”Äitini käyttäytymisen vuoksi menetin isäni”

Olin reilusti alle 5-vuotias, kun vanhempani erosivat. Parin kuukauden kuluttua isäni tapasi nykyisen vaimonsa ja siitä alkoi äitini katkera taistelu välien tuhoamiseen – jotta näkisin, miten kamala ihminen hänen vaimonsa on ja isänikin vähintään kelvoton.

Viikottaista manipulaatiota, riitatilanteissa isän vaimoon vertaaminen negatiivisessa mielessä, loukkaantuminen, jos saatoin sanoa jotain positiivista isän luona vierailusta (toinen kotihan siitä ei minulle ikinä tullut kaikkien aikuisten osapuolien toiminnan vuoksi).

Lopulta koin itse ristiriitaisia tunteita, jos oli mukavaa isän luona ja purin sitä kiukutteluna. Isä vetäytyi ja hänen vaimonsa ei kestänyt kiukuttelevaa lasta nurkissa ja niin he käänsivät selän ja sulkivat oven, kun eniten turvaa tarvitsin.

Äitini iloitsi voitosta, en enää mennyt isäni luokse. Äitini oli myös löytänyt miehen näillä mailla, josta tosin eronnut muutama vuosi sitten.

En muista miksi, mutta teini-ikäisenä aloin taas käydä hyvin satunnaisesti isäni luona ja samalla yritettiin paikkailla välejä. Äidin luona jatkui isän vaimon haukkuminen, tällä kertaa osasin itse suhtautua asiaan paremmin ja jätin omaan arvoonsa, mutta äitiini välit viilenivät vähitellen. Muutin pois kotoa, kun olin hetken saanut kerättyä rahaa, enkä ole kertaakaan ollut paria tuntia pidempään kylässä äidin luona.

Isänkään luona en hirveän usein käy eli kaiken tämän takia omat välit vanhempiini ovat suhteellisen etäiset.

​​​​​Tapasin nykyisen mieheni hyvin pian hänen eronsa jälkeen, ja kun hänen entiselleen selvisi asia, alkoi sama show, tällä kertaa minä olin yksi aikuisista ja seurasin, miten lapsi kävi läpi samoja asioita kuin minä aikoinaan, voimatta auttaa häntä ollenkaan.

Lapsi vihasi minua äitinsä manipuloinnin tuloksena ja halusi äitinsä puolesta kostaa isälleen. Luojan kiitos hänen isänsä taisteli ja meillä ovi oli aina avoinna lapselle, vaikka välillä oli erittäin rankkoja aikoja lapsen voimakkaan kipuilun vuoksi.

Oikeuteen tuli kutsu, perättömiä lastensuojeilmoituksia, yhteisille tutuille meidän haukkuminen ja mitä kaikkea muuta, eikä uuden miehen tulo kuvioihin rauhoittanut menoa kuin hetkeksi. Onneksi nyt on suurimmat piinat takana, ja elämä tasoittunut tämän saralla, satunnaisia entisen kiukutteluja lukuunottamatta.

Sitten sain oman ensimmäisen lapseni.. ja olen alkanut elää lapsuutta uudelleen. Kuinka oma äitini muistelee, miten isäni vaimo häntä on haukkunut ja isäni vaimo vannottaa, ettei joudu perhejuhlissa liian lähelle äitiäni.. mietin vain, että koska tämä piina loppuu. Olen nyt yli 30-vuotias.

Olen päättänyt, että oma lapseni ei ikinä tule kokemaan mitään vastaavaa. Olen lapsen isovanhemmille sanonut, että en suostu toisesta osapuolesta toisen luona puhumaan, ja jos joskus sattuisi käymään niin ikävästi, että lapsen isän kanssa mentäisiin erilleen, en tule ikinä estämään lastani näkemästä isäänsä.”