Havaintoja parisuhteesta

Hyvä puoliso on sellainen, joka ei lyö eikä ryyppää

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Jos kirjoitettaisiin vanhan kansan parisuhdesanakirja, niin otsikossa oleva lause voisi olla sen kirjan nimi. Hyvä puoliso on, sellainen, joka ei lyö eikä ryyppää. Tai ryyppää, mutta ei normaalia perjantaipulloa voi ryyppäämiseksi sanoa. Siinäpä sitten kaikki vaatimukset hyvälle puolisolle.

Toisin sanoen, riman alle jää hakkaavat alkoholistit, mutta kaikki siitä ylöspäin on hyvän puolison merkki. Itse ajattelen sillä tavalla harhaisesti, että väkivallattomuus on itsestään selvää, että sitä ei voi laittaa edes mittariksi mittaamaan parisuhteen hyvyyttä. Tiedän toki, että suomalaiset miehet hakkaavat puolisoitaan Euroopan mittakaavalla toiseksi eniten. Naisen väkivalta on enemmän henkistä hakkaamista. Joten ehkä väkivallattomuus on hyvän puolison merkki varsinkin vanhan kansan joukossa, koska väkivalta oli vuosikymmeniä sitten vielä perheen sisäinen kasvatustapa. Hyi saatana!

Parisuhteessa olevat arvot ja vaatimukset puolisoa kohtaan ovat muuttuneet. On syntynyt kasvava joukko ihmisiä, joilla rima onkin korkeammalla kuin siinä, että ei saa turpaansa viikonloppuisin. Parisuhteelta ja rakkaudelta odotetaankin vähän enemmän kuin ihan minimiä. Vaaditaan jopa keskustelutaitoa ja seksiäkin muulla tavalla kuin lauantai-iltaisin Putouksen jälkeen vartti ennen nukkumaanmenoa.

Ja mikä pahinta monen vanhan kansan äänen mielestä, niin ihmiset ovat alkaneet jopa puhua julkisesti siitä, että parisuhteen pitää olla muutakin kuin pelkkä vuosia kestänyt tapa, mitä se monelle sellaiselle ihmiselle on, jolle riittää se, että puoliso ei lyö eikä ryyppää. Kuten eräs naisihminen, jolle annoin blogisivullani tilaa hänen äänelleen, jolla hän kertoi, että huono seksielämä on hänelle riittävän hyvä syy erolle.

Vanha kansa iski kommenteissa takaisin. Nainen on itsekäs ja nainen kuvittelee, että parisuhde on jatkuvaa orgastista ilotulistusta. Nainen ajattelee vain sukupuolielimellään ja nainen on kypsymätön narsisti. Ah, tuo aikamme muotisana, jota jokainen alalle kouluttamatonkin viljelee keskusteluketjuissa kuin paraskin asiantuntija. Vanhan kansan mielestä naisen pitäisi tyytyä, koska ei rakkaus ole intohimoa, vaan tahtotila. Se sama saatanan tahtotila, jossa monet muut parisuhteissaan olevat minulle kirjoittavat. Parisuhteissa, joissa seksiä on harrastettu viimeksi Halosen kaudella ja jossa ihmisten välinen kommunikointi on pääosin toiselle tiuskimista ja pahantahtoista vittuilua.

Mutta kun puoliso ei hakkaa eikä ryyppää, niin se riittää.

Hienoa, että riittää. Harmi vaan, että en usko siihen samaan itsepetokseen, johon moni on alkanut itse uskoa. Rivienvälissä olevaa surua ja pettymystä on vaikea piilottaa. Se näkyy saamissani kommenteissa, jossa hyökätään voimallisesti ihmisen päälle, joka on valinnut toisen tavan olla parisuhteessa. Sen tavan, jossa väkivallattomuus ei olekaan riittävä ominaisuus, vaan sen päälle pitää olla paljon enemmän.

Sehän tuntuu kuin hyökkäykseltä omaa valintaa kohtaan, jos joku samassa tilanteessa oleva valitseekin toisin. Ei jääkään loputtomasti tahtomaan kuolleeseen suhteeseen, vaan lähtee kohti jotain ihan uutta. Helpompihan se on hänen päällensä viha ja syytökset lasketella, koska siten ei tarvitse pohtia omaa tilannettaan. Sitten alkaa kommentonti. Ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti. Ihmisestä on tullut itsekäs ja yksikin vastoinkäyminen ja heti ollaan eroamassa. Kolmannessa kommentissa mainitaan jo sitten narsismi, joka jälkeen vielä muistutellaan siitä, että ei se ruoho ole yhtään vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

Voi olla, että on pieni prosentuaalinen joukko ihmisiä, joilla on rima koko ajan aivan liian korkealla ja he eivät koskaan löydä sitä, mitä ei ole ehkä olemassakaan. Silti väitän, että isompi joukko on heitä, joilla ei tunnu olevan rimaa ollenkaan. Siitä ryhmästä olen huolissani, koska he uskovat liikaa siihen vanhan kansan sanakirjaan, jonka nimi on käyttämäni tässä tekstissä oleva otsikko.

Voi toki olla, että joillekin aidosti riittää parisuhteen toimivuuteen se, että puoliso ei lyö. Senhän voi todeta helposti kysymällä, että olenko aidosti onnellinen tässä suhteessa? Jos vastaus on kyllä, niin kaikki on hyvin. Annetaan silti ihmisten asettaa omat rimansa ilman, että hänen valintansa vuoksi hän saa itsekkään hedonistin leimaa ihoonsa. Meillä on parisuhteen liittyen omat arvostuksen kohteet.

Niin kuin on esimerkkini naisella, joka erosi siksi, että ei saanut tarpeeksi ja tyydyttävää seksiä ja hänen mielestään seksi on parisuhteen tärkein asia, joten miksi hänen olisi pitänyt jäädä sellaiseen suhteeseen, jossa hänelle kaikkein tärkein osatekijä ei toimi ollenkaan, yrityksistä huolimatta.

Jos se ei ole riittävän hyvä syy erota, niin mikä sitten? Olisi hän voinut jäädä suhteeseen, jos olisi uskonut vanhan kansan fraasit.

Puoliso ei nimittäin lyönyt eikä ryypännyt.

Ihannepuoliso niin kuin hänen sukulaisensa oli eron jälkeen sanonut, miksi sinä sellaisesta erosit?

Lue myös

X