Ei ikävä ole vaarallista, vaan se, että ei ikävöisi

Sinä painaudut ihan minuun kiinni. Niin että hengityksesi kutittaa ihollani. Muistatko kun sanoin sinulle, että sinun unituhinasi on turvaleluni. Ääni jonka äärellä rauhaisasti nukahtaa. Aamuyöllä havahdut hereille. Menet vessaan ja palatessasi kosketat. Kerrot kosketuksellasi kesken yön, että minä olen tässä ja rakastan. Teen sen samalla tavalla sinulle. Aamuun on turva nukkua.

Viime yönä heräsin samaan aikaan kuin aina ennenkin. Ensi yönä herään samaan aikaan kuin aina ennenkin. Se mikä öitä erottaa aiemmin kuvattuun on se, että sinä et nuku minun vierelläni. Sinä olet muualla. Minun vierelläni lepää ikävä.

Aina silloin, kun sinä lähdet jää sisälle vellomaan kummallinen tyhjyys. Paradoksi siitä, että minä jään fyysiseen kotiini, mutta ikään kuin kotini pakenisi minusta. Veisit sen mukanasi. Senhän sinä teetkin. Minä olen rakentanut omin pikku sydämin kodin sinun mukana kuljetettavaksi. Sitten kun palaat luokseni, niin minusta tuntuu kuin kävelisi kotiovesta sisään.

Sinusta jää huoneeseen sinun kuvasi. Ei ole vaikea kuvitella sinua samaan sinusta tyhjäksi jääneeseen tilaan. Siellä sinä olet silloinkin, kun sinä et ole siellä.

Tai siis täällä. Minun lapseni nukahti hetki sitten. Hänen kätensä alla on pehmokissa joka on Onniksi nimetty. Häntäkin minä kaipaan niinä viikkoina kun hän ei täällä ole. Molempia lapsiani kaipaan. Silti aivan niin kuin sinunkin kanssasi niin he ovat täällä silloinkin, kun he eivät täällä ole.

Sinä soitat minulle tänään hetki ennen yötä. Minä painan sanasi korvaani vasten ja siinä sinä olet kun lasken korvani tyynylle puhuttuamme. Kuiskaat sanoja. Minä en päästä yhtään niistä valumaan hukkaan. Enkä sinua.

Ikävä

Minun on ikävä.

Ei ikävä vaarallista ole. Vaarallista olisi jos ei ikävöisi.