Glitz & Glam

Haku päällä & haaste & vastauksia esitettyihin kysymyksiin

Teksti: Minna / Glitz & Glam

 Muistatte varmaankin postaukseni, jossa haettiin malleja ensikesänä kuvattavaan Chicks’n Cars -kalenteriin.

Mallin hakuun järjestetään myös kaksi casting -tilaisuutta. Jos et ehtinyt hakea malliksi sähköpostitse, niin sinulla on mahdollisuus tulla lumoamaan meidät ihan face to face. 😉

Jos et koe olevasi malli, mutta haluaisit tulla mukaan taustajoukkoihin, niin casting -tilaisuudet ovat oiva tilaisuus tulla esittäytymään meille ja kertomaan mitä haluaisit päästä tekemään kanssamme.

Casting -tilaisuudet ovat sunnuntaina 10.6. Kouvolan Sokos Hotelli Vaakunalla ja sunnuntaina 17.6. Kotkan Sokos Hotelli Seurahuoneella. Tästä pääset lukemaan tarkempia tietoja tilaisuuksista.

Sitten vielä haaste ja kysymyksiä joihin minulta pyydettiin vastauksia. 😉

Ensin haaste, jonka sain Nails first -blogin herttaiselta Janelta.

Säännöt:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.

Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
 
Minun kymmenen hyvää mieltä tuovat asiat:
 
1. Tyttäreni, ok luonnollisestikin hän myös kiristelee minun hermojani, mutta se kuuluukin asiaan. 3-vuotias haluaa kokeilla kaiken aikaa miten äiti tai isi reagoi asioihin. ;D
 
2. Koti, minun turvapaikkani, jossa voin vetää peiton korviin ja olla ajattelematta mitään.
 
3. Mieheni, tarviiko edes enempää kertoa? Rakkaustarinamme sai alkunsa kesällä 1998, joten hän tuo minulle hyvää mieltä kerta tarina edelleen jatkuu.
 
4. Ystävät ja sukulaiset
 
5. Illanistujaiset ja bileet
 
6. Hyvä ruoka & juoma
 
7. Musiikki
 
8. Kosmetiikka
 
9. Uudet vaatteet
 
10. Onnistumiset
 
Laitetaanpas tällä kertaa haaste seuraaville blogeille: 
 
Better Nail Day -blogin Sissi 
Sinistä pintaa -blogin hellin
Miten niin liikaa? -blogin Elisa
All Them Shiny Things -blogin Milla
Asetonihuuruja -blogin Noora

 
Haastoin Nonnulan ihanaisen Nonnun eräässä haasteessa ja hän toivoi minun vastaavan hänen kysymyksiinsä haasteen julkaisussa.  
 
Nonnun kysymykset ja minun vastaukseni niihin.
 
1.Mitä kosmetiikkatuotetta ilman et voi elää? Vain yksi tuote!
Tällä hetkellä en voisi elää ilman meikkivoidetta. 😀
 
2.Elämäsi pahin moka?
Tjaa… toisaalta olen sitä mieltä, että minun on kuulunutkin mokailla omat mokailuni, jotta oppisin elämästä jotain. En keksi tähän mitään sellaista, joka nyt jälkeenpäinkin tuntuisi pahalta mokalta, niin on vain kuulunut tapahtua.
 
3.Kenet haluaisit tavata ja miksi? (voi olla julkkis tai tavis, ei väliä)
Veljeni tai isäni. Syy on se, että yhteinen elämämme jäi liian lyhyeksi täällä maanpäällä. 🙁
 
4.Mitä musiikkia inhoat?
Minulla on aika laaja musamaku, mutta en pidä räpistä, enkä näistä ”tusinatavaralistahittikimuleista”.
 
5.Mitä musiikkia rakastat?
Voimakasta, mahtipontista, melankolista, erilaista jne.
 
6.Paras lukemasi kirja tai kirjasarja?
Iiiks, en lue pahemmin kirjoja. Ehkäpä mukaansa tempaavin oli Stephen Kingin Epätoivon kaupunki.
 
7.Mitä et tekisi mistään hinnasta?
Aluksi meinasin kirjoittaa, että tappamaan ketään, mutta sitten pysähdyin miettimään… En voi tietää kuinka voimakkaasti reagoisin, jos joku pedofiili tekisi jotain tyttärelleni? Joten en voi vastata tähän kysymykseen, että en tappaisi ketään, sillä en voisi mennä itsestäni takuuseen tietyissä asioissa. En voi sille minkään, että koen ymmärrystä ja hyväksyntää aina kun joku hyväksikäytetyn lapsen vanhempi on päättänyt lastaan hyväksikäyttäneen päivät.
Tähän vastaankin, että en tekisi pahaa lapselleni, enkä kenellekään lapselle.
 
8.Kauneinta mitä sinulle on koskaan sanottu?
Rakastan sinua äiti!
 
9.Lempparikarkkisi?
Tämä vaihtelee… hmm… tällä hetkellä himoitsen irtokarkkeja. Mieluiten sellaisia, joita syötiin lapsenakin. 🙂

10.Onko sinulle tapahtunut joskus jotain paranormaalia?
Se niin riippuu keneltä sitä kysytään. Tieteen silmissä paranormaalille on selitys ja jos ei muusta sitä löydetä, niin se joka koki paranormaalia on hullu ja kuvitellut kaiken. Itse en suosi termiä paranormaali, vaikka tiedän kyllä sen merkityksen. Minusta kyseessä on normaali ilmiö, jota tiede ei ole pystynyt vielä selittämään. Sitten siihen itse kysymykseen vastaamiseen… kyllä olen kokenut asioita, joita tiede ei pysty selittämään, mutta tiede ei myöskään vielä toistaiseksi ole minua tuominnut hoitoa tarvitsevaksi tai hulluksi.
 
11.Mihin uskot?

Kukaan ei kinä jaksaisi lukea jos vastaisin tähän kunnolla, joten vastaan niin lyhyesti kuin vain voin. Uskon, että maailmankaikkeudessa on muutakin kuin mitä me pienet ihmiset näemme. Tässäkään en tykkää käyttää termiä ”uskon”, vaan käyttäisin mielummin tapaa ilmaista, että luulen tietäväni tai minä koen, että on näin. Minulla ei ole uskontoa, vaikka kuulunkin perinteisesti Evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Uskonnot ovat ihmisten kirjoittamia ja itse taas ”uskon”, että jokainen maailman eri uskonto on jossain määrin oikeassa ja joissain määrin väärässä. Jokainen uskonto on ihmisen kirjoittama ”laki” tai ”sääntö” maailmankaikkeuden toiminnasta, jota me uskonnoksi sitten kutsumme. Tällä tavoin ajateltuna tiede on myös monen meidän nykyihmisen ”uskonto”, sitä kiihkon omaisesti nostetaan esiin ja sen nimissä kiihkoillaan niille, jotka uskovat asioihin, joita eivät ole nähneet, mutta silti uskovat niihin. En tainut vastata kysymykseen selkeästi, mutta jokainen varmasti tekstistä poimii sen mihin uskon, eli maailmankaikkeuteen, jonka toimintaa ei kukaan varmuudella pysty tietämään. 

 
Sellainen kaikenlaista sisältävä postaus tällä kertaa… tosiaan jos mallin tai avustajan työt kiinnostavat, niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan meitä Kouvolaan tai Kotkaan. 😉 

Lue myös

X