Työ ja raha

Kaksi pienipalkkaista naista kertoo, millaista on tehdä kahta työtä elääkseen: ”Nyt kun tarjoilijan töitä on vähän, tarvitsen todella lisäansiota”

Sari Haataja, 50, ja Saara Mäkinen, 25, tekevät kumpikin kahta työtä, koska palkka päätyöstä ei riitä elämiseen. – Satsaan nyt tulevaisuuteeni, sanoo uudelleen kouluttautuva Sari. Saara haluaa uskoa siihen, että palkkaus hoiva-alalla muuttuu. – Ellei niin käy, on pakko vaihtaa alaa.
Teksti: MINNA JUTI Kuvat: SARA PIHLAJA JA JONNE RÄSÄNEN

Jo helmikuun ensimmäisenä päivänä tarjoilija Sari Haataja, 50, tiesi, että koronavirus tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä. Hän oli lauantaiaamuna tarjoilemassa aamiaista työpaikallaan helsinkiläisessä hotellissa.

– Kun turistien määrä vähenee, vähenevät myös tarjoilijoiden työvuorot. Niin kävi sars-epidemian ja lintuinfluenssan aikaan sekä silloin, kun Islannista levinnyt tuhkapilvi lamautti Euroopan lentoliikenteen, Sari muistelee.

Neljä viikkoa myöhemmin Sari on taas aamiaisvuorossa hotellissa. Edellisellä viikolla Suomessa on uutisoitu ensimmäisistä koronatartunnoista Helsingissä. Aasialaiset matkailijat ovat kaikonneet, ja hotellissa on noin neljännes vähemmän asiakkaita kuin kuukausi aiemmin. Se tarkoittaa, että aamiaissalissa tarvitaan tarjoilijoita nyt yksi vähemmän.

– Vuorojen väheneminen kiristää työpaikan tunnelmaa, sillä jokainen pohtii toimeentuloaan ja miettii, miksi joku toinen saa vuoron, kun minä en saa, Sari kertoo.

Sarin työsopimus takaa hänelle tarjoilijana 90 tuntia töitä kolmessa viikossa.

– Työkertymän tarkastelujakso on vuosi. Niinä viikkoina, kun töitä on alle sopimuksen edellyttämä määrä, on tultava toimeen parempien aikojen säästöillä, sinkkuna elävä, lapseton Sari kertoo.

Sarin tuntipalkka on 12,25 euroa. Hän on laskenut, että laskujen maksamiseen ja elämiseen hän tarvitsee verojen jälkeen rahaa käteen 1 200 euroa kuussa.

– Maksan siitä Vantaalla olevan omistusasuntoni yhtiövastiketta 200 euroa ja autolainaa 250 euroa. Ostin käytetyn auton, sillä äitini asuu yksin Nurmijärvellä. Käyn säännöllisesti hänen luonaan ja vien hänet muun muas­sa lähimpään kauppaan, jonne äidin kotoa on kymmenen kilometriä.

Rahaa menee siis ainakin bensaan, vakuutuksiin, sähköön, puhelinlaskuun ja ruokaan.

Sunnuntain työvuoro hotellissa on melkein kuin lottovoitto. Silloin Sari saa tuplapalkan.

Sunnuntain työvuoro hotellissa on melkein kuin lottovoitto. Silloin Sari saa tuplapalkan.

”Nyt kun tarjoilijan töitä on vähän, tarvitsen todella lisäansiota”

Maanantaiaamuna yhdeksän jälkeen Sari kattaa pöytää Betesda-säätiön ylläpitämässä vanhusten päivätoimintakeskuksessa Helsingissä. Hän leikkaa leipää, avaa leviterasian ja viipaloi kurkkua lautaselle. Kattilassa hellalla hautuu puuro.

­– Onko aamun lehti tullut? Sari kysäisee esimieheltään Heidi Saarnilta.

Kun kohta saapuva noin kymmenen hengen ryhmä eläkeläisiä on syönyt aamiaisen, Sari lukee lehdestä ääneen tuoreimmat uutiset. Sen jälkeen keskustellaan. Myöhemmin Sari esittää vanhuksille arvoituksia ja houkuttelee heitä kevyeen jumppaan. Nostellaan käsiä ja jalkoja sekä pyöritellään hartioita.

– Kuvittele, että kampaat pitkiä hiuksiasi takaa, Sari havainnollistaa liikettä, jonka pitäisi tuntua lapaluissa asti.

Vuosia Sari on tullut toimeen yhdellä työllä. Nyt hän opiskelee tarjoilijan työn ohessa lähihoitajaksi varmistaakseen toimeentulonsa jatkossa. Hän oli ensin työharjoittelussa Betesda-säätiön vanhusten päiväkeskuksessa. Kun harjoittelu päättyi, Heidi Saarni ehdotti, että Sari ryhtyisi tekemään heillä keikkaa. Vanhustenhuollossa on jatkuva pula työntekijöistä.

