Otsolla, 25, on neljä vanhempaa – yksi kysymys suretti häntä jo lapsena
Kumppanuusperheessä kasvanut Otso koki lapsena painetta määritellä vanhempansa tärkeysjärjestykseen. Kaikki vanhemmat olivat hänelle aivan yhtä rakkaita.
Kumppanuusperheessä kasvanut Otso koki lapsena painetta määritellä vanhempansa tärkeysjärjestykseen. Kaikki vanhemmat olivat hänelle aivan yhtä rakkaita.
Otso Jämsä, 25, syntyi 1990-luvun lopulla kumppanuusperheeseen. Hänen äidillään oli ennestään kaksi lasta, mutta hän haaveili kolmannesta. Kumppania hänellä ei ollut. Samaan aikaan äidin ystävät, miespuolinen pariskunta, unelmoivat perheen perustamisesta. Kumppanuusvanhemmuus mahdollisti kaikkien haaveet.
Kun Otso nyt aikuisena pohtii lapsuuttaan, hän on sitä mieltä, että kumppanuusperheessä kasvaminen on ollut hieno lähtökohta elämälle.
– Olen saanut huomiota, aikaa, sitoutumista ja rakkautta neljältä erilaiselta vanhemmalta, kun vielä myöhemmin äidin läheisestä ystävästä tuli minulle yksi vanhempi lisää. Ennakkoluuloton ja monipuolinen perheeni on myös rohkaissut minua menemään kohti omannäköistä elämää, Otso kertoo.
Kumppanuusperhe herätti lapsuudenkavereissa mielenkiintoa
Suunnitelmallisuus ja sopimusten teko on kumppanuusperhettä perustettaessa tärkeää, jotta vastuut ja roolit ovat kaikille selkeitä. Otsonkin vanhemmat sopivat käytännön järjestelyistä tarkkaan jo ennen Otson syntymää.
– Arkikotini oli isien luona, ja äitini ja sisarusteni luona olin viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu, Otso kertoo.
Otson varhaislapsuudessa vanhempien kodit sijaitsivat lähekkäin, joten kahden kodin välillä liikkuminen oli helppoa.
Otso oli alakouluikäinen, kun hän huomasi, että useimmiten perhe rakentuu ydinperhemallin ympärille ja hänen oma perheensä poikkeaa tästä.
Kun Otso mainitsi perheensä kokoonpanosta esimerkiksi luokkakavereilleen, se herätti lähtökohtaisesti vilpitöntä mielenkiintoa sekä halua ymmärtää. Tieto siitä, että ystävätkin voivat hankkia keskenään lapsia, oli monelle uusi.
Muita kumppanuusvanhempien lapsia Otso tapasi sateenkaariperheiden leireillä, joissa hän kävi perheensä kanssa aktiivisesti, muutamia kertoja vuodessa. Se oli Otsolle merkityksellistä.
– Oli kiva huomata, ettei meidän perheemme ollut ainoa tällainen perhe.
Koulussa kyseltiin, ketkä vanhemmista ovat rakkaimpia
Otsoa ei koskaan kiusattu tai syrjitty kumppanuusperhemuodon vuoksi. Hän kuitenkin koki ulkopuolista painetta määritellä vanhempansa tärkeysjärjestykseen.
– Ystäväni kyselivät minulta usein, että ketkä vanhemmistani ovat minulle rakkaimpia. Ja oletus usein oli se, että biologiset vanhemmat olisivat rakkaimpia. Jouduin perustelemaan, etten rakasta biologisia vanhempiani yhtään sen enempää kuin sosiaalisia vanhempianikaan. Se oli raastavaa, ja koin kyselyt raskaana.
Alle 10-vuotiaana Otso ei aina edes muistanut, ketkä ne hänen biologiset vanhempansa nyt taas olivatkaan. Hänelle kaikki vanhemmat olivat samalla viivalla.
