Havaintoja parisuhteesta

Anteeksi, kulta

15.11.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Milloin olet viimeksi pyytänyt puolisoltasi anteeksi typerää käyttäytymistäsi? Milloin olet viimeksi antanut puolisollesi anteeksi hänen typerän käyttäytymisensä?

Ei kannata pelästyä, jos pitää oikein alkaa miettimään asiaa. Se voi olla yllättävänkin vaikea sana suusta ulos päästettäväksi. Sen lisäksi se voi olla yllättävän vaikea sana vastaanotettavaksi.

Anteeksi.

Saat anteeksi.

Tiedättekö missä näkee eniten ihmisiä, joille anteeksi pyytäminen ja varsinkin anteeksi antaminen on ollut ehkä kaikkein vaikeinta? Sellaisissa sukujuhlissa, jossa pannun pitää olla kuumana iltaan saakka, koska muutaman jo vuosia sitten eronneen pariskunnan puoliskot eivät mahdu samaan aikaan samalle nurmikolle edes kahdeksi tunniksi ja heidät pitää kutsua paikalle eri aikaan. Kaksi ihmistä, jotka ovat ennen rakastaneet toisiaan.

Itse tunnen muutaman tällaisen pariskunnan ja toisen erosta on kulunut jo lähes 20 vuotta. Useita vuosia päästää irti ja jatkaa elämää, mutta valittuna onkin ikuinen vihanpito ja katkeroituminen. Olette tekin kyseisiin oman elämänsä marttyyreihin törmänneet. Heihin, jotka eivät koskaan näe mitään vikaa itsessään, vaan vika on aina jossain muualla. Eron sattuessa siinä toisessa.

Uskaliaasti väitän, että näitä tapauksia on enemmän vanhemmissa ikäpolvissa. Heissä, joiden ihoon on tatuoituna häpeä. Ilahtuneena luin Helsingin sanomista Tampereella asuvasta naisesta, joka asuu yhdessä lastensa, entisen miehensä ja hänen nykyisen puolisonsa kanssa. Tällä asumisjärjestelyllä säästää asumiskustannuksista ja lapset saavat olla molempien vanhempien luona koko ajan. Tähän peilaten se, että eronnut pariskunta ei mahdu kahdeksi tunniksi samaan sukujuhlaan saa sen näyttämään harvinaisen jäykältä toiminnalta.

Anteeksi on yksi elämän tärkeimmistä sanoista. Se on sitä siksi, että ihminen tulee elämänsä aikana tehneeksi tai sanoneeksi asioita, jotka satuttavat toisia ihmisiä. Kukaan ei ole niin täydellinen, että ei elämässään sorru tekemään niitä. Robotit ovat sitä varten. Ihmisyys punnitaan siinä, että onko kykeneväinen näkemään tekemänsä virheet ja myöntämään ne anteeksi pyytämällä ja ihmisyys punnitaan myös sillä, että onko kykeneväinen antamaan ihmiselle anteeksi hänen tekonsa.

Voi olla antamatta ja tulla ihmiseksi, joka kantaa vihaa sisällään hautaan saakka. Katkeruus on piirre ihmisessä, joka valitettavasti karkottaa muut ihmiset hänen ympärillään, koska katkeruus on pahimmillaan sietämätön piirre, joka imee kaiken muun ilman ympäriltään. Eniten ilma pakenee oman onnellisuuden edestä. Niin ajatteli eräskin isä, joka menetti lapsensa rattijuopon yliajamana. Kaiken epäinhimillisen surun keskellä hän halusi tavata tyttärensä päälle ajaneen naisen ja antaa anteeksi.

Miettikää, miten suuri voi olla ihminen anteeksiannossaan. Miettikää, mitä voimia se voi vapauttaa. Joskus vain pitää osata luopua ylpeydestään, antaa anteeksi ja mennä samoille sukujuhlille.

Päästää irti.

Kommentit (2)

Usein sekä entiselle puolisolleettä nykyiselle puolisolle olen antanut anteeksi, lähes joka kerta kun on aidosti pyydetty koska parisuhteessa on asioita ja tekoja jotka voi antaa anteeksi eikä se ole tyhmyyttä tai heikkoutta. Ei se ole ollut joka kerta helppoa, ei ainakaan sanoa ne kaksi sanaa ja aidosti tarkoittaa.
Monesti olen myös anteeksi pyytänyt ja vilpittömästi sitä tarkoittanut. Usein olen anteeksi myös saanut.

On muitakin syitä kuin katkeruus yms. Avioero oli elämäni paras päätös. Itse en pysty olla exän kanssa tekemisissä koska siellä uusi puoliso edustaa perheen päätä ja vaikuttaa munun lapsiini koskeviin päätöksiin…siis todella ikävällä tavalla. Ja kaikki koska toinen ei uskalla puolustaa omia lapsiaan. Ehkäpä viha toisen vastuuttomuutta kohtaan on syy miksi en halua olla tekemisissä. Lapset jo onneksi isoja…

Usein sekä entiselle puolisolleettä nykyiselle puolisolle olen antanut anteeksi, lähes joka kerta kun on aidosti pyydetty koska parisuhteessa on asioita ja tekoja jotka voi antaa anteeksi eikä se ole tyhmyyttä tai heikkoutta. Ei se ole ollut joka kerta helppoa, ei ainakaan sanoa ne kaksi sanaa ja aidosti tarkoittaa.
Monesti olen myös anteeksi pyytänyt ja vilpittömästi sitä tarkoittanut. Usein olen anteeksi myös saanut.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *