Ihan tavallinen elämä

Tiedättekö, mikä on hyvä tuoksu? Se on puhtaan pyykin tuoksu, kun on avannut juuri pyörineen pyykkikoneen. Tiedättekö, mikä tuntuu ihoa vasten hyvältä? Juuri vaihdettu puhdas lakana nukkumaan mennessä. Tiedättekö, mikä on yksi elämän kauniimpia näkyjä? Lapsi, joka taistelee sängyssä nukahtamista vastaan, mutta häviää lopulta taistelun ja nukahtaa. Tiedättekö, mikä on elämässä parasta? Ne kaikki kliseiset asiat, joiden edessä kuuluu hymähtää vähän ylimielisesti.

”Eniten kaipasin tavallista arkista elämää. Sitä kun herää kiireettömään lauantaiaamuun, laittaa kahvin tippumaan, ottaa lehden eteisen lattialta, aukaisee verhot katsoakseen sitä samaa maisemaa, jonka joka ikinen aamu näkee, juo kahvin, syö aamupalan, tuntee sieraimissaan kuorimansa appelsiinin tuoksun, kuulee korvissaan pesukoneen hurinan ja odottaa hetkeä, jolloin muu perhe herää, mutta nauttii ennen sitä hiljaisuudesta, kiireettömyydestä ja kaikesta siitä tavallisen arkisesta, jota ei silloin tavallisessa arjessa osannut arvostaa yhtään, koska pitää sitä liian tavallisena ja liian itsestään selvänä.”

Ote auto-onnettomuudessa olleen naisen tekstistä, joka vietti onnettomuuden takia sairaalassa pitkiä ajanjaksoja.

Tässä se suurin klisee, joka on niin totta kuin elämä vain voi olla. Kuinka moni meistä näkee tuon yllä kuvaillun lauantaiaamun yhtä kauniina huomenna herätessään? Kuinka moni meistä osaa arvostaa sitä kaikkea pientä ja arkista siinä ympärillä? Kuinka moni meistä keskittyykään sen sijaan siihen, mitä kaikkea hetkestä puuttuu? Kuinka moni haaveilee heräävänsä avatun maailman jälkeiseen tilaan jossain palmupuiden ympäröivän hotellin satiinisilta lakanoilta?

Ymmärtämättä, että tuossa hetkessä on jo niin paljon kaikkea, josta olisi syytä olla onnellinen. Ymmärtämättä, että hurisevan pesukoneen ääni on merkki elämästä ja siitä, että kaikki onkin oikeasti ihan helvetin hyvin. Ymmärtämättä, että haikailemalla aina johonkin toiseen hetkeen, jossa on, tulee menettäneeksi jokaisen elämänsä hetken. Ymmärtämättä, että elämä on parhaimmillaan silloinkin, kun kuvittelee sen olevan huonoimmillaan.

Ihan tavallinen elämä. Kaadat itsellesi toisen kupin kahvia. Sinun ihmisesi herää, tulee samaan huoneeseen. Antaa sinulle kevyen kosketuksen, hymyilee ja ottaa kupin kahvia. Istuu viereesi ja pyytää osaa sanomalehdestä. Olette yhdessä ja vierekkäin. Pesukone hurisee ympärillä. Maisemassa ihminen kävelee ikkunanne ohi. Appelsiinin kuoret lojuvat pöydän kulmalla. Naapurista kuuluu aivastus tai orgasmi. Lapsi herää ja on kiukkuinen kuin perkele, mutta lapsi uskaltaa olla kiukkuinen kuin perkele. Hän tietää, että on turvassa ja rakastettu silti. Pesukone pysähtyy ja aika.

Kaikki on siinä. Enempää ei tarvitse.

Ihan tavallinen elämä.

”Sairaalasta päästyäni en kaivannut enää minnekään muualle kuin aamuun, jossa pesukone hurisi ja kahvi tuoksui taivaalliselta. Hetkeen, jossa puoliso heräsi ja saapui samaan huoneeseen, sillä oli hyvin pienestä kiinni, että puoliso ei olisi enää tullut tai että minulla olisi ollut yhtään aamua jäljellä.”

Auto-onnettomuudessa olleen naisen tekstin loppu.

Tiedättekö, mikä on hyvä tuoksu? Se on puhtaan pyykin tuoksu, kun on avannut juuri pyörineen pyykkikoneen. Tiedättekö, mikä tuntuu ihoa vasten hyvältä? Juuri vaihdettu puhdas lakana nukkumaan mennessä. Tiedättekö, mikä on yksi elämän kauniimpia näkyjä? Lapsi, joka taistelee sängyssä nukahtamista vastaan, mutta häviää lopulta taistelun ja nukahtaa. Tiedättekö, mikä on elämässä parasta? Ne kaikki kliseiset asiat, joiden edessä kuuluu hymähtää vähän ylimielisesti.

Hyvää huomista lauantaiaamua.