”Itse et ole sukuasi voinut valita, mutta perheesi voit päättää itse”
”Syöt tai itket ja syöt, pöydästä ei nousta ennenkuin lautanen on tyhjä.”
”Ai aiot hakea taidepainotteiseen kouluun? Turhaan sinne haet, et sinä sinne mitenkään pääse kuitenkaan.”
”Lukioon? Ei sinun arvosanoillasi”
”Jos otat tatuointeja tai lävistyksiä, ei ole enää kotiin asiaa. Et myöskään ole enää lapseni”
”Etkö tuon parempaa arvosanaa saanut, näin helppo koe?”
-tässä vain parhaita paloja vuosien varrelta
Kun tulee perhe puheeksi ihmisten kanssa, moni olettaa isäni olevan kuollut koska en mainitse häntä. Seuraava oletus on, että isä on pahoinpidellyt fyysisesti meitä tai että hän on esimerkiksi alkoholisti, koska puhun hänestä niin ”ilkeästi”.
Meidän perheessä 90-luvun alussa kuului tukkapöllyt ja luunapit vakiokalustoon kasvatusvälineinä, mutta nämä eivät todellakaan olleet niitä asioita jotka lapsuudestani ovat jääneet vaivaamaan.
Mitä muistan meidän isästä; hän muisti aina mainita miten typeriä, aikaansaamattomia, taidottomia, ilkeitä lapsia olemme. Miten emme tule koskaan saavuttamaan mitään. Ai niin ja se helvetin pelottava katse. Se jolla hän hiljensi lapset sekä vaimon.
Kuitenkin vanhempiemme eron hetkellä, hän oletti lastensa muuttavan hänen mukanaan. Muistan ikuisesti sen ainoan hetken koko elinaikanani jolloin isämme silmissä häivähti suru ja pettymys. En tiedä miten ihmeessä hän oletti meidän lähtevän hänen mukaansa.
Tätä seurasi se ettei hän yrittänyt pitää meihin juurikaan yhteyttä, hän ei myöskään saapunut kummankaan lapsensa valmistujaisiin.
Nykyään olemme sisarukseni kanssa aikuisia, asumme omillamme ja isäni ihmetykseksi emme pidä häneen juurikaan yhteyttä.
Kun äidiltäni kyseltiin keitä häissäni oli, äitini jätti isäni mainitsematta ja hänen ystävänsä ihmetteli että kyllähän isä oli paikalla, vai kuinka?
Ei ollut. En kokenut tarpeelliseksi ilmoittaa menneeni naimisiin, saati laittavani kutsua kyseiseen juhlaan. Minusta minä itse saan päättää keitä häihini tulee ja halusin ympärillämme olevan ihmisiä jotka haluavat onneani.
Häistä on jo yli vuosi, eikä isäni edelleenkään tiedä lapsensa olevan naimisissa.
Jos saisin antaa vinkin ihmisille olisi se tämä: sinä itse et ole sukuasi voinut valita, mutta perheesi voit päättää itse.
Kommentit