38-vuotiaan naisen ajatuksia keski-iästä
Täytin viime viikolla vuosia, 38 vuotta. Elän parhaillaan aika kivaa aikaa. Olen vielä nuori, mutta en ihan nuori. Keski-ikä kolkuttelee kulman takana, mutta loppujen lopuksi se ei minua kauhistuta.
Enemmänkin minua kauhistuttaa, miten nopeasti vuodet vierivät. Olen nyt ollut 20 vuotta täysi-ikäinen. Tuntuu kuin vasta olisin täyttänyt sen 18 vuotta. Vasta sain ajokortin, pääsin laillisesti baareihin ja sain olla täysin itse vastuussa itsestäni.
Lisäksi minua kauhistuttaa, että vain 6 vuotta eteenpäin, niin tyttäreni on 18-vuotias. Ehkä ehdin tuon 6 vuoden aikana tottumaan ajatukseen, että lapsestani tulee täysi-ikäinen.
Keski-iällä ei ole yhtä tarkkaa, tieteellistä määritelmää, mutta monesti se määritellään alkavaksi 40-45 -vuotiaana.
Itse ajattelen, että keski-ikä on varmasti myös elämäntilanne ja tunne. Minulla on sen verran pieniä lapsia vielä ja uusi urakin vasta alkanut, että en koe olevani keski-iässä vielä hetkeen. Mutta yhdestä asiasta tunnistan keski-ikäisyyden olevan lähellä. Pohdin paljon elämääni ja suuntaa, johon sen haluaisin kulkevan. Veikkaan, että juuri itsetutkiskelusta ja elämäänsä vaikuttamisesta ovat syntyneet käsitteet ikäkriisi ja neljän- ja viidenkympin villitys.
Luultavasti tietyssä vaiheessa ihmiselle realisoituu aika ja sen kuluminen. Ihan nuorena sitä aikaa on olevinaan mielin määrin. Keski-iässä havahdutaan siihen, ettei aikaa enää olekaan loputtomasti. Ihminen muuttuu iän myötä itsevarmemmaksi ja alkaa kyseenalaistamaan tekemiään valintoja sekä pohtii asioita, joita on vielä jäänyt kokematta tai tekemättä. Pysähdytään pohtimaan, elänkö sitä elämää, jota haluan elää? Olenko sellainen kuin haluaisin olla?
Kun ihmiset näiden suurten kysymyksiensä äärellä lähtevät tekemään muutoksia ja tavoittelemaan haluamaansa, on siitä syntyneet käsitteet ikäkriisistä ja villityksistä – tai ainakin näin vahvasti luulen.
Ajattelen myös, että tuo maaginen keski-ikä karkaa kaiken aikaa. Joskus on kolmekymppisiäkin pidetty keski-ikäisinä, mutta nykyään se olisi aivan liian varhaista. Jotenkin neljäkymppistäkään on vaikea mieltää keski-ikäiseksi, joissakin tapauksissa edes viisikymppistä on vaikea mieltää keski-ikäiseksi.
Löysin Kodin Kuvalehden hauskan listan, josta tietää olevansa keski-ikäinen.
1. Hämmästelet itseksesi, että hammaslääkärisi ja pomosi ovat sinua nuorempia. √
2. Alokkaat armeijavaatteissaan näyttävät lapsilta. √
3. Yöllä tyynyn poskeen painama rantu on näkyvissä vielä työpaikallakin. √
4. Sinua alkaa hihityttää kummallisissa tilanteissa, kuten koulun tai päiväkodin vanhempainillassa: ”Huomaakohan kukaan, että vain teeskentelen aikuista?” √
5. Jos joudut mihinkään yökerhon tapaiseen, ensimmäinen ajatuksesi on: karsea meteli, eihän täällä voi edes jutella. √
6. Mietit vakavissasi, haluatko tehdä nykyistä työtäsi eläkeikään saakka. √
7. Olet yrittänyt selittää lapselle tai nuorelle matkakirjoituskoneen, kasettisoittimen tai lankapuhelimen toimintaa. √
8. Alat päästellä ähkäisyjä, jos teet jotakin fyysisesti kuormittavaa, kuten nouset nojatuolista ylös.
9. Olet huolissasi vanhempiesi ikääntymisestä ja jaksamisesta. √
10. Olet huolissasi lapsistasi.
11. Muistat ostaneesi kioskilta ”markalla kaikkia irtokarkkeja sekaisin”. √
12. Tajuat, että tuulitakki on oikeastaan aika kätevä kaupunkivaate.
13. Riemastut, jos joku kysyy sinulta papereita. Kerrot siitä kaikille Facebookissa ja saat paljon tykkäyksiä. √
14. Ostat suurimman osan vaatteistasi, kengistäsi ja kodintarvikkeistasi Prismasta tai Citymarketista, koska se on niin kätevää.
