Havaintoja parisuhteesta

Avoin kirje kaikille meille vanhemmille

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Rakkaat kanssavanhemmat. Olen kirjoittanut parisuhdeblogia seitsemän vuoden ajan. Olen käsitellyt blogissani parisuhteen ja rakkauden lisäksi myös perheasioita, lapsiasioita ja yhteiskunnallisia asioista.

Meistä jokainen elää nyt yhtä elämänsä poikkeuksellisinta aikaa. Me emme ole kokeneet vastaavaa elämässämme koskaan. Me emme voi tälle tilanteelle nyt yhtään mitään ja ainoa keino mennä eteenpäin on elää tämä vaihe elämässämme. Jokainen vaihe elämässä päättyy joskus. Niin tämäkin.

Se ei kuitenkaan ole päättymässä vielä vähään aikaan. Edessämme on taas uusi viikonloppu, jonka voimme viettää kahdella eri tavalla. Me voimme ulkoilla ja me voimme olla sen lisäksi sisätiloissa. Kaikki muu toiminta on loppunut.

Jos tämä aika on hämmentävää meille aikuisille, niin se on sitä varmasti meidän lapsillemmekin. He kokevat tällä hetkellä elämässään poikkeuksellisen ajanjakson, jota he eivät tule koskaan unohtamaan. Heiltä on evätty hetkessä mahdollisuus normaaliin koulunkäyntiin, harrastuksiin ja kavereiden näkemiselle. Muutos on hurja.

Muutos on hurja myös meille lasten vanhemmille, joiden monen pitää omien töiden tai etätöiden lisäksi tukea, ohjata ja kannustaa etäkoulua käyviä koululaisiamme ja pitää huolta kotona olevista päiväkoti-ikäisistämme. Se on kaiken niiden yhdessä olemista ylistävien yltiöpositiivisten somepostausten lisäksi todella kuormittavaa ja osin stressaavaa ja ahdistavaa.

Tämä poikkeuksellinen aika vaatii meiltä vanhemmilta nyt poikkeuksellisen hyvää ja huolehtivaa vanhemmuutta. Valitettavasti eilen jo uutisoitiin, että kahden ensimmäisen poikkeusviikon saldo on sellainen, että poliisin kotikäynnit ovat nousussa. Pinnan alla kyteneet kipinät ovat sinkoilleet näkyviksi valitettavan useassa perheessä ja tulee kevään aikana sinkoilemaan vielä aivan liian monessa perheessä.

Lapsi kokee tässä ajassa jo tilanteesta johtuvaa turvattomuutta. Pelkkä ajatus siitä, että lapsen pitää kokea tuplaturvattomuutta siksi, koska perheen sisäinen tilanne on riitainen, päihtynyt ja kaoottinen aiheuttaa palan kurkussa. Tässä ajassa lapsella pitäisi olla varma reitti huolehtivan vanhemman syliin ja turvaan, jotta hänellä olisi turvallinen olla. Jos sylin sijaan joutuu kotonaankin kokemaan pelkoa ja turvattomuutta, niin tämä kevät tulee olemaan heille kohtuuttoman pitkä ja ahdistava.

On sanottu, että hyvinvoivassa perheessä ihmiset sopeutuvat kulloisiinkin oloihin ihan hyvin ja nopeasti. Sellaisissa perheissä, joissa ongelmia on jo valmiiksi, ne saattavat kriisiajassa kärjistyä ja karata käsistä. Enkä puhu tässä pelkästään perheistä, joissa on alkoholismia ja muuta sairautta, vaan perheistä, jossa huoli toimeentulosta, jaksamisesta ja selviämisestä on ilman maailmanlaatuista kriisiäkin jo olemassa.

Lapsi on kaikkeen niihin syytön ja viaton. Hän ei ole aiheuttanut olemassaolollaan epidemiaa, eikä hän ole aiheuttanut olemassaolollaan perheen tukalaa tilannetta. Silti lapsi on sijaiskärsijä. Hän on sitä korostetusti, koska hän ei pääse tilannetta itse pakoon ja hänen on otettava vastaan kaikki, mikä eteen kulloinkin sattuu tulemaan.

Kirjoitan tätä tekstiä siitä syystä, että koen minulla olevan vastuu kirjoittaa tästä, koska tekstini saavuttavat laajan yleisön. Haluan omalla pienen pienellä panostuksellani olla pyytämässä teiltä ja meiltä vanhemmilta nyt syvää, huolehtivaa ja rakastavaa vanhemmuutta. Meidän vanhempien ensisijainen tehtävä on pitää huolta heistä, jotka eivät itse pysty vielä huolta itsestään pitämään.

Pyydän ja vetoan meihin vanhempiin, että tekisimme kaikkemme tässä ajassa, jotta lapsemme voisivat hengittää edes hieman vapaammin ja elää mahdollisimman normaalia arkea. Me olemme vastuussa lastemme arjesta ja elämästä. Meidän pitää kriisitilanteessa olla entistä vastuullisempia. Mikään ei mene tärkeysjärjestyksessä sen edelle.

Minä tiedän, miltä tuntuu seistä aamuyöstä olohuoneen sohvan edessä ja vahtia, että sohvalle sammunut vanhempi hengittää. Koska lapsi pelkää siinäkin tilanteessa, että hänelle tärkeälle ja rakkaalle ihmiselle tapahtuu jotain kauheaa. Tässä tilanteessa, jossa ympäristö tuuttaa taukoamatonta epidemia-ahdistusta, on lapselle kohtuutonta joutua kokemaan ahdistusta ja pelkoa myös perheen sisältä. Paikasta, jonka pitäisi tässä hetkessä olla se ainoa turvallinen pesä.

Rakkaat vanhemmat. Meidän on syytä ajatella tämä niin, että vapaus päihtyä ei saa mennä lapsen vapauden olla turvassa edelle. Me emme voi rentouttaa itseämme kevään ajan kestävästä stressistä alkoholilla, jos alkoholi alkaa menemään lasten oikeuksien edelle.

Mitä riitoihin ja vanhempien välisiin tulehtuneisiin väleihin tulee, niin globaalisti on väläytelty, että jopa sodat ja konfliktit pysäytettäisiin kriisin ajaksi. Jos sotivat valtiot pystyvät muutaman kuukauden aselepoon, niin ei sen pitäisi olla vaikeaa parisuhteissakaan. Me olemme nyt lastemme turva. Toistan tämän lauseen vielä uudestaan. Me olemme nyt lastemme turva. Siihen ajatukseen meidän on pakko pysähtyä.

Keskiviikon vastaisena yönä satoi täällä Tampereella muutamia senttejä lunta. Menimme tyttäreni kanssa heti aamusta tekemään lumesta kaksi lumiukkoa, jotka laitoimme pihalla olevan penkin päähän vierekkäin istumaan. Teimme oksista heille kädet ja niin kaksi lumiukkoa istui penkillä käsi kädessä yhdessä turvassa maailman menolta.

Niin kuin meidänkin tässä ajassa pitäisi istua. Yhdessä ja turvassa. Iltapäivällä lumiukot olivat jo sulaneet pois. Niin kuin tämä poikkeusaikakin joskus päättyy. Kesän lämpöön, valoon ja vehreyteen.

Sitä ennen meidän on syytä pitää huolta.

Lue myös

X