Havaintoja parisuhteesta

Abortti ei ole murha, vaan sen kieltäminen on sitä

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (The Handmaid’s Tale) on yhdysvaltalainen dystopinen draamasarja, jonka on luonut Bruce Miller. Sarja perustuu kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin romaaniin Orjattaresi vuodelta 1985. Sarjan tapahtumapaikka on Yhdysvaltojen paikalla oleva Gilead-niminen teokraattinen valtio lähitulevaisuudessa tai vaihtoehtoisessa nykyhetkessä. Fundamentalististen kristittyjen johtamassa valtiossa hedelmällisiä naisia on vangittu orjattariksi, joiden tehtävänä on synnyttää lapsia isäntäperheilleen. Kyseisessä yhteiskunnassa orjattarien lisäksi myös muiden naisten asema on äärimmäisen huono.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa on kohtaus, jossa äärikristittyjen hallinnon vangiksi joutunut nainen makaa sängyllä ja hänen jalkojensa väliin kävelee mies joka raiskaa naisen hedelmöittääkseen hänet. Vankia pitää kiinni sängyn toisessa päässä raiskaajan vaimo. Alistettu hänkin rooliinsa, mutta äärikristityn vaimona ei itse ole vangin roolissa. Vaimo ei itse pysty tulemaan raskaaksi joten perheeseen yritetään saada lasta orjan kautta ja yhteiskunnan jokainen hedelmällinen nainen on vangittu isäntäperheelleen jotta perhe saisi itselleen ja äärikristitylle yhteiskunnalle lapsen. Hedelmöitys tapahtuu raiskaamalla.

Yhdysvaltojen republikaaneista koostuva korkein oikeus päätti viikko sitten, että vapaasta aborttioikeudesta luovutaan. Valta annettiin osavaltioiden käsiin ja varsinkin republikaanisissa osavaltioissa abortista tuli laiton. Yle kertoi artikkelissaan eräästä osavaltiosta joka alkaa seurata osavaltiossa asuvien naisten liikkeitä Googlen avulla jotta naiset eivät pääse hakemaan aborttia osavaltiosta jossa se vielä on sallittu. Monet äärikristittyjen hallinnassa olevat osavaltiot ovat ehdottoman aborttikiellon kannalla, joka tarkoittaa sitä, että edes raiskauksien kautta alkaneet raskaudet eivät ole keskeytettävissä. Nainen menettää siis vapautensa omaan kehoonsa ja hänestä tulee fundamentalistisen hallinnon omaisuutta. Kirjailija Margaret Atwoodin vuonna 1985 kirjoittamasta dystopiasta on tullut todellisuutta.

Lukijani kertoo kommentissaan tämän hetkisestä kotimaastaan Brasiliasta seuraavalla tavalla. Brasilia on myös äärikristittyjen hallinnassa:

”Meillä abortti on laiton. Rikos. Nainen joka hakeutuu aborttiin voidaan tuomita 1 -3v vankeuteen teostaan. Tuomio voidaan langettaa myös aborttiin osallistuneille lääkäreille. Menneellä viikolla uutisissa on ollut pinnalla 11 vuotiaan raiskatun, raskaana olevan tytön tapaus, jolle haettiin oikeuden kautta abortointilupaa, mutta tuomari (nainen) eväsi aborttioikeuden. Viikon taistelun ja monien mielenosoitusten jälkeen lupa myönnettiin. Meillä kirkon ihmiset ajavat hurjistuneina alas seka naisten, seksuaalivähemmistöjen, mustien sekä intiaanien oikeuksia.

Yhdysvalloissakin pelätään sitä että aborttioikeuden vieminen on vasta ensimmäinen askel äärikristittyjen suunnitelmissa. Seuraavana tulilinjalla ovat seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia ollaan monessa osavaltiossa murskaamassa. The Handmaid´Talen toisessa jaksossa torille on kepillä isketty kiinni kahden naisen päät. He olivat kahden toisiaan rakastaneen naisen päät.

Abortti ei ole murha. Aborttikielto on murha, sillä laittomat abortit ovat tappaneet lukuisia naisia maissa joissa abortti on rikos. Eihän abortit lopu sillä että ne kielletään vaan niiden tekeminen siirtyy pahimmillaan maan alle puoskareiden tekemiksi. Eikä abortinvastustajia kiinnosta syntymättömän lapsen oikeudet, vaan naisen hallitseminen ja hänen orjuuttaminen synnyttäjän rooliin. Muutamat äärikristityt senaattorit ovat väläyttäneet jopa ehkäisykieltoa joka olisi kuin piste iin päälle naisten orjuuttamisessa lapsentekovälineeksi.

Samat tahot jotka kiivaasti ovat jeesustelemassa ihmisen oikeutta elämään, ovat täysin välinpitämättömiä ihmisen elämää kohtaan sen jälkeen kun nainen on saatu orjuutettua aborttikiellolla. Julkista terveydenhuoltoa vastustetaan, aseita saa ostettua kioskeista, vähemmistöjä sorretaan ja kirsikkana kakun päällä ihmisen oikeus elämään loppuu kuin seinään siinä vaiheessa kun kuolemanrangaistusta kannatetaan. Kuten kirjoitin abortinvastaisuus ei ole elämän kannattamista vaan naisen alistamista, sillä äärikristillisessä kulttuurissa kuten kaikissa ääriuskonnollisissa kulttuureissa nainen on miehen alapuolella.

Tämä tunkkainen vapautta halveksuva äärikonservatiivinen liikehdintä on kuvottavaa seurattavaa. Valitettavasti sillä on kannattajansa meillä Suomessakin ja siinä meillä kaikilla on vastuu olla äänestämättä heitä. Sillä kuten Yhdysvaltojen esimerkki sen osoittaa, mikään ei ole mahdotonta jos kaikki alkaa mennä kunnolla pieleen. Minä en kirjoita tähän tahojen tai puolueiden nimiä jotka ottaisivat riemumielin vastaan äärikristillistä sanomaa kahlitsemaan ihmisiä täällä meillä Suomessakin, sillä te löydätte tarpeeksi tietoa itsekin. Sen voi aloittaa esimerkiksi sillä, että tarkistaa että mitkä puolueet vastustivat tasa-arvoista avioliittolakia.

Gilead nimisessä äärikristittyjen hallitsemassa dystopiassa nainen sai kerran päivässä poistua isäntäperheensä luota. Se oli silloin kun nainen kävi kaupassa. Senkin matkan ajan naisia vartioi aseistautuneet sotilaat. Äärimmilleen käsikirjoitettu dystopia joka yhtäkkiä ei olekaan enää niin äärimmäinen.

Siksi meidän muiden on puhuttava vapauden ja rakkauden äänellä yhä lujemmin.

Lue myös

X