Havaintoja parisuhteesta

Eikö se ole hyvä asia, että pystytään eroamaan kauniisti?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Julkaisin kahtena peräkkäisenä päivänä tekstit, joissa kahden ihmisen välinen parisuhde päättyi eroon. Toisessa tekstissä nainen tuli parisuhteessaan rajusti petetyksi hänen miehensä jäätyään kiinni viettämästään usean vuoden kaksoiselämästä ja toisessa tekstissä ääneen pääsi mies, jonka vaimo rakastui suhteen aikana toiseen mieheen.

Mies, jonka vaimo lähti toisen mukaan

Julkaisemien tekstien jälkeen oloni on hieman hämmentynyt. En ole koskaan lukenut yhtä kauniisti hoidetusta erosta ja yhtä kypsästi eroon suhtautuvista ihmisitä kuin ääneen päässyt mies erostaan ja parisuhteestaan kertoo. Tekstiin suhtauduttiin hiljaisuudella, joka on poikkeuksellista, kun aiheena on pettäminen, suhteen ulkopuolinen rakastuminen ja ero. Tai sitten tekstiin suhtauduttiin niin, että yksi kommentoija epäili koko tekstiä valheeksi ja toinen kommentoija miltei suuttui tarinan miehelle, että hän ei alkanut vihaamaan vaimoaan siksi, että meni kesken kaiken rakastumaan johonkin toiseen.

Mies on nainen ovat ihan totta. Eivätkä he ole edes mikään yksi ja ainoa poikkeus suhtautumisessaan eroonsa. Liian usein ääneen pääsevät tarinat, joissa ero suorastaan repii koko perheen ja lähipiirin hajalle. On jopa loukkaus eroja kohtaan, että erosta kirjoittaakin näkökulmalla ja tarinalla, jossa ero on hoidettu todella kauniisti kaikki osapuolet huomioiden. Paljon enemmän saa teetä, sympatiaa ja teksteihinsä klikkejä, kun erosta kertoo kulmalla, että se on kuolemaakin pahempi kokemus.

Monelle se onkin ja en vähättele kokemusta. Harvoin se mikään täysin duurisointinen ilomarssi kenellekään on. Silti haluan hieman pöyhiä eroihin liittyvää käsitteistöä. Onko se kenenkään hyvinvoinnille hyväksi, että eron jälkimainingeissa kahlataan vuosikausia? Jopa koko loppu elämän ajan? Ei se ole, koska ihminen jää kiinni menneeseen ja menneeseen jäämällä jää nykyisyys elämättä.

Siksi minusta oli ihanaa saada viesti erosta, joka meni vähän liiankin täydellisesti. Erosta, jossa erottiin vain parisuhteesta, mutta ei ihmisestä. Erosta, jossa jokaisen elämä jatkui lopulta omaa polkuaan, vailla vihaa ja katkeruutta. Miten ihmeessä sellainen tarina voi provosoida yhtään ketään? Mitä väärää tarinassa oli?

Ehkä on ihmisiä, jotka vieläkin ajattelevat erosta niin kuin siitä ajateltiin vuosikymmeniä sitten. Se on häpeällistä ja merkki epäonnistumisesta ja niin edelleen. Ehkä sitä arvomaailmasta käsin on vaikea ymmärtää ihmisiä, jota ottaa eron vain erona ja yhtenä elämänmuutoksena, joka on vain tehtävä, joko oman hyvinvoinnin tai vielä useammin koko perheen hyvinvoinnin vuoksi. Ehkä joidenkin mielestä on vieläkin väärin kirjoittaa eroista iloisia tarinoita ja ”kepeällä” poljennolla, koska jos ero tulee, niin sen pitää ainakin vähäksi aikaa romahduttaa koko elämä. Muutoin ei ole oikein erottu. ’

No nämä on vain yhden henkilökohtaista blogia pitävän bloggarin pohdintoja. Pohdintaa, jossa olen hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että on vain hyvä asia, että ihmiset pystyvät eroamaan kauniisti ja tyylikkäästi.

Lue myös

X