Minna Rytisalo tiesi, ettei olisi enää opettaja – ”Aidosti rakastin opetustyötä, mutta minulta vietiin sen edellytykset”

Minna Rytisalon uutta romaania saatiin odottaa viisi vuotta, koska hän ei työuupumuksen takia pystynyt kirjoittamaan.

Kaikki mitä elämässäni nyt tapahtuu, lähti hetkestä, jolloin painoin enter-näppäintä ja lähetin esikoisromaanini Lempin käsikirjoituksen kustantajalle. Nyt olen tässä pisteessä ja yritän oppia sanomaan itseäni kirjailijaksi, sanoo Minna Rytisalo, 48.

Vuonna 2016 ilmestynyt, Lapin sotaan sijoittuva Lempi oli arvostelu- ja lukijamenestys ja teki kuusamolaisesta lukion äidinkielenopettajasta tunnetun kertaheitolla. Kaksi vuotta myöhemmin hän kirjoitti Rouva C.:n, jossa kuvattiin Minna ja Ferdinand Canthin sointuisaa avioliittoa.

Mutta kesti viisi vuotta, ennen kuin hänen kolmas romaaninsa, Jenny Hill, oli valmis.

– Rouva C.:n jälkeen en jaksanut kirjoittaa. Kun minulta kysyttiin seuraavasta romaanista, vastasin tekeväni vain ylioppilaita.

Tosiasiassa hän oli alkanut uupua työssään.

– Uupunut tekee työnsä, koska ne ovat tärkeitä. Mutta työpäivän jälkeen en jaksanut tehdä mitään. Yhden kokonaisen talven makasin illat sohvalla, en jaksanut lähteä edes kävelylle. Vapaa-aika meni voimien keräilyyn.

Vuonna 2019 Minna hakeutui työterveyslääkäriin. Sitten alkoivat koronavuodet, mikä ei edesauttanut työssä jaksamista. Opettamisen parhaat asiat eli läsnäolo ja ihmisten kohtaaminen puuttuivat.

– Jokainen oli missä oli, oppilailla kamerat kiinni ja he nukahtelivat tunneilla. Sen kannatteleminen kävi raskaaksi.

Seiskan taso riittäisi

Minna Rytisalo oletti lähiopetuksen olevan mahtavaa, kun se alkaisi uudelleen. Toisin kävi.

Hän koki, ettei voinut vaikuttaa omaan työhönsä. Lukion opetussuunnitelma vaihdettiin ennen kuin sen aloittanut ikäluokka ehti edes mennä sen läpi. Tuli digitaalinen ylioppilaskoe ja korkeakoulujen sisäänpääsypisteytys.

Oppilaiden perustaidot olivat vuosi vuodelta huonommat. Opettajat saivat myös neuvoja tehdä vähemmän. Seiskan taso riittäisi.

– Koko paketti oli minulle liian raskas. Opetin ylioppilaskoetta varten, mutta en niitä asioita, jotka olivat minulle inhimillisesti ja sisällöllisesti tärkeitä, esimerkiksi miten kirjallisuus käsittelee ihmisyyden olemusta.

Ammatillisen itsetunnon heikentyminen, unohtelu ja kyynistyminen ovat uupumuksen merkkejä. Minna tunnisti itsessään ne kaikki.

– Minua alkoi jännittää mennä luokkaan. Pelkäsin, että sanat hukkuvat. Aloin laatia tarkkoja suunnitelmia oppitunneista, mitä en ollut tehnyt kahteenkymmeneen vuoteen.

Vuonna 2021 Minna lähti virkavapaalle kirjoittamaan uutta romaania. Sen päättyessä oli selvää, ettei hän pystyisi palaamaan opettajaksi, ja hän irtisanoutui huhtikuussa 2022.

– Aidosti ja oikeasti rakastin opetustyötä, mutta minulta vietiin edellytykset tehdä sitä. Oli pakko luopua.

Lue myös: Työuupumus pakotti Ninjan, 45, jättämään opettajan työnsä: ”Lopulta olin niin väsynyt, etten enää tuntenut väsymystä”

Puoliso oli ollut jo pitkään huolissaan Minnan jaksamisesta.