– Totta kai suostuin. Nyt kun tarjoilijan töitä on vähän, tarvitsen todella lisäansiota.

Lähihoitajakoulutuksesta Sari kiinnostui kahdesta syystä.

– Isäni sairasti Alzheimerin tautia ennen kuolemaansa. Hän oli palvelutalossa, jossa hoiva ei ollut kovin hyvää. En voinut olla ajattelematta, että meillä kaikilla on edessämme vanhuus ja ansaitsisimme parempaa kuin mitä isäni sai. Olen motivoitunut hoitamaan vanhuksia.

Toinen syy oli hoiva-alan hyvä työllisyysnäkymä ja Sarin usko siihen, että alalla ei olisi ikärasismia.

– Olen kouluttautunut jo kerran työn ohessa vastaanottovirkailijaksi. En kuitenkaan enää saa niitä töitä, sillä vastaanottoihin halutaan nuoria ihmisiä, Sari sanoo.

Sari viihtyy vanhustyössä. – Minusta on kiva kuunnella vanhusten tarinoita.

Sari viihtyy vanhustyössä. – Minusta on kiva kuunnella vanhusten tarinoita.

”Lähihoitajana aloitan ilman työvuosia pohjalta”

Sari satsaa nyt isosti tulevaisuuteensa, sillä opinnot ja koronavirus panevat hänet taloudellisesti ahtaalle.

– Koulutukseen kuuluu viisi harjoittelujaksoa, joita varten työnantaja antaa palkatonta vapaata. Rahaa harjoittelusta ei saa. Kela maksaa pientä opintotukea.

Tarjoilijana Sari on sopinut tekevänsä nyt vain aamuvuoroja, sillä harjoittelujaksojen välillä hänellä on pakollisia oppitunteja kahtena iltana viikossa. Sunnuntaivuoroista maksetaan tuplapalkka, mutta niitä osuu kohdalle normaalistikin harvoin ja nyt asiakasmäärien vähetessä yhä harvemmin. Keikat vanhusten päiväkeskuksessa paikkaavat tilannetta hieman.

”Olen kouluttautunut jo kerran työn ohessa vastaanottovirkailijaksi. En kuitenkaan enää saa niitä töitä, sillä vastaanottoihin halutaan nuoria.”

Sari suunnittelee tarkkaan, missä järjestyksessä maksaa laskut. Jos maksupäivää voi siirtää, hän käyttää mahdollisuuden ja maksaa kiireellisimmät ensin pois.

­– Varsinaisia harrastuksia minulla ei ole, sillä ne maksavat usein liikaa. Harrastan hyötyliikuntaa ja tapaan ystäviäni. Meillä on yhteinen Ihanat ladyt -whatsapp-ryhmä. Jos vain rahat riittäisivät, lähtisimme syksyllä viikonloppumatkalle juhlimaan 50-vuotispäivääni.

Jatkossa Sari haluaa pitää ovet auki sekä tarjoilijan että lähihoitajan hommiin.

– Tarjoilijana saan nykyiseltä työnantajaltani pian pienen ikälisän. Lähihoitajana aloitan ilman työvuosia pohjalta.

Aamun uutiset kiinnostavat päiväkeskukseen tulleita vanhuksia.

Aamun uutiset kiinnostavat päiväkeskukseen tulleita vanhuksia.

Palvelukodista grillikioskille

Sairaanhoitaja Saara Mäkinen, 25, huristelee valkoisella Volkswagen Golfilla Sastamalan raittia kohti Lounaspiste ja grillikioski Marenkia. Näin hänellä on tapana tehdä aina perjantaisin, kun hän on ensin tehnyt päivävuoron sairaanhoitajana palvelukoti Mantassa. Se tarjoaa kehitysvammaisten tehostettua ja tuettua palveluasumista.

Päästyään Marenkiin Saara vetää ylleen punamustan t-paidan ja sitoo hiuksiinsa punavalkoisen bandana-huivin, sillä hygieniasäädösten mukaan työ vaatii päähineen. Työvuoro Marengin keittiössä ja tiskin takana kestää joko iltakahdeksaan tai -kymmeneen. Lauantaisin Saara tekee iltavuoron kello 16–22.

– Olen turvallisuushakuinen ihminen, Saara sanoo.

