Kaksi erilaista ihmistä eivät täydennä toisiaan

Kaikki lähtee yhteydestä. Tunteesta, että toinen ymmärtää, jaksaa saman maailman ja todellisuuden. Siinä todellisuudessa on hyvä, helppo, rentouttava ja turvallinen olla.

Vastakohtaisuudet täydentävät toisiaan. Sanotaan. Eivät täydennä. Se erottaa kahta ihmistä.

Ei se, että toinen haluaa rakkaudesta seikkailua ja tunnetta ja toinen pysyvyyttä ja turvaa, täydennä suhdetta. Ei se, että toinen janoaa suudelmia ja toinen välttelee niitä, täydennä suhdetta. Ei se, että toinen ajattelee parisuhteen tarkoittavan rakkautta ihmiseen ja toiselle parisuhde on perheyritys, täydennä suhdetta. Ei se, että toinen heiluu pölyrätti kädessä suurimman osan vuorokautta ja toiselle riittäisi huomattavasti pienempi siisteystaso, täydennä suhdetta. Ei se, että toinen janoaa päivittäin seksiä ja toiselle riittäisi kerran kuukaudessa, täydennä suhdetta. Ei se, että toinen haluaa sanoja ja kosketuksia ja toiselle riittää pelkkä tapa ja tottumus, täydennä suhdetta.

Ei kahden täysin erilaisen ihmisen välille voi syntyä yhteyttä ja sitä kautta turvaa. Siitä syntyy ainakin toiselle krooninen huomatuksi tulemisen vaje. Eikä sitä toista voi pakottaa muuttumaan, koska ei kukaan pakottamalla muutu. Pitää joko hyväksyä tai tehdä johtopäätös.

Itse olen johtopäätöksen kannalla. Rakkaus, niin kaunis on rakkaus ja yhteys toiseen ihmiseen, että sen kun kokee, niin ei koskaan halua mitään vähempää tai mitään haaleampaa. Eikä sellainen tunne ole mahdollinen jos suhteen muodostaa toisilleen kaksi täysin erilaista ja toisilleen sopimatonta ihmistä. Sellaisesta tulee vain kompromissien viidakko, jossa kummallakaan tai ainakaan sillä joka hyväksyy ja venyy, ole hauskaa.

Niin. Jälleen tullaan samaan lopputulemaan. Vastakohtaisuudet eivät täydennä suhdetta. Se tekee suhteista vääntämistä ja kuka jaksaa vääntää, kun kaikki voisi olla helppoa ja luontevaa.

Ja sitähän rakkaus on, helppoa ja luontevaa. Suunnattoman kaunista.