– Hän sanoi, ettei voi päättää puolestani, mutta mitä tahansa päätän, se on hyvä päätös. Ihan samalla lailla hän tekee omat päätöksensä.

Minna on ottanut aina vastaan kaiken tarjotun avun. Hän on osallistunut Kelan kuntoutukseen ja käynyt terapiassa.

Kelan kuntoutuksessa oli puu, johon piti hahmotella oma työelämä. Minna tajusi, että hänellä on aina ollut sama sanojen, kielen ja kirjallisuuden puu. Vapaana kirjailijana hän vain siirtyisi oksalta toiselle, vaikka muutos pelottikin.

Nyt kun irtisanoutumisesta on kulunut vuosi, surutyö opettajuuden loppumisesta alkaa olla tehty. Keväällä Minna oli valvomassa ylioppilaskokeita eikä ajatellut, mitä oppilaat osaavat. Hän lähti salista iloisena, eikä hänen onnekseen tarvinnut ruveta lukemaan ja arvioimaan kokeita.

Hän saattoi siirtyä toiseen elämänvaiheeseen.

– Mutta en halua, että uupumisesta toipumisesta puhutaan sankaritarinana. Vaikka voin nyt monin tavoin paremmin kuin aiemmin, luulen, että uupumiseen johtanut asia ei häviä koskaan. Kun innostun jostakin, liekki palaa kuumana ja kirkkaana. Minun on selvästi opeteltava tutkimaan voimavarojani silloin, kun niitä vielä tuntuu riittävän.

Kokemuksiaan hän on pohtinut myös kollegansa Tommi Kinnusen kanssa kirjekirjan muodossa. Huokauksia luokassa julkaistaan elokuussa.

Siveiden prinsessojen takana on tarina siitä, miten tyttöjä on kohdeltu

Kirjailijana Minna Rytisalo kaipaa haasteita. Lempissä se oli kirjoittaa historiallinen romaani, jossa jännite syntyy kolmen henkilön kertomuksesta, ja jokainen puhuu vain kerran. Rouva C. taas kerrottiin välillä Minnan, välillä aviomies Ferdinand Canthin näkökulmasta.

Jenny Hill on Minnan kokeellisin romaani. Päähenkilö hahmottuu häntä kommentoivien kertojaäänien kautta. Niihin kuuluvat myös Lumikki, Ruusunen, Tuhkimo, Punahilkka ja Tähkäpää, mutta eivät Grimmin saduista tuttuina. Sen verran voi paljastaa, ettei Tuhkimo ole nöyrä eikä Lumikilla ole seitsemää huolehtivaista kääpiötä.

– Satuhahmot ovat myös symboleita sille, miten naisista ja tytöistä on kerrottu. Lähdin siitä, että siveiden ja ihanien prinsessojen taustalla olisikin toisenlainen, ehkä todenmukaisempi tarina siitä, miten naisia ja tyttöjä on kohdeltu.

Jenny Hill, entinen Jenni Mäki, on kirjailijan ikäluokkaa, mutta autofiktiota romaani ei ole. Joitakin pikku elementtejä on mukana, kuten se, että kahdesta sisaruksesta yksi on tunnettu, toinen se toinen. Kirjassa Jennyn sisko on tunnettu, oikeassa elämässä Minna on kotikylällä tunnettu, sisko se toinen.

Minna halusi kuvata ikäpolvensa naisen elämää. Hän kirjoittaa muun muassa vaihdevuosista ja ulkonäköpaineista.

– Vaihdevuosista halusin kirjoittaa kauniisti, koska niistä tulee helposti vitsi, jotain, mikä saa aikaan hämmentyneen naurahtelureaktion. Vaihdevuodet ovat elämän merkki. Jos tarpeeksi vanhaksi elää, ne ovat vastassa.

Ulkonäköpaineet näkyvät naisten elämässä iästä toiseen.

– Se ei näköjään muutu, miten naiset puhuvat itsestään ja arvostelevat itseään. Me katsomme peilikuvaamme armottomasti.

”Ei meidän tarvitse suoriutua hienosti kaikesta aina ja kaikkialla.”

Ulkonäkö liittyy itsetuntoon, joka ei ole Minnasta muuttumaton. Joinakin päivinä hänen itsetuntonsa voi olla vahva ja hyvä, toisina päivinä Minna miettii, mitä sanoi ja miltä näytti.

