Kotka! Mun Koti

Kesäloman paras pätkä. Pitkästä aikaa kotona. Kotkasta olisi voinut laittaa niin paljon kuvia, se on täynnä hienoja paikkoja. Enkä missään tunne oloani niin kotoisaksi kuin Kotkassa. Tietenkään, sehän on mun koti.

Hassua muuten miten jonkun paikan voi tuntea vähän niinkuin ”omistavansa”. Ja joskus jos vaikka tavallaan, hetkellisesti omistaisikin pienen maapläntin, saattaa joku toinen puu ja kivi ja taivas tuntua enemmän omalta.

Se varmaan luonnossa on niin vapauttavaa. Että kaikki omistaa yhtä paljon, luonto on kaikkien, kaikki ovat samanarvoisia.

Ja joskus jos mietin miksi ikinä olen lähtenyt pois paikasta, joka tuntuu niin hyvältä tiedän heti, etten olisi voinut olla lähtemättä. En olisi voinut olla ilman niitä seikkailuja ja kokemuksia, joita nyt on tapahtunut. Ja vaikka usein onkin ikävä, tiedän aina että mulla on kotipaikka. Paikka, jonne voin palata jos ikävä liian kovaksi kasvaa. Ja toisaalta muistaa että se ikävä ja ne muistot saattavat olla parempia kuin todellisuus. Että se mitä just nyt on, saattaa olla parasta. Etteivät kaikki ongelmat ratkeaisi muuttamalla Kotkaan. 😉

Olisin voinut kuvasarjaan lisätä vielä kuvan siitä, kun Olav vahingossa hipaisi mun suppilautaa ja horjutti vakaan tasapainoni veteen. Ja kun räpiköin kiukkuisena ylös niin että lapset vähän jähmettyivät pelosta ja jännityksestä että kuinka vihainen olin Olaville. (Kaikkien suureksi helpotuksesti nauroin aika pian. Mutta lapset kertoivat olevansa oikeasti vähän peloissaan.) Tai kuvan kotimatkasta, kun itkin pari ensimmäistä tuntia autossa.

Ja vaihdoimme sormukset. <3 Huomaatteko ton viimeisen laiturikuvan? Siinä odottelimme lenkin jälkeen, että meidät haetaan veneellä kotiin. Huomasin vasta nyt kuvia tänne järjestellessäni, että laiturin lankuissa oli joku pieni kirjoitus. Lukeeko siinä LOVE NOW? Siinä tapauksessa se sopi ainakin kuvaan täydellisesti.

Nyt on puolet lomasta vielä jäljellä. Tänään täytyy keitellä punaviinimarjamehua ja suunnitella loppuloman seikkailuja. Kahdessa viikossa ehtii vielä vaikka mitä!