Kristan, 38, poika asuu yli 600 kilometrin päässä – etävanhemmaksi ryhtyminen oli vaikea päätös
Krista Vuolon, 38, elämänvalinnat ovat edellyttäneet kovia päätöksiä. Nyt hän asuu eri puolella Suomea kuin alakouluikäinen esikoisensa.
Krista Vuolo on juuri julkaissut ensimmäisen laulunsa Kyllä yksinäisen naisenkin sydämellä pärjää ja elää. Hän työstää paraikaa uutta musiikkia.
Krista Vuolon, 38, elämänvalinnat ovat edellyttäneet kovia päätöksiä. Nyt hän asuu eri puolella Suomea kuin alakouluikäinen esikoisensa.
”Olisi luullut, että pari vuotta sitten olisin ollut onneni kukkuloilla. Olin rakastunut ja odotin toista lastani, kummastakin asiasta olin onnellinen. Silti tilanne oli ristiriitainen. Lyhyessä ajassa oli tapahtunut niin paljon. Olin vasta muuttanut Rovaniemeltä uuden mieheni luo Helsinkiin. Raskaus oli yllätys ja fyysisesti yhtä paha koettelemus kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikkein vaikeinta oli se, että esikoiseni jäi asumaan isänsä luokse Ouluun.
Siihen asti olin ollut toimelias. Jos ahdisti, sain sen hellittämään ottamalla siivousrätin käteen ja laittamalla paikat ojennukseen. Tuossa kohtaa vanha konsti ei enää toiminut. Masennuin.
Mielessäni pyöri isoja kysymyksiä: Mitä minä teen Helsingissä, kun lapseni asuu Oulussa? Ja kuka minä ylipäätään olen, kun en ole saanut mitään pysyvää aikaiseksi? Koko elämäni ajan vaivannut tunne jatkuvuuden puutteesta paheni.”
Lue myös: Lapset ja ero – Sinikka Sokan Emilia-tytär jäi isälleen: ”Minua raahattiin paikasta toiseen”
Krista laittoi elämänsä uusiksi
”Lapsena kaikki oli ollut selvää. Kristasta tulee näyttelijä, sanottiin, ja olin itse samaa mieltä. Tykkäsin olla esillä ja osasin ottaa tilan. Kaappasin shown kolmen sisarukseni nenän edestä. Koulussa olin kaikessa mukana. Se oli luontaista ja ihanaa.
Pyrin monta kertaa Tampereen yliopiston näyttelijäopintoihin ja Teatterikorkeaan, mutta ovet eivät koskaan auenneet. Niinpä päädyin opiskelemaan luokanopettajaksi. Jo opintojen alussa tunsin, että opettaminen oli enemmän järkivalinta kuin oma juttuni. Tein opettajan töitä kolmekymppiseksi asti, ja sinä aikana tuntemukseni konkretisoitui. Näytellessä saan energiaa ja akkuni latautuvat. Opettaessa näin ei tapahdu. Minulta vain kuluu energiaa. Sellainen uuvuttaa helposti, ja juuri niin minulle kävi.
Irtisanouduin opettajan työstä näennäisesti tyhjän päälle. Todellisuudessa päätös oli ison myllerryksen hyvä tulos.
Olin tullut äidiksi 28-vuotiaana. Se oli mullistus, joka herätti tarkastelemaan tarkemmin, kuka oikeasti olen ja elänkö itseni näköistä elämää. Kuvittelin itseni vanhana kiikkustuoliin miettimään elämääni. Voisinko sanoa, että olin toteuttanut unelmiani? En voisi, myönsin. Aloin laittaa elämääni enemmän itseni näköiseksi. Moni asia meni uusiksi, muun muassa parisuhde. Keksin myös kiertotien teatterialalle: pääsin Rovaniemelle opiskelemaan tanssia.”
”Kaikkea rankkuutta kevensi tunne siitä, että olin menossa unelmaani kohti”
”Kun kävelin ensimmäistä kertaa Rovaniemen teatterin ohi, päähäni pulpahti ajatus: tuonne minä menen töihin. Ei mennyt pitkään, kun olin siellä opintoihin liittyvässä harjoittelussa. Juuri tätä olin tavoitellut vuosia. Motivaationi oli huipussaan.