Lue myös Kaksplus.fi: Ville, 35, ryhtyi kumppanuusvanhemmaksi eksän kanssa – ”En halua perinteistä perhe-elämää, isyys on minun juttuni”
12-vuotiaana Otso olisi saanut vaihtaa virallisia vanhempiaan
”Virallinen”, oikeudellinen vanhemmuus tuo mukanaan monia lapsen kannalta keskeisiä etuja, kuten tapaamisoikeuden, elatusvelvollisuuden ja perintöoikeuden.
Useamman vanhemman perheessä on valittava, ketkä oikeudellisia vanhempia ovat. Heitä voi olla enintään kaksi. Otson perheessä virallisia vanhempia olivat äiti ja toinen arkikodin isistä.
12-vuotiaana Otsolle tarjottiin mahdollisuutta, että hän saisi vaihtaa oikeudellisia vanhempiaan, koska silloin perheensisäinen adoptio samaa sukupuolta oleville pareille tuli mahdolliseksi. Otso olisi siis voinut määrittää molemmat arkikotinsa vanhemmat oikeudellisiksi vanhemmikseen. Tilanne oli Otsolle vaikea.
– Koin surulliseksi sen, etten voinut määritellä kaikkia vanhempiani oikeudellisiksi vanhemmikseni, joita kaikki varmasti olisivat halunneet olla. En pystynyt tekemään valintaa, joten samat vanhemmat jatkoivat oikeudellisina vanhempinani. Aiempien valintojen muuttaminen olisi myös tuntunut todella isolta kannanotolta.
Otso kokee, että siitä olisi ollut hänelle lapsena hyötyä, jos hänen kaikki vanhempansa olisivat olleet hänen virallisia vanhempiaan.
– Aikuiset joutuivat käyttämään resurssejaan siihen, miten pitää perhekuviomme kasassa. Tämän ajan he olisivat voineet käyttää lasten hoivaan tai vaikka lepäämiseen. Tilanne näyttäytyi minulle välillä hähmäisenä asioiden selvittelynä. Minun oli myös vaikea ymmärtää, mikseivät sisarukseni käyneet arkikodissani niin usein kuin minä.
Otso uskoo, että aikuisilla saattoi olla stressiä siitä, jos vanhempien ihmissuhteissa tapahtuisikin muutoksia ja isät vaikka joskus eroaisivat.
– Silloin toisella isälläni ei olisi ollut enää mitään oikeutta lapsiin.
Kumppanuusvanhemmuus voisi olla Otsollekin vaihtoehto
Kumppanuusperheitä on Suomessa tällä hetkellä arvioilta muutama tuhat. Otso näkee, että kumppanuusvanhemmuus voisi tulevaisuudessa olla hänellekin reitti perheen perustamiseen. Ei sen takia, että hän kokisi kumppanuusperheen olevan perhemuodoista paras, vaan siksi, että se sopisi hänen omiin unelmiinsa.
– Minulle on nuoresta asti ollut selvää, että haluan kasvattaa lapsen tai lapsia. Se, että voisin perustaa perheen ystävien kanssa, tuntuu hyvältä. Vastuu lapsista myös jakautuisi useammalle vanhemmalle.
Samalla lapsi saisi ehkä kokea jotain sellaista, mitä Otsokin on kokenut. Yksi Otson lapsuudenperheen parhaista puolista on ollut se, että hänen elämässään on ollut useampia erilaisia aikuisia, joiden kanssa kasvaa.
– Jokainen ihminen on erilainen, ja perheessämme on erilaisia temperamenttityyppejä. Jonkun kanssa olen voinut tutustua luovaan puoleeni, toisen kanssa kokea valtavaa turvaa ja kolmannen kanssa liikkua ja harrastaa. Tämä on samalla antanut monipuolisen kentän tutustua itseeni.
Lähteenä jutussa käytetty Otson haastattelun lisäksi Kumppanuusvanhemmaksi -hankkeen sivustoa.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous