”Huulillamme joissa elää tuhansien antamattomien suudelmien kehto”

”ENNEN SINUA

Äänen pehmeys. Voiko ihmisen äänestä päätellä, että minkälaisen ihmisen sisältä se tulee? Hänellä on kaunis ääni. Sanat ovat sen säveliä joita minä olen halunnut kuunnella. Hänen nimensä voisi tässä tarinassa olla Nainen. Nimi ei ole muutettu.

Pakko minun on tunnustaa. Sen jälkeen kun päätimme nähdä erään mummokahvilan uumenissa, minä olen odottanut sitä näkemistä. Kaikkeen tähän liittyy kuitenkin riski. Olen tavoistani poiketen päättänyt pitää itseni kauempana kuin haluaisin. Hän on niin monella tavalla kaunis, että helppoa se ei tule olemaan, mutta minun pitää, sillä halusta huolimatta minulla ei ole lupaa. Halata minä aion. Ehkä niin pitkään, että se menee jo nolouden puolelle.

Kaikki sai alkunsa salakavalasti. Kuin kevät joka päivä päivältä lämpeni kesäksi. Tunne. Hän sai aikaan minussa tunteen jota en halunnutkaan paeta. En rynnännyt laittamaan verhoja valon eteen ja uskotellut itselleni että mitään ei ole tapahtunut. Tunne oli voimakkaampi kuin tekemäni päätös. Hän saapui ja murskasi päälläni olleen panssarini ja alkoi tehdä tunnepesää iholleni ja sen alle.

Antauduin.

Pian olen menossa tapaamaan häntä. Olen pohtinut, että pukisinko tapaamisen ajaksi panssarini takaisin päälleni. Pakenisi takaisin paikkaan jossa ei ole vaaraa tulla viehättyneeksi, ei vaaraa astua yhtä askelta liian pitkälle, ei vaaraa ajaa itseään tulevaan ikävään, kun hänen katseensa ei kohtaa omaa katsettani ja hänen äänensä tee pesää sydämeni taakse. Ei, minä menen aistit avoinna. Ehkä käyttäytymiseni siellä kertoo minulle, että onko tunteeni totta.

SINUN JÄLKEESI

Raivoisa vesisade piiskaa ulkona. Istun sohvallani ja pidän kädessäni saamani pehmolelua. Sisälläni sama tunne kuin ulkona huokuva elokuinen ilma. Samaan aikaan trooppisen kuuma, kostea ja rankkasateinen. Haluan vain olla tässä ja samaan aikaan haluan olla liikkeessä.

Hän odotti minua kahvilan ulkopuolella. Kauempaa näin ensin hänen pehmeän valkoiset hiuksensa. Lähemmäksi kävellessäni katseeni osui hänen silmiinsä. Yhtä kauniit kuin aavistelinkin. Muistan ajatelleeni. Yhtä kaunis kuin tiesinkin. Muistan ajatelleeni. Halasin, mutta halaus ei mennyt lähellekään nolouden puolelle, sillä hän tuntui minua vasten niin kuin hän olisi ollut siinä ennenkin.

Hänen äänensä oli yhtä kaunis kuin puhelimessakin. Niin kuin kaikki hänessä. Istuimme toisiamme vastapäätä ja minun teki heti mieli edes jotenkin koskettaa häntä. Haavemaailmassa olisin mennyt hänen viereensä istumaan, sillä niin istuvat kahvilassa vastarakastavaiset. Aika kului, kului toinen ja aivan liian nopeasti. Seuraava siirto oli kaunis kuin perhosen lento. Tapaamisemme ei vielä päättyisikään, vaan siirtyisi toisaalle.

Minä kävelin hänen kanssaan kohti rantaa. Haavemaailmassa olisi ottanut hänen kädestään kiinni niin että olisimme kävelleet käsikädessä kohti rantaa. Rannalla penkki ja penkillä kaksi lähekkäin olevaa ihmistä. Jos meitä olisi katsonut kauempaa, takana kulkevalta tieltä niin olisimme näyttäneet kauniimmalta kuin edessä siintävä järvimaisema.

Ja eteemme lensi perhonen.

Tuo kaikki oli minulle liikaa. Sormissani antamattomia kosketuksia ja aivan vierellä kaunis ihminen jota halusi koskettaa. Ensimmäinen kosketus, toinen kosketus. Sisällä soimaan syttynyt fanfaari. Sanomatta jäänyt lause, jäädään tähän vielä hetkeksi darling. Sinä tunnut niin hyvältä, että en malta lopettaa. Otin sormeeni sinun kyyneleesi. Jos minulla olisi ollut mukana purkki, niin olisin laittanut talteen. Voi kuinka kaunis sinä olitkaan. Vielä kauniimpi kuin kaikissa niissä ääniviesteissä, sanoissa ja lähettämissäsi kuvissa. Sinä olit totta ja edes hetken siinä minun sormenpäilleni.

Muutaman kerran sinä katsoit suoraan minua silmiin. Minä tartuin niihin kuin hukkuvaan. Siinä sinä, hieman minuun päin kääntyneenä, minuun katsovana olit kuin kesän kaunein sekunti. Haavemaailmassa se olisi ollut hetki, jolloin olisin antanut sinulle ensisuudelman, huulillamme joissa elää tuhansien antamattomien suudelmien kehto.

Pihassani sinä lähdit, mutta samalla sinä jäit. Isommin kuin yhdenkään antamamme ääniviestin jälkeen sinä jäit. Kannoin sinut mukanani kotiini ja täällä sinä olet ollut minun ihoni alla ja siellä minä sinua aion pitää niin kauan kuin sinä annat minun sinua siellä pitää. Tässä hetkessä tämä on enemmän kuin voisi edes pyytää.

Hänen nimensä on Nainen ja nimi ei ole muutettu. Hän on kaunis. Vielä kauniimpi kuin yhdessä koettu yhteinen kaunis hetkemme.”