Avioliiton vuorotteluvapaa

Avioliitto on kuin kreikkalais-roomalainen painiottelu. Ensin otetaan lähietäisyydellä toisesta tuntumaa. Vartalot ovat kosketuksissa toisiinsa ja välillä painitaan pystyssä ja välillä maton pinnassa. Hyvällä ottelijalla pitää olla voimaa, oivalluskykyä, taktista pelisilmää, herkkyyttä ja tilannetajua. Joskus ottelut kestävät loppuun asti, mutta usein käyn niin, että tuomari puhaltaa pelin kesken poikki ja julistaa voittajan ja tekee sen jälkeen omaisuuden jaon. Niin tapahtuu tilastojen mukaan vähän alle puolessa avioliitoista. Usein puhutaan siitä, että Suomi ei maana pärjää enää missään, mutta avioeroissa Suomi on yksi Euroopan johtavia maita. Onnittelut siitä. Pasila, Porilaisten marssi!

Nyt onkin kysymys siitä, että miten saisimme avioeroprosenttia laskemaan, jos sitä edes pitää saada laskemaan. Saanen tuoda esille työelämästä tuttuja malleja. Työelämässä suositaan nykyään määräaikaisia sopimuksia. Kenellä on muka nykyään vakituinen työpaikka, ja vaikka olisikin, niin kuka voi olla varma paikastaan, kun yt-neuvotteluja käydään tauotta lähes jokaisella työpaikalla? Eihän mikään muukaan ole nykyään pysyvää. Elämä on hektistä kohellusta, jossa ratkaisuja tehdään lennosta. Ei ole aikaa keskittyä mihinkään pitkää aikaa kerrallaan. En muista milloin itsekään olisin viimeksi kuunnellut levyn alusta loppuun, lukenut kirjan tai sanomalehden yhdeltä istumalta, katsonut leffan käymättä välillä puhelimella sosiaalisessa mediassa tai aloittanut parisuhteen, joka olisi kestänyt kuolemaan saakka.

Täten voisikin ajatella avioliittoon määräaikaista sopimusta, koska parisuhteenkin pitää vastata ajan muutokseen. Tehtäisiin viisivuotissopimuksia, jotka sopimuskauden päätyttyä neuvoteltaisiin uudestaan ja aloitettaisiin uusi viisivuotiskausi. Elämä, yhteiskunta ja parisuhde muuttuvat viidessä vuodessa, joten olisi vain hyvä tehdä tilannekatsausta ja varmistaa, että on olemassa vielä yhteinen tahto ja suunta, johon avioliittoansa viedä.

Toinen erittäin varteenotettava ehdotus voisi olla työelämästä tutun vuorotteluvapaan käyttöönottaminen pitkäkestoisessa avioliitossa. Työelämässä vuorotteluvapaa tarkoittaa sitä, että vakituisessa virassa oleva saa antaa puoleksi vuodeksi paikkansa jollekin pitkäaikaistyöttömälle ja palaa puolen vuoden jälkeen virkaansa täynnä uutta virtaa ja puhtia. Kyllä minä avioliitossa näkisin tämän suurena mahdollisuutena, joka parantaisi parisuhteen hyvinvointia merkittävästi. Pitkässä suhteessa tulee välillä samanlaisia leipääntymisen merkkejä kuin pitkässä työsuhteessa. Kaikki tuntuu merkityksettömältä ja haluaisi vain luovuttaa. Siinä kohtaa avioliittoa sellainen puolen vuoden vuorotteluvapaa voisi olla pelastava rengas.

Puolen vuoden aikana voisi tehdä pieniä irtiottoja, matkustaa, harrastaa, nauttia sinkkuudesta, harrastaa yhden yön suhteita ja ihan vain olla. Sitä samaa mitä monet tekevät ihan siinä avioliittonsa aikanakin, mutta vuorotteluvapaan aikana sitä voisi tehdä ilman syyllisyydentuntoa. Sijaiseksi parisuhteeseen otettaisiin joku pitkäaikaissinkku, joka pitkästä aikaa pääsisi taas harjoittamaan parisuhdetaitojaan, jotta ne eivät täysin unohtuisi sinkkuuden kestäessä. Vuorotteluvapaan voisi vielä suunnitella ajallisesti niin, että olisi puolisonsa kanssa vuoronperään vuorotteluvapaalla, niin siitä tulisi yhteensä vuosi vapaata parisuhteesta, jonka jälkeen palaisi taas tuttuun avioliittoonsa täynnä uutta tarmoa, puhtia ja intohimoa. Varmasti vähentäisi avioliiton lieveilmiöitä, kuten pettämisiä ja avioeroja merkittävällä tavalla.

Avioliitto on vaikea laji. Usein käy niin, että ihminen vain heitetään siihen harjoittelematta ja sanotaan, että koitahan selvitä. Moni ei selviä ja se on ihan inhimillistä ja ymmärrettävää. Ehkä avioliittoa olisi ensin syytä harjoitella. Voisiko ajatella, että avioliittoon alettaisiin kouluttaa oppisopimusmenetelmällä. Perheeseen otettaisiin vuodeksi nuori naimaikään päässyt ihminen oppisopimuksella. Aluksi hän tekisi mitä nyt harjoittelijat työpaikoillakin tekevät, eli keittäisivät kahvia, siivoilisivat ja olisivat aina tiellä. Pikku hiljaa hänelle annettaisiin enemmän vastuuta ja loppuvaiheessa hän olisi jo kuin yksi parisuhteilijoista.

Vuoden päätteeksi olisi viikon kestävä näyttökoe, jossa hän ottaisi täyden vastuun yhtenä puolisoista. Häntä arvioisi koko viikon ajan hän, jonka paikan harjoittelija on viikoksi ottanut. Erityisen tarkkailun alla olisivat seuraavat pitkän avioliiton osatekijät: Kuinka ärsyyntyä mahdollisimman pienistä asioista, miten hyvin keksiä syitä seksin välttämiselle, kuinka aikatauluttaa viikkonsa, että näkee mahdollisimman vähän puolisoaan ja miten hyvin osaa olla koko illan älypuhelimensa kanssa niin, että ei keskustele puolisonsa kanssa yhtään mistään. Jos niistä selviää hyvillä arvosanoilla, näyttökoe on mennyt läpi ja on valmis omaan pitkäkestoiseen avioliittoon.

Näillä ratkaisuehdotuksilla minä lähtisin rakentamaan kestäviä aviolittoja tähän yhteiskuntaan.