15. Ajattelet, että 1990-lukuhan oli juuri äsken. Sitten tajuat, että siitä on kaksikymmentä vuotta. √
16. Tunnet syvää helpotusta, kun lääkärin vuositarkastuksessa ei löydy mitään vakavaa. √
17. Kulutat ravintolassa enemmän rahaa ruokaan kuin juomaan. √
18. Muistat edelleen parhaan lapsuuskaverisi perheen lankapuhelinnumeron. Se on viiden tai kuuden numeron mittainen. √
19. Muistat ainakin yhden Kekkos-vitsin.
20. Huomaat ajattelevasi, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet – ja parhaimmillasi suorastaan vastustamaton.
Vähän nauratti osumia merkatessa. Erityisesti tuo 3. kohta. Huomasin muutama vuosi sitten, että mieheni kasvoissa on tyynyn kuva monta tuntia heräämisen jälkeen. Nyt viimeisen vuoden aikana tyynyn kuvat ovat tulleet myös minun kasvoihini. En ollut tätä listaa edes nähnyt, kun vihjaisin miehelleni, että taidamme olla keski-ikäisiä, kun meillä nuo tyynyn aiheuttamat pystyviivat kasvoissa näkyy vielä pari tuntia heräämisen jälkeenkin.
Myös tuo 5. kohta oli erittäin tuttu. Entinen bilehile ei todellakaan enää nauti yökerhojen metelistä ja siitä menosta siellä. Miten ihmeessä yökerhoissa juhliminen on ollut minusta hauskaa?
Kuinka monta osumaa sinä sait?
Parin vuoden päästä onkin sitten isot bileet. Minulta jäi kolmekymppiset juhlimatta, sillä olin alta kuukausi takaperin synnyttänyt kuopukseni. Ei silloin pyöreiden vuosien juhlistaminen käynyt mielessä. Mutta nelikymppisiä meinaan kyllä juhlia sitten parin vuoden päästä. Nyt otetaan ilo irti tästä kolmekymppisyydestä, kunnes siirryn seuraaville luvuille.
En vielä tiedä, mitä haluan ennen neljääkymmentä ikävuottani, mutta ehdin niitä pohtia.
Pakko kysyä, minkä ikäinen sinusta on keski-ikäinen?
Lue myös:
32-vuotiaan minun ajatuksiani ikääntymisestä
5 parasta asiaa yli kolmekymppisenä olemisesta
Kommentit
Mulla on ihan samat tuntemukset kuin Sissillà. Olen 47 ja ikààntymisen merkit kyllà harmittaa, luomivàrià pitàà nostaa aina vaan ylemmàs ja ylemmàs, jotta silmàt erottuisivat edes jotenkin pààstà 🙂 Onnekseni asun Italiassa ja kohteliaisuuksia vielà kuulee, vaikkakin aina vaan harvemmin (joskus myòs naisilta).
Ja kun ylittàà sen 40 niin aina vaan tulee jotain terveyshuolia lisàà ja ihan yllàttàen.
Kuolemanpelko on myòs làhes suhteeton, kun sità alkaa oikein miettià ja myòs omien vanhempien menetys pelottaa ihan pàivittàin. Aikamoista ahdistusta tàmà keski-ikàisyys tuo tullessaan. Minusta paras ikà oli 30-35 vuotiaana, vielà nuori, nàtti, energinen ja itsevarma, eikà kuitenkaan enàà liian nuori.
Myòhàstyneet synttàrionnittelut.
Kommentit
Mulla tulee syksyllä täyteen 38. Itse tas kammoksun ajatusta että oon kohta 40. Ei musta tunnu 40-vuotiaalta! Ei edes 30-vuotiaalta. Tän ikäisenä pitäis olla aikuinen ja kaikkea mutkun ei tunnu siltä. Ei mulla ole edes lapsia vaikka pitkä parisuhde onkin. Mä en vaan koskaan ole halunnut lapsia, ja ajatus äitinä olosta on aivan hirveä. Tykkään eläinvauvoista, ihmisvauvat on lähinnä pelottavia. 😄
Enkä usko, että olisin hyvä äiti.
Ja kohta tulee taas joku hemmetin kriisi. Kolmenkympin kriisi tuli joskus 28v ikäisenä, ja se oli kyllä melkoinen mindfuck joka sai kyseenalaistamaan ihan kaiken elämässä. No, tietääpä mitä odottaa.
Ei minustakaan tunnu 40-vuotiaalta, mutta olen myös miettinyt, että miltä sen sitten pitäisi tuntua? Kolotuksena aamuisin vai onko jonkinlainen henkistyminen edessä? 😅 On minulla vieläkin vähän hankaluuksia sisäistää se tosiasia, että en oikeasti ole ihan nuori enää.
Tuo on varmaan aika tyypillistä lapsettomilla. Itse haluan sanoa sinulle, ettei kaikki lapsiperheelliset ajattele, että kaikilla muillakin pitäisi olla lapsia. Sinä et halua, joten se on täysin fine. Toinen haluaa tusinan, toinen ei yhtää ja jollekin riittää kaksi. 😊 Sitten on valitettavasti heitä, jotka ovat tahtomattaan lapsettomia. Se on kieltämättä surku, kuten myös tapaukset, joissa lapsia on paljon, mutta elämäntaidot eivät riitä edes itsestään huolehtimiseen. 😞
Ajattele asia niin, että sinun elämä, sinun valintasi. Pitäisi -ajattelu on turhaa, koska meillä jokaisella pitäisi olla jotain, mutta ei vaan kaikki ole voineet saavuttaa niitä kaikkia ihanteita ja standardeja. 😉
Minulla taisi tulla se ”kolmenkympinkriisi” 23-24-vuotiaana, joten kolmekymppisenä sitä ei tullut. Nyt huomaan, että enteilen jotain neljänkympinkriisiä, mutta kuten postauksessa sanoin, uskon näiden käsitteiden syntyneen siitä, että tietyissä vaiheissa ihminen pysähtyy miettimään ja tekee vertailua haaveiden ja toteutuneen kanssa sekä vertailee muihin.
Hah, no kyllä tuli mullakin aika monta osumaa :’D Seuraavaksi täytän 34, mutta vaikka vanha sielu vähän olenkin, niin en kyllä ihan pitäisi itseäni vielä keski-ikäisenä :’D Mutta toisaalta, varmaan elämänkaaren puolessa välissä aletaan kohta painattaa, jos hyvin käy.. ehkä. Minusta tuntuu, että harva vanhempi ihminen ajattelee olevansa ”vanha” mieleltään. Jotenkin kun elämässäni olen keskustellut eri ikäisten ihmisten kanssa, niin perusluonne taitaa pysyä monella samana, vaikka vastuullisuus käytöksestä jne. muuttuisikin iän ja elämänkokemuksen myötä. 14-vuotiaana sitä kuvitteli tietävänsä kaikesta kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän tuntuu mistään mitään ymmärtävän :’D Luulen, että keski-ikäkin on vähän samanlainen ikämääre kuin eläkeläinen; toinen voi olla sitä nuorempana, toinen vanhempana, vaikka joku ”normi” molempiin olisikin asetettu.
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Minna 🙂
En itsekään pidä itseäni keski-ikäisenä. Itse asiassa vielä vuosi sitten elin luulossa, että keski-ikä alkaa siinä viisikymppisenä. 😅 Mieheni täyttää tänä vuonna 44. En todellakaan pidä häntä keski-ikäisenä, vaan näen hänet edelleen nuorena miehenä.
Tuo on niin totta! Nuorena luulee tietävänsä kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän kokee tietävänsä. Tiesitkö muuten, että tietämättömyytensä ymmärtäminen kuvastaa älykkyyttä? Sokratesin filosofia kiteytyy juuri tietämättömyytensä myöntämiseen ja ylipäänsä tunnustamiseen.
Tuohon muuten kiteytyy myös nykymaailma, jossa kaikista tulee asiantuntijoita, kun ovat Facebookista lukeneet ja Youtubesta katsoneet. Oikea asiantuntija tunnistaa tietämättömyytensä, koska tieto lisää sitä kuuluisaa tuskaa. Siksi todelliset asiantuntijat eivät anna ehdottomia lausuntoja ja mielipiteitä asioista, joihin kenelläkään ei voi olla absoluuttista totuutta. Kun vaihtoehtomedia tarjoaa mutkia suoriksi vedettyjä mielipiteitä, on monien helpompi tarttua niihin, kun vastaukset ovat helposti ymmärrettävässä muodossa ilman ehtoja ja muuttuvia tekijöitä.