– Tähän ikään mennessä olen ehkä oppinut ajattelemaan, että se on vain inhimillistä herkkyyttä oman itsen kanssa ja kuuluu asiaan. Ei meidän tarvitse suoriutua hienosti kaikesta aina ja kaikkialla.

Kirjan Jenny Hillistä on kasvanut itseään väheksyvä ja muiden toiveisiin mukautuva nainen. Minna on havainnut, että naisilta edelleen odotetaan kiltteyt­tä ja sopeutuvaisuutta, mutta itse hän ei koe olevansa kovin mukautuva tyyppi.

– Kun mietin aikaa vaikka pienen lapsen äitinä, minulla oli silloinkin voimakas ja selkeä tarve omalle ajalle ja itselleni. En voinut kadota äitiyteen.

Jokaisessa teoksessaan Minna on kirjoittanut rakkaudesta, mutta halunnut siihen aina uuden näkökulman. Lempi kuvasi nuorta, haaveellista rakkautta. Rouva C. oli onnellinen rakkaustarina. Jenny Hillissä suhde latistuu kulissiavioliitoksi, ja lopulta nainen lähtee.

Oman rakkautensa Minna kohtasi opiskeluaikana Jyväskylässä, ja se on kestänyt.

– Rakastuimme sillä tavalla kuin nuoret rakastuvat. Kaikki oli selvää. Hän on ollut kivijalkani ja turvani. Mitä tahansa elämässä tuleekin vastaan, hän on jotain, jonka tiedän pysyvän. Saimme myös lapsen, mikä on ihanaa.

Minna eli 1970-luvulla heinätöiden lapsuuden 1950-luvulta

Minna Rytisalo on asunut vuodesta 2001 asti Kuusamossa, kauemmin kuin missään muualla. Puoliso sai silloin sieltä kiinnostavan työn, ja he päättivät muuttaa ilman, että kumpikaan oli käynyt paikkakunnalla. Sydämeltään Minna on kuitenkin yhä sodankyläläinen. Hän on kotoisin Kelujärven kylästä, joka sijaitsee kahdenkymmenen kilometrin päässä Sodankylän kirkonkylältä.

Vanhemmilla oli maitotila, ja he asuvat siellä yhä. Minnan lapsuudessa kylässä oli kolmesataa asukasta, koulu, kauppa ja posti. Isovanhemmat asuivat kivenheiton päässä.

– Joku sanoi minulle, että minulla on ollut 1950-luvun lapsuus, kun olen kulkenut heinätöissä ja kävellyt avojaloin pihalla.

Maailma muuttui, kun Minna oppi koulussa lukemaan: kirjaimista tuli sanoja, joilla voi tehdä mitä tahansa! Hän alkoi kirjoittaa satuja ja toimitti ystävänsä kanssa aikakauslehteä.

Mutta äidinkielen ylioppilaskokeessa hän ei vastoin kaikkia odotuksia kirjoittanutkaan laudaturia vaan magnan.

– Se oli niin musertava ja häpeällinen asia, etten halunnut edes järjestää lakkiaisia, jotka sitten kyllä pidettiin. Sain siitä tarinan, jota olen kertonut luokassa: vaikka maailma tuntui kaatuvan, ei se sitten kaatunutkaan.

Ennen Minna Rytisalo ei osannut ajatella taidetta ammattikseen

Oli luontevaa, että Minna lähti opiskelemaan yliopistoon pääaineenaan suomea ja sivuaineena kirjallisuutta. Opiskelukaupunki Jyväskylä olikin eksoottinen paikka.

– En ollut nähnyt vaahteroita ennen kuin pääsykoematkalla sinne. Ja kun lenkkeilin koiran kanssa metsässä, siellä kasvoi keväällä kieloja. Oli niitä Sodankylässäkin mummon kukkapenkissä, mutta Jyväskylässä oli erilaista.

Ylioppilaaksi Minna kirjoitti laman keskellä 1993 ja sanoo, että se vaikutti hänen valintoihinsa. Opettajana hänellä olisi turvallinen virkatyö.