– Minulla oli määräaikainen paikka sairaanhoitajana Sastamalan terveyskeskuksessa. Sitä jatkettiin aina muutamalla kuukaudella, ja sain tiedon jatkosta joka kerta vain paria viikkoa ennen työsopimuksen loppua. En kestänyt enää jatkuvaa stressiä siitä, jatkuuko työ vai ei. Kun minulle luvattiin sairaanhoitajan vakituinen paikka Attendon ylläpitämässä palvelukodissa, otin sen, vaikka peruspalkkani laski lähes 200 eurolla. Sen lisäksi menetin vuorolisiä 300–400 euroa kuussa.

Työpaikanvaihdoksen jälkeen sisaren omistamasta Marengista saadut lisäansiot ovat olleet entistä tärkeämmät.

– Jos en tekisi työtä myös täällä, pitäisi kaikki nykyiset menot laskea paljon tarkemmin, Saara sanoo. Hän ottaa vastaan juuri sisään astuneelta mieheltä kebab-tilauksen.

– Mitkä mausteet laitetaan? Pannaanko sipulia?

Sairaanhoitaja Saara Mäkinen muuttuu perjantai-iltaisin ja lauantaisin grillityöntekijäksi. Sunnuntait hän huilaa.

Sairaanhoitaja Saara Mäkinen muuttuu perjantai-iltaisin ja lauantaisin grillityöntekijäksi. Sunnuntait hän huilaa.

”Haluan työsuhteen, jonka jatkumista minun ei tarvitse koko ajan jännittää”

Saara valmistui sairaanhoitajaksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Sitä ennen hän ehti työskennellä pari vuotta lähihoitajana.

– Olen tekijäihminen. En edes suunnitellut meneväni lukioon vaan halusin valmistua nopeasti ammattiin. Lähdin peruskoulusta lähihoitajakouluun. Jatkoin opintoja sairaanhoitajaksi, kun huomasin, että vakituiset työpaikat menivät useimmiten sairaanhoitajille. Siinäkin näkyi turvallisuushakuisuuteni. Haluan työsuhteen, jonka jatkumista minun ei tarvitse koko ajan jännittää. Palkan tuleminen tilille säännöllisesti on minulle tärkeämpää kuin sen suuruus.

Saaran peruspalkka sairaanhoitajana on tällä hetkellä 2 307 euroa. Verojen jälkeen euroja jää käteen 1 537. Palkan päälle tulee lisiä korkeintaan satasen verran. Tuntipalkkalaisena Marengissa nettotienestit vaihtelevat sadasta kolmeen sataan euroon kuussa.

Perjantai-iltaisin Saara tekee makkaraperunoita viikonlopun tarpeisiin.

Perjantai-iltaisin Saara tekee makkaraperunoita viikonlopun tarpeisiin.

Koiran tarpeista ei pihistellä

Saara asuu 1970-luvulla rakennetussa omakotitalossa muutaman kilometrin päässä Sastamalan keskustasta. Astuessaan sisään kotiinsa hän huhuilee ovensuussa. On aivan hiljaista. Saaran poikaystävä Saska Koivunen on vuoden ikäisen labradorinnoutaja Harrin kanssa ulkona.

Talo on Saaran. Hän osti sen muutama vuosi sitten silloisen kumppaninsa kanssa. Kun yhteiselo päättyi, Saara lunasti kodin itselleen.

– Se oli järkevä ostos. Maksan talosta lainaa 443 euroa kuukaudessa. Sillä hinnalla en saisi kivaa vuokra-asuntoa keskustasta.

Talo lämpiää öljyllä, josta tulee kahdesti vuodessa noin 1 200 euron lasku. Sen maksamiseen osallistuu myös Saska, vaikka hänellä on omakin asunto Sastamalassa. Koska pari asuu suurimman osan aikaa yhdessä, Saska ottaa osaa myös muihin asumiskuluihin.

Autostaan Saara maksaa lainaa 123 euroa kuussa. Hän myös sijoittaa: rahastosäästötilille menee palkasta 50 euroa.

Harrin tarpeista pari ei pihistele. Koira on molemmille rakas. Harria vaivaa immuunivälitteinen polyartriitti, joka vaikuttaa sen niveliin. Syksyllä se joutui kyynärnivelen kasvuhäiriön vuoksi leikkaukseen, joka maksoi 1 300 euroa. Sitä ennen tehtiin kallis CT-kuvaus. Harrille on otettu vakuutus, mutta se ei korvaa rodulle ominaisten sairauksien hoitoa. Vakituiset kustannukset Harrista ovat 100­–300 euroa kuussa.

– Jos meillä olisi lapsia, se merkitsisi tietysti menojen miettimistä uudelleen. Lapsia haluamme varmasti jossain vaiheessa.

Saaran ja Saskan harrastukset liittyvät liikuntaan ja luonnossa oleiluun. Rahaa niihin ei juuri kulu.

