiusatut saivat lepoa ja opimme arvostamaan monia ammattilaisia. Vuodessa 2020 oli paljon hyviä puolia – mutta nyt poikkeusaika saisi jo riittää, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Olen ohjannut koulutuksia kaukana asuville, kannustanut luovaan kirjoittamiseen etäältä, tukenut niin erotilanteissa kärvisteleviä pareja kuin ammattiauttajiakin kotisohvaltani. Olen haastatellut rakkausrealityn osallistujia puistokävelyillä, välttänyt iäkkäiden sukulaisten tapaamista. Olen luopunut arkisista uintiaamuistani ja kipeyttänyt sen seurauksena hartiani.

Olen tutustunut uuteen kumppaniin nopeammalla aikataululla kuin ehkä tarkoitus oli, kun siirryimme kumpikin etätöiden takia lounastamaan päivittäin yhdessä. Kummankin harrastukset ja työmatkat pyyhkiytyivät pois kertaheitolla ja aikaa olla kahden tarjoutui vuolaasti. Aikuisista lapsistakin piti pysyä erossa tuon tuosta.

”Olen jälleen kerran nähnyt, kuinka vaivatonta minun on käpertyä kotiini.”

Olen jälleen kerran nähnyt, kuinka vaivatonta minun on käpertyä kotiini. Kuinka vähän kaipaankaan yleisiä rientoja! Kuinka nautinnollista minun on pysyä neljän seinän sisällä, laittaa ruokaa ja lukea kirjoja. Megalomaanisen pitkät keskustelut täyttivät vapaa-ajan, joka muuten olisi ollut monipuolisempi, mutta tästäkään ei voi valittaa.

Totuuden nimissä yllättävän moni asia ilahdutti minua kuluneen 12 kuukauden aikana.

Etätyön ansiosta työmatkaliikenne väheni ja kaikkialle tuli tilaa, kun ruuhkilta vältyttiin. Ajattelen, että aikuiset, jotka ovat selvinneet ilman ”pakollisia” työmatkoja, ovat näin saaneet elää ja nähdä lähempää sekä kokonaisvaltaisemmin lastensa arjen. Monet lapset ovat iloinneet tästä. Niin myös monet tapaamani aikuiset. He ovat nyt paremmin kartalla toistensa elämästä.

Hienoa, että opettajantyön merkitys tuli viimeistään kotikoulun kautta näkyväksi, kun vanhemmat joutuivat kaivamaan itsestään pedagogin. Usein tuli opea ikävä jälkikasvun kompurointia seuratessa. Rakkaudenhedelmiemme innostus ja oivallukset kun ovat joskus kiven takana.

Kivaa oli myös se, että lihankulutus väheni mutta kirjojen kulutus kasvoi. Kaipasimme opetta­jien lisäksi kirjastovirkailijoita. Arvostimme uudella tavalla hoitotyöntekijöitä.

”Pakolliset” kansainväliset kokoukset katosivat, mutta päätöksenteko toteutui tästä huolimatta. Ja vihdoinkin viime vuosikymmeninä rajattomasti revennyt lentely rauhoittui. Koimme eräänlaisen kenraaliharjoituksen sille, mitä ilmastonmuutos on meiltä huutaen pyytänyt jo pitkään.

Kiitän Luojaa, ettei terveydenhuoltojärjestelmäämme ehditty tai onnistuttu pilkkomaan. Kaikki halukkaat käsittävät ehkä vihdoin, että terveydenhuollon säilyminen sel­keästi yksissä käsissä on elinehto. Systeemin pirstaloituminen ja sen lahjoittaminen pala palalta yksityiselle kansainväliselle terveysbisnekselle olisi asettanut meidät kauhuskenaarioon, joka ylittää sietokykyni rajat.

Samaan aikaan lääkeneuvottelupöydissä tuntui turvallisemmalta istua osana EU:n yhteistä rokotehankintapakettia. Yksin Suomena olisi saattanut tulla orpo olo.

Politiikan arvot tulivat kaiken kaikkiaan näkyviksi eli sillä on väliä, kuka maata johtaa ja millä tavoin. Jopa suhteettomaksi paisunut velkapelottelu hiljeni hetkeksi, vaikka näillä koroilla se olisi ollut jo pitkään perusteltua.

Mutta pieniäkin iloja löytyi. Se että opimme pesemään käsiä, on nyt piirtynyt paremmin muistiimme. Enkä voi olla ajattelematta, että onneksi koulukiusatut saivat lepoa piinaajiltaan ja yksinäiset lapset tunsivat itsensä kotikoulun aikaan hieman vähemmän erilaisiksi kuin koulun pihalla seistessään. Kunpa aikuiset näyttäisivät arjessa aina tervettä mallia siitä, kuinka lähimmäistä kohdellaan.

”Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt kuitenkin riittää.”

Aiemmin itsekseen jätettyjen iäkkäiden omaisten tapaamista alettiin kaivata niin kipeästi, että vierailuluvista jopa kiisteltiin. Omaisia alettiin kaivata. Eli ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt kuitenkin riittää.

Toivon, että saisin tulevana vuonna halata ja tavata läheisiäni aina kun huvittaa. Toivon, että uintipaikat olisivat turvallisia, sillä ilman uintia arkeni on raskas ja kehoni vielä raskaampi. Toivon, että pienistä pienimmätkin yrittäjät olisivat keksineet keinon, jolla tuottaa jotain sellaista uutta, jolla heidänkin leipänsä olisi turvattu.

Toivon, että minulla on ensi vuonna vähemmän tekemistä mutta saan tehdä enemmän asioita, joista pidän.

Marianna Stolbow

Marianna Stolbow on kirjailija ja kouluttaja, joka etsii vastausta kysymykseen,
mitä rakkaus on.

X