Mainos: Dove
Mainos | Dove

Näin tekoäly vaikuttaa itsetuntoosi – “Jos kuva on liian täydellinen ollakseen todellinen, se luultavasti ei ole aito”

Tekoälyllä tuotetut sisällöt yleistyvät niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa – ja se kaventaa käsitystämme kauneudesta.

Teksti:
Dove

Tekoälyllä tuotetut sisällöt yleistyvät niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa – ja se kaventaa käsitystämme kauneudesta.

Lähes 90 prosenttia tytöistä ja naisista on altistunut verkossa haitalliselle kauneussisällölle, käy ilmi kosmetiikkabrändi Doven teettämästä kansainvälisestä kyselytutkimuksesta.

Tutkimuksen perusteella nykypäivän kauneusihanteet tuntuvat olevan yhä vaikeammin tavoitettavissa. Kyselyyn vastanneet tytöt ja naiset kokivat, että ideaalin kehon tulisi näyttää terveeltä (76 %) mutta myös hoikalta (68 %) ja että vyötärön tulisi olla kapea (64 %) ja samaan aikaan vartalon kurvikas (57 %).

“Elämme virtuaalisessa maailmassa. Meitä ympäröi kaikkialla toinen todellisuus, joka nojaa vahvasti kuviin. Se ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten suhtaudumme omaan ulkonäköömme”, sanoo psykologi Katarina Meskanen, joka on käsitellyt työssään kehonkuvan haasteita kolmentoista vuoden ajan.

Katarina Meskanen tunnistaa psykologin työssään sen, miten verkossa nähtävä sisältö vaikuttaa vallitseviin kauneusihanteisiin ja ulkonäkökysymyksiin.

Tekoäly toistaa stereotypioita

Sosiaalinen media tarjoaa parhaimmillaan voimaantumista, vertaisuutta ja hyväksyntää – mutta on samaan aikaan täynnä luotuja illuusioita. Doven kyselyyn vastanneista naisista 30 prosenttia kokee verkossa näkemänsä sisällön aiheuttavan painetta muokata omaa ulkonäköään – vaikka tietäisi kuvaston olevan tekoälyllä tuotettua.

“Tekoälyn luoma kuvasto heijastaa tapaamme puhua kauneudesta ja toisintaa kulttuurissa vallitsevaa stereotyyppistä kauneuskäsitystä. Tällaisen ihannekuvaston kanssa on vaikea kilpailla.”

Ei siis ihme, jos somen kuvavirta vaikuttaa itsetuntoomme. Lääkkeeksi Meskanen tarjoaa tietoisuuden lisäämistä.

“On hyvä tiedostaa, millaisia kehoon liittyvät stereotypiat ovat, miten tekoälyn tuottamat kuvat luodaan ja miten somen algoritmit toimivat.”

Tukena toimii medialukutaito, eli kyky ymmärtää näkemänsä ja samalla nähdä ilmiselvien merkitysten taakse.

“Kutsun lähde- ja sisältökriittisyyttä terveeksi epäluuloksi. Jos kuva on liian täydellinen ollakseen todellinen, se luultavasti ei ole aito.”

Itseään voi suojella epärealistiselta kuvastolta myös rajoja vetämällä.

“Kannattaa miettiä, minkälaiselle kuvamaailmalle somessa altistuu, ja hakeutua sellaisen kuvaston äärelle, joka tukee omaa hyvinvointia ja lisää omanarvontuntoa. Ruutuajan vähentäminen tai digipaasto voi tehdä hyvää.”

Meskanen muistuttaa, että itseään voi suojella rajoja vetämällä: ruutuajan vähentäminen tai digipaasto voi tehdä hyvää.

Meissä on muutakin kuin ulkonäkömme

Dove kartoitti erillisellä verkkokyselyllä myös suomalaisten naisten kokemuksia. Vastaajista 77 prosenttia koki, että kauniilla naisilla on paremmat mahdollisuudet elämässä ja 68 prosenttia uskoi, että heidän pitäisi näyttää viehättävämmältä kuin äitiensä sukupolven. 73 prosenttia kertoi olevansa itsensä pahin kriitikko. Tämä näkyy myös Meskasen vastaanotolla.

“Minulla on tapana kysyä asiakkailtani, miten kohtelet lastasi, puolisoasi tai lemmikkiäsi – ja kohteletko samalla lempeydellä myös itseäsi? Usein kapsahdamme kaksoisstandardeihin ja olemme itseämme kohtaan kovin armottomia.”

Meskanen kehottaa kääntämään itsessään huomion asioihin, joista pitää tai joihin suhtautuu neutraalisti. Itsetuntoa voi vahvistaa hakeutumalla sellaisten ihmisten seuraan, jotka arvostavat sinua ja hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet, hän vinkkaa.

Myös arvopohdinta on paikallaan.

“Olemme paljon muutakin kuin miltä näytämme. Some-selfieiden tai peilikuvan lisäksi tulisi nähdä oman persoonansa kaikki puolet, esimerkiksi millainen ystävä tai työntekijä on.”

Itsetuntoa voi vahvistaa hakeutumalla sellaisten ihmisten seuraan, jotka arvostavat sinua ja hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet, Meskanen vinkkaa.

Epätäydellisyys on inhimillistä

Kasvaneista ulkonäköpaineista huolimatta Doven kansainväliseen kyselytutkimukseen vastanneet olivat melko yksimielisiä aidon kauneuden määritelmästä. Heille aito kauneus tarkoittaa autenttisuutta sekä sitä, että voi olla oma itsensä ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.

“Kehon ei tarvitse olla huippukunnossa kelvatakseen”, Meskanen muistuttaa.

“Myötätunto itseä kohtaan kulkee käsi kädessä hyvän itsetunnon kanssa. Juuri inhimillisyys tekee meistä tosia – täydellisyyttä kiinnostavampaa ovat säröt.”

Kyselytutkimus on osa Doven Koodi-kampanjaa, joka havainnollistaa tekoälyn vaikutuksia kauneuteen ja sitä, miten Doven työ aidon kauneuden puolesta on muuttanut kauneuskäsityksiä viimeisen 20 vuoden aikana. Dove lupaa, ettei tule koskaan käyttämään viestinnässään tekoälyllä luotuja kuvia naisista ja on osana kampanjaa laatinut ohjeistuksen, jolla tekoälyä voi opettaa luomaan moninaisempaa kuvastoa.

X