Samaan aikaan arki oli rankkaa. Esikoisen isä asui Oulussa ja lapsi oli vuoroviikoin kummankin luona.
Pojalla oli vuoropäiväkotipaikka Rovaniemellä, koska päiväni olivat repaleiset eikä minulla ollut siellä turvaverkkoja. Olin päivät koulussa tai harjoituksissa ja illat töissä tai harjoituksissa. Lopputuloksena minulla ei ollut minkäänlaista sosiaalista elämää. Koin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Yksinäisyys oli hyvin kokonaisvaltainen tunne. Se oli aluksi kontaktin kaipuuta, mutta muuttui tyhjyyden tunteeksi, lopulta ihan fyysiseksi kivuksi.
Tuossa kohtaa auttoi se, mitä olin tottunut tekemään tiukoissa paikoissa. En pysähtynyt miettimään vaan suoritin elämääni. Ja siivosin paljon.
Olen tehnyt lauluja koko ikäni, mutta Rovaniemellä se aukesi uudella tavalla. Sain purettua raskaita tunteita sanoituksiin ja sävellyksiin. Se auttoi valtavasti. Kaikkea rankkuutta kevensi tunne siitä, että olin menossa unelmaani kohti.”
Uusi parisuhde vei Helsinkiin
”Neljän vuoden kuluttua olin saanut jalansijaa ammatissa. Oli rooleja teatterissa, ja sain myös laulaa ja tanssia. Tuossa kohtaa alkoi tuntua, että olen taas liikkumassa kohti uutta. Musiikin tekemisestä oli tullut yhä tärkeämpää minulle. Aloin päästää irti vanhasta näyttelijäunelmasta.
Pari vuotta sitten olin mukana tekemässä Rovaniemellä musiikkinäytelmää, Ronja Ryövärintytärtä. Kerran harjoituksia tuli katsomaan muutaman teatterilaisen tuttu, helsinkiläinen muusikko. Kun tapasimme, rakastuimme.
Tilanne loi kriisin. Meillä on esikoisen isän kanssa ihanteellinen tilanne siinä mielessä, että molemmat rakastamme poikaamme niin paljon, että haluamme pitää hänet lähellämme. Poika oli kuitenkin aloittanut koulun Oulussa ja hänen kaverinsa ovat siellä. Jouduin Helsinkiin muuttaessani ajattelemaan asian lapsen kannalta parhain päin ryhtymällä etävanhemmaksi. Näen häntä kuitenkin monta kertaa kuukaudessa. Olemme saaneet arkemme rullaamaan hyvässä yhteistyössä hänen isänsä kanssa. Kun vauva syntyi, vietin erityisen paljon aikaa Oulussa, jotta lapsilleni tulisi vahva suhde.
Ero esikoisesta vaikutti masennukseni syntyyn. Onneksi olin sinnikäs ja vaadin keskusteluapua lääkkeiden sijaan. Se auttoi hahmottamaan asioita. Ylipäätään terapia loi toivoa ja valoa, jonka avulla mielialani parani.”
Lue myös Kaksplus.fi:”Eikö lapsi voi mennä oikeaan kotiinsa sairastamaan?” – Etävanhempia joutunut jopa irtisanoutumaan, kun työpaikka ei jousta
”Tasaisempi tie ei olisi minun juttuni”
”Teen jälleen opettajan työtä, koska se antaa mahdollisuuden tavoitella unelmiani musiikin parissa. Välillä minua yhä vaivaa se, että poukkoilen ja elämästäni puuttuu jatkumo. Loin jo lapsena vahvan kuvan tulevaisuudestani, ja kun se ei toteutunut, tunnen synkkinä hetkinä epäonnistuneeni. Varsinkin, jos vertaan itseäni muihin.
Viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että juuri näin asioiden on pitänyt mennä. Menen aina kohti sitä, mikä on minulle aitoa ja merkityksellistä.
Opettelen ajattelemaan omaa polkuani ennemmin monipuolisena kuin rikkonaisena. Pidän vaihtelevuudesta ja seikkailusta. Haluan nähdä ja kokea. Tasaisempi tie ei olisi minun juttuni.”
Juttu on julkaistu Matka naiseksi -juttusarjassa Anna-lehdessä 28/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous