Havaintoja parisuhteesta

Ja tärkein niistä on vapaus

Teksti: Havaintoja parisuhteesta
@Salla Seeslahti

Minulle vapaus on arvona erittäin merkittävässä asemassa, ja sitä kautta peilaan omia ajatuksiani rakkauteenkin. Minusta tuntuisi ahdistavalta ajatella, että en sallisi rakastamalleni ihmiselle vapautta tehdä asioita, joihin itse en pystyisi tai joita minulta en saisi, koska kokisin rajoittavani rakastamani ihmisen vapautta.

En muutenkaan koskaan ajattele, että rakastamani ihminen jotenkin kuuluisi minulle, niin että omistaisin jopa hänen tarpeensa ja halunsa. Minulle se ei ole rakkautta, vaan rajoittamista ja vaikka kannatan yhteiskunnallisesti rajoittamista ja rajoituksia, niin ihmissuhteissa en halua olla kenenkään vapauden tiellä.

Itseäni kiinnostaa ilmiö, että miksi puolet parisuhteessa olevista on joskus pettänyt puolisoaan. Ja että miksi parisuhteet eivät kestä. On varmasti useita syitä, mutta yksi syy saattaa olla se, että perinteiseksi mielletty parisuhdemalli on monella toimimaton malli ja sitä ylläpidetään väkisin yllä, koska niin on aina tehty, eikä pohdita oman elämän kautta, mikä olisi itselle sopivaa. Se aiheuttaa eroja ja pettämisiä.

Yhteiskunta ja arvot ovat muuttuneet aivan toisenlaiseksi kuin ennen ja ihmiset ovat esimerkiksi entistä suuremmassa määrin vapaaehtoisesti lapsettomia. Tämä jo itsessään antaa parisuhteen perustamiselle erilaisen raamin kuin ennen. Helpommallahan pääsee olemalla siinä itselle sopimattomassa suhteessa ja tehdä asioita salaa niin kuin iso osa tekee. Mielestäni se on laiskuutta, ei se, että pohtii vaihtoehtoisia tapoja olla parisuhteessa.

Eikä vapaus parisuhteessa tarkoita vain vapaata parisuhdetta, jossa ihminen saa sovitusti hakea esimerkiksi seksiä suhteensa ulkopuolelta. Minulle vapaus parisuhteessa tarkoittaa vapautta parisuhteen sisällä. Ilman tuota vapauden tunnetta kokisin nykyisellä käsitykselläni parisuhteen vapaudesta tukehtuvani hengiltä. Samalla väitän, että liian moni meistä elää liian pienessä tilassa parisuhteessaan ja kärsii siitä. Osittain vapaudenpuute saattaa johtua liian kahlitsevasta ja mustasukkaisesta puolisosta, mutta osittain kyse voi olla myös siitä, että on jättänyt pohtimatta se, että minkälaisessa parisuhteessa haluaa elää. On ottanut mallin annettuna.

No mitä se vapaus parisuhteen sisällä sitten on? Varmaan se tarkoittaa monelle eri asiaa. Minulle se tarkoittaa mahdollisuutta omaan persoonaan, omaan tilaan, omaan aikaan ja omaan yksityisyyteen. Meidän ei tarvitse olla selitysvelvollisia toisillemme meille itsellemme kuuluvista asioista. Meidän ei tarvitse jakaa kaikkea, vaikka vanha arvokulahtanut väite avioliitosta väittääkin, että kaikki on yhteistä. Enkä ennen oli. Nykyään harvemmin edes lapset ovat yhteisiä.

Sen lisäksi vapaus parisuhteessa tarkoittaa sitä, että parisuhteessa on kaksi ihmistä, ei yksi yhteen sulatettu me. Me olemme olemassa yhteisessä rakkaudessa, yhteisessä päämäärässä ja yhteisissä hetkissä, mutta tässä arjessa, tässä maailmassa ja tässä elämässä on sinä ja minä. Kaksi eri ihmistä, kaksi eri yksityisyyttä ja kaksi eri persoonaa. Rakkauden yhdistäminä.

Me emme ole toistemme jatkeita, toistemme takeita toisen onneen, riippuvaisia toisistamme emmekä toistemme haaveiden ja unelmiemme tiellä. Ei kai rakkaus saa olla toisen ihmisen vapauden kahlitsemista ja hänen oman elämänsä ottamista haluun. Hänen elämänsä ja hänen valintansa.

Mutta tämän kaiken keskellä vapaana rakastamaan toisiamme ja siitä kaikesta syntyy ideaali ja parisuhde, jota voi hyvällä syyllä kutsua vapaaksi rakkaudeksi

Lue myös

X