”Et koskaan halua”

Kaksi uutta kokemusta siitä, kun perheessä toinen vanhempi on vapaamatkustaja ja lisälapsi.

Tarina 1:

”Kirjoituksestasi puuttuu se osio, että kun rättiväsynyt aikuinen istuu sohvalle ja ottaa puhelimen käteen ensimmäistä kertaa koko päivänä, kömpii toinen aikuinen kolostaan levänneenä ja alkaa vaatia omien tarpeidensa täyttämistä. Sitten riidellään kun ”et koskaan halua”. Vaikka ei olisi niin rättiväsynyt, niin silti ei haluta, kun toinen käyttäytyy kuin teini, eikä laita tikkua ristiin jakaakseen taakkaa, ei tule mieleenkään että toisellakin voi olla jotain tyydyttämättömiä tarpeita, kuten lepo, ruoka, liikunta ja muutama tunti ilman minkäänlaisia vaatimuksia, tehdä sitä mitä itse haluaa.
– Itse olen harkinnut lähtöä, mutta en voi sietää ajatusta että en näkisi lapsiani joka päivä. En voi kuvitellakaan jättäväni lapsia isälleen edes viikonlopuksi, saati viikoksi. Niin vähän vastuuta hän kantaa.”

Tarina 2:

”Työt oli miehelle niin tärkeät ja hän itse perusteli näyttävänsä välittämisen perhettään kohtaan tekemällä työtä eli hankkimalla leivän pöytään. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt, että minä olin myös ok-tuloisessa palkkatyössä ja meidän talous olisi kestänyt häneltäkin normi työajat. Kotona ollessaan ei ollut myöskään henkisesti läsnä, sillä silloin piti huoltaa omat tai kavereiden autot tai pikkuremontit. No, nykyisin saa käyttää aikansa miten haluaa. En ole eroa katunut hetkeäkään.”