– Käyn yksin juoksemassa. Kesällä kalastamme yhdessä. Saska osti pienen veneen, ja minä sille noin 700 eurolla trailerin. Kalastaminen vaikuttaa suoraan ruokalaskuumme.

Myös metsästäminen kiinnostaisi Saaraa, mutta menee aikaa ennen kuin hänellä on varaa ostaa haulikko.

Kun Saara Mäkinen siirtyi terveyskeskuksesta sairaanhoitajaksi kehitysvammaisten palvelukotiin, hän menetti useamman sadan euron vuorolisät.

Kun Saara Mäkinen siirtyi terveyskeskuksesta sairaanhoitajaksi kehitysvammaisten palvelukotiin, hän menetti useamman sadan euron vuorolisät.

”Jos meillä olisi lapsia, se merkitsisi tietysti menojen miettimistä uudelleen. Lapsia haluamme varmasti jossain vaiheessa.”

”En aio tehdä kahta työtä koko ikääni”

Mantassa Saara työskentelee ainoana sairaanhoitajana kolmessa vuorossa. Päivävuoro alkaa 7.30 ja päättyy 15.30. Iltavuoro alkaa klo 13. Yövuoroja ja viikonloppuja Saara tekee vain poikkeustilanteissa. Työpäivän aikana hän vastaa kodin lääkehoidosta, seuraa asukkaiden terveydentilaa ja toimii yhteyshenkilönä muun terveydenhuollon suuntaan.

Elämä talossa, jossa on 15 tehostetun palveluasumisen ja kuusi tuetun asumisen paikkaa, pyritään järjestämään mahdollisimman kodinomaiseksi. Asukkaat tekevät ohjaajien kanssa yhdessä ruokaa ja siivoavat.

– Saimme jouluna paikalliselta yritykseltä rahaa asukkaiden joululahjoihin. Jokaiselle voitiin ostaa lahja. Täällä moni uskoo vielä joulupukkiin, joten riemu oli aitoa, Saara muistelee.

Työkavereidensa kanssa hän on jutellut paljon hoiva-alan arvostuksesta ja palkkauksesta.

– Työni on palkitsevaa ja usein paljon mukavampaa kuin viime aikojen julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Työn vaativuuteen verrattuna palkka saisi kyllä olla parempi.

Saara uskoo, että asiat tulevat muuttumaan hoitoalalla.

– Työnantajien on pakko reagoida palkkoja korottamalla siihen, että väki lähtee ja vaihtaa alaa. Minäkään en aio tehdä kahta työtä koko ikääni.

Saara auttaa Mantassa asuvaa Petriä iltapäiväkahvin nauttimisessa.

Saara auttaa Mantassa asuvaa Petriä iltapäiväkahvin nauttimisessa.

Pakko vai oma valinta?

Mitä ajattelet kahden työn tekemisestä, Tehyn työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman?

”Suomessa pitäisi tulla toimeen yhden kokoaikaisen työn palkalla. Jos itse haluaa, niin silloin voi tehdä toista työtä omaksi ilokseen. Kun useamman työn tekeminen on oma valinta, siinä voi olla hyviäkin puolia, kuten monipuolisen työkokemuksen saaminen ja lisäansiot.

Jos lisätyötä on pakko tehdä pienen palkan vuoksi, se voi muodostua kuormittavaksi sekä fyysisesti että henkisesti, ja se voi vaikeuttaa perhe-elämää. Myös potilasturvallisuus voi vaarantua, jos yhä useampi hoitaja joutuu tekemään kahta työtä.

Eurostatin tilastojen mukaan vuonna 2018 suomalaisista työntekijöistä noin 6 prosenttia eli 156 000 henkilöä teki useam­paa kuin yhtä työtä. Meillä Tehyssä ei ole tilastoa siitä, moniko omasta jäsenistöstämme on useamman työn tekijä. Tiedämme, että heitä on.

Työvoimatilanne sote-alalla on tällä hetkellä hyvä. Esimerkiksi vanhustyössä voisi sanoa olevan työntekijän markkinat. Lisätyötä on helppo saada.

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Keikkatyö ei kuitenkaan saisi haitata päätyötä.

Tehyläisistä esimerkiksi fysioterapeuteilla, hammashoitajilla ja vanhustenhuollossa on niin sanottuja nollatuntisopimuksia. Ne ovat työntekijöille hankalia, sillä työaika ja sitä kautta ansiotulot vaihtelevat. Tällöin voi joutua tekemään toista työtä tullakseen toimeen taloudellisesti. Kun nollatuntisopimuksen työvuorot vaihtelevat, toiseen työpaikkaan on vaikea sopia vuoroja, ennen kuin tietää ne omassa työpaikassaan.”

Lue myös

Suosittelemme