Kaikki, mutta ei kuitenkaan mitään

Helsingin Sanomissa torstaina 25. tammikuuta 2018 oli Heidi Väärämäen hieno teksti ”Ihan tavallinen kulissi”. Artikkeli kertoi Mikosta (nimi muutettu), joka havahtui ajatukseen, että elää elämän sijaan kulississa. Artikkelissa Mikko kertoo takertuneensa rakkauden sijaan rahaan, uraan, statukseen, tietynlaiseen elämäntyyliin, koska arveli niiden tuovan arvostusta ja onnea. Opittuun malliin elää elämäänsä, joka tulee oman itsensä ulkopuolelta.

Mikon tarina menee lyhykäisyydessään siten, että Mikko meni naimisiin nuoressa iässä, koska hänen rakastettunsa halusi suuria hääjuhlia ja Mikko halusi tarjota rakastetulleen sellaiset, vaikka itse ei avioliitoa vielä tuossa vaiheessa ehkä halunnutkaan. Samoin kävi lapsien suhteen. Mikon vaimo halusi lapsen heti häiden jälkeen ja vaikka Mikko itsekin halusi lapsia, niin hän ei olisi pitänyt asian suhteen kiirettä. Taas Mikko halusi miellyttää, koska omien sanojensa mukaan ei kestänyt kokea pettymystä tai vaimonsa kiukkua.

Kolmannen lapsen raskauden aikaan Mikko alkoi jo oirehtia. Kalliin ulkokuoren sisällä perhe-elämä alkoi murentua vaimon masennuttua. Mikko pakeni tilannetta suorittamiseen ja päivitti autot isompiin ja uudempiin sekä hankki purjeveneen. Ne maksaakseen Mikon piti tehdä enemmän töitä. Mikon sanojen mukaan kaikkialle seurasi mukana kuitenkin selittämätön paha olo. Samoihin aikoihin alkoi Mikolla salasuhde.

Artikkelissa kerrotaan, että Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa uskoo, että valheisiin ja itsepetokseen sortuminen on helpompaa kuin ongelmien kohtaaminen. Hänen mielestään lapsuudessa opitut käytösmallit voivat altistaa kulissin rakentamiselle. Jos lapsuudenkodissa huomion sai hyvillä arvosanoilla ja suorittamisella, voi sellaisesta ihmisestä kasvaa aikuisena suorittaja, joka haluaa tehdä kaiken täydellisesti töissä, vapaa-aikana ja parisuhteessa.

Mikon tarina on varmasti monelle tuttu. Aikaisemmin nämä kulissiavioliitot pysyivät pystyssä eroamisen häpeällisyyden vuoksi, mutta nykyään eroamisen tultua arkipäiväisemmäksi kulissiliittojen määrä on toivottavasti pienempi. Eikä sitä kulissia aina edes itse huomaa elävänsä. Ihminen tottuu helposti valehtelemaan itselleen ja oppii varsinkin olemaan kyseenalaistamatta opittuja elämänarvoja.

Elämme itsellemme emmekä kenellekään toiselle. Se yksinkertainen sääntö, että olemalla ensin itse onnellinen voi onnellisuutta jakaa ympärilleen. Meillä pitää olla voima rakentaa omannäköinen elämä. Meillä pitää olla rohkeus muodostaa omat arvomme ja unohtaa ulkoapäin tulleet, jotka selvästi eivät ole itseä varten tehty. Helposti sitä vain nielee pureksimatta. Elää elämäänsä hakien vanhempiensa tai puolisonsa hyväksyntää. Rakentaa valheella ympärilleen niin korkeat muurit, että jää sinne sisälle lopulta vangiksi.

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vaikka oman elämän uudelleenjärjestely vaatii toisinaan rajuja päätöksiä, niin terveellisempää niitä on tehdä kuin olla tekemättä. Rakkaus rakentuu aina sisältäpäin. Jos kauniiden ja kalliiden kuorien sisällä ei kumise kuin tyhjyys, kaikki se ympärillä oleva lakkaa lopulta merkitsemästä. Niin kuin lakkasi Helsingin Sanomien artikkelin Mikollakin.

Kolmannen lapsen synnyttyä Mikko ei enää jaksanut pitää kulissia pystyssä. Alkoi matka kohti kulissien romahtamista ja avioeroa. Tällä hetkellä Mikko asuu vuoroviikkoisänä kerrostalokolmiossa onnellisempana kuin koskaan. Selittämätön tyhjyys ja elämän merkitsemättömyys loistaa poissaolollaan. Purjeveneen on korvannut tunne, että on löytänyt elämälleen sisällön ja onnellisuuden.

Mikon tarina on pysäyttävä. Se on yksi niistä monista samanlaisista tarinoista, joita ympärillämme on lukuisia. Niitä ihan tavallisen näköisiä parisuhteita, jotka ulkopuolelle näyttäytyvät toimivilta ja onnellisilta, mutta parisuhteen sisällä ei ole enää mitään muuta kuin odotus sen lopullisesta päättymisestä.