Myös oma tausta vaikutti siihen, että hän kipuili pitkään kirjailijan ammatin kanssa.

– Ennen viime vuosia en osannut edes ajatella, että taide voi olla oikea ammatti minun kaltaiselleni tavalliselle pikkukylän tytölle. Minulla ei ollut runoilijasetää eikä laulajamummoa.

Luova työ on Minnalle leikkiä ja iloa – eikä muuten syntyisikään mitään. Lapsena hän leikki pitkään. Minna muistaa, miten ihmeteltiin, kun hän leikki kuudesluokkalaisena ja ilkuttiin, aikooko hän tehdä sitä seiskallakin.

– Se jäi mieleeni ja tuntui pahalta ja arvostelevalta. Nyt katson tilannetta lempeästi ja vastaan sille pikkutytölle, että hän voi leikkiä aikuiseksi asti.

Romaanejaan Minna kirjoitti ensin kotona. Se oli kivaa, mutta samalla hän laittoi pyykkejä pyörimään ja järjesti kenkiä eteisessä. Viime kevään ja menneen talven hänellä oli vuokralla työhuone, ja se toimi.

Hyvää on myös se, että Minna voi nyt rytmittää työnsä vapaasti. Hän on näet kärsinyt pitkään unettomuudesta. Hänelle on tyypillistä valvoa pari yötä viikossa. Sen kanssa hän pystyy elämään, mutta ei sen, että on hereillä kolmesta neljään yötä viikossa.

Vapaana kirjailijana uneton yö ei ahdista niin paljon kuin opettajana.

– Jokainen uneton tietää, miten yöllä laskee, että jos nyt nukahtaisin, ehtisin nukkua vielä näin ja näin monta tuntia. Se ajatus puuttuu nyt kokonaan. Ei iske hätä ja paniikki seuraavan päivän jaksamisesta, vaikka valvoisin yöllä. Nukunkin nyt paremmin.

Tähtihetkiä on joka vuosi, mutta on toteutumattomia haaveitakin

Pienestä asti Minna on tarvinnut yksin­oloa ja omaa rauhaa. Hän lukee paljon, sillä kirja on helppo tapa olla yksin. Kuusamossa perheellä on mökki, ja välillä hän lähtee sinne itsekseen. Hän lämmittelee uunia ja käy syksyisin marjassa.

– Vuoden tähtihetkiä on, kun pääsen yksin hillasuolle, jolla kukaan ei ole käynyt ennen minua.

Introvertti–ekstrovertti-ajattelusta hän ei pidä.

– Tunnistan sen, että yksinolo on minulle tankkauspaikka, mutta pidän itseäni myös todella ekstroverttinä. Nautin ystävien seurasta. En jännitä suuria ihmisjoukkoja enkä esiintymistä. Ne ovat ihania ja voimaa antavia juttuja.

Jos Minna jotain pelkää, niin oman ja läheisten terveyden menettämistä. Se on korostunut, koska pitkään vaivanneet selkäkivut pahenivat toissa vuonna muutamassa viikossa niin, että häneltä leikattiin välilevyn pullistuma. Se opetti, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.

– Kun ei tarvitse ajatella jotain asiaa erityisesti, kaikki on hyvin. Tylsä päivä on hyvä päivä.

Minna sanookin, että elämä on täyttänyt kaikki hänen suurimmat unelmansa. Joitakin pienempiä on vielä jäljellä.

– En ole ollut ikinä purjeveneen kyydissä. Se olisi ihanaa. Haaveilen myös, että joskus voisin istua appelsiinipuun alla jossain, missä on lämmintä. Luulen, että lukisin kirjaa.

Juttu on julkaistu Annan numerossa 18/2023.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Viva: Kun Hanna-Riikka Siitonen kuoli, Vieno-tytär tukeutui Eva-Riitta Siitoseen: ”Oli asioita, joista en olisi selvinnyt ilman mummoa”

2. Koti ja sisustus

   Pihasuunnittelija Helga kertoo: tällaisen pihan kaikki haluavat juuri nyt

3. Julkkikset

   Julkisuuden jättänyt Katriina Wuoristo ei kaipaa elämäänsä romanttista rakkautta: "Rakkaus, jota nyt saan, on aitoa ja pyyteetöntä"