Hups, nyt minä haarauduin ihan eri aiheeseen. 🙈🙊
Mulle alkoi jossain 45v paikkeilla realisoitua, että elämää alkaa olla pian enemmän takana- kuin edessäpäin. Myönnän, että tietoisuus elämän rajallisuudesta on aiheuttanut vähän surua ja ihan kuolemanpelkoakin. Jotenkin ajatuksena ihan kauhea, että tää kaikki loppuu joskus. Alle nelikymppisenä en ikinä miettinyt koko asiaa. Nyt tuntuu, että jokainen päivä pitäisi elää mahdollisimman hyvin, tai ainakin niin, ettei tarvisi vanhana surra tekemättä jääneitä asioita. Eniten kyllä ikääntymisessä kenkuttaa kaikenlaiset krempat ja vaivat, joita tuntuu putkahtelevan vuosi vuodelta lisää. Ja tietenkin surettaa myös ulkonäön rapistuminen. En mä ainakaan osaa iloita rypyistäni vaan koetan vimmaisesti hidastaa niiden ilmestymistä. En mä ikuista nuoruutta tavoittele, en missään tapauksessa haluaisi olla enää parikymppinen, mutta jollain tapaa keski-ikäinen nainen muuttuu ”näkymättömäksi” ja se on aika surullista. En tiedä, kokeeko kukaan muu näin. Viime syksynä joku vihelsi kadulla perään ja siitä sai virtaa moneksi päiväksi:D
Mulla on ihan samat tuntemukset kuin Sissillà. Olen 47 ja ikààntymisen merkit kyllà harmittaa, luomivàrià pitàà nostaa aina vaan ylemmàs ja ylemmàs, jotta silmàt erottuisivat edes jotenkin pààstà 🙂 Onnekseni asun Italiassa ja kohteliaisuuksia vielà kuulee, vaikkakin aina vaan harvemmin (joskus myòs naisilta).
Ja kun ylittàà sen 40 niin aina vaan tulee jotain terveyshuolia lisàà ja ihan yllàttàen.
Kuolemanpelko on myòs làhes suhteeton, kun sità alkaa oikein miettià ja myòs omien vanhempien menetys pelottaa ihan pàivittàin. Aikamoista ahdistusta tàmà keski-ikàisyys tuo tullessaan. Minusta paras ikà oli 30-35 vuotiaana, vielà nuori, nàtti, energinen ja itsevarma, eikà kuitenkaan enàà liian nuori.
Myòhàstyneet synttàrionnittelut.
Tiedätkö, minulla taitaa olla vähän samoja fiiliksiä kuin sinulla, vaikka olen vähän nuorempi. Itselleni iski tuossa muutama vuosi sitten tajuntaan, että jumalauta, mäkin kuolen vielä joskus! Tietysti sen on tajunnut käytännössä aina, mutta nuorempana se oli silti niin kaukainen asia. Nyt kun nämä vuodet vain vierii vauhdilla, tajuaa, että ajantajussa se aika, joka minulla on mennyt tähän ikään, tuntuu nopeammalta eteenpäin kulkiessa. Kuitenkin ensimmäiset 20 elinvuottani tuntuivat hitaasti eteneviltä, mutta siitä ne sitten lähtivätkin viuhumaan erittäin vauhdikkaasti. Siksi varmaan tajuntaani iski, että mittarini raksuttaa kohta puoliväliä, eikä välttämättä ole sitäkään jäljellä.
Ja ei tosiaan ulkonäön rapistuminenkaan ole kivaa. Ymmärrän erittäin hyvin, mitä tarkoitat. Minulla taitaa olla sama. En halua näyttää parikymppiseltä, mutta ei nämä hiljakseen näkyvämmäksi muuttuvat ikääntymisen merkitkään mitään kivoja ole.
Voi hitto, minä en edes muista, koska viimeksi joku olisi viheltänyt perään! 😂 Yksi kännitorvelo yritti pokaa tarttumalla tisseihin baarissa noin vuosi sitten. Oli niin kännissä, että silmät seisoi päässä, suu ammotti auki, eikä pystynyt enää edes puhumaan. Kulki zombina autopilotti päällä. Se ei välttämättä itsetuntoani hivellyt. 😂😂😂 Heti perään tuli charmantti seiskakymppinen juttelemaan niitä näitä. Papalla oli meno päällä ja pilke silmäkulmassa, mutta ei mitään törkeyksiä laukonut. Kertoi, että on lähdössä, kun vaimo on tulossa hakemaan hänet kotiin. Se oli hyvin symppis kohtaaminen. 😊
Mutta tässä nämä minun viimeisimmät, mitä muistan. 🤷♀️ Taitaa naiset tuijotella enemmän perääni kuin miehet. 😂
Mutta pitää myös muistaa, että tässä ajanhengessä missä elämme, eivät kaikki miehet enää uskalla viheltää perään tai kommentoida. Meistä ei välttämättä päältä päin näe, pitäisimmekö sitä kohteliaisuutena vai halventavana.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat tuolla näkymättömyydellä. Mutta toisaalta, olen kuullut lukuisilta keski-ikäisiltä naisilta, esimerkiksi omalta äidiltäkin, että nuoret miehet alkavat piirittämään sitten jossain vaiheessa. 😅😉