”Kuitenkin voisin olla lapselleni isä vain siinä tapauksessa, jos palaisin äidin kanssa yhteen”

”Minun ensimmäinen pitkä parisuhde alkoi jo 16- vuotiaana. Tyttö oli vuoden nuorenpi. Kasvoimme ja aikuistuimme yhdessä ja koimme yhdessä monta asiaa ensimmäisen kerran. Suhteemme alkoi muuttua, kun tulin täysi-ikäiseksi. Mustasukkaisuus astui kuvioihin. Minä en saanut mennä kavereiden kanssa baariin, koska toinen ei vielä päässyt ja muutenkin minua kontrolloitiin hyvin vahvasti. Minä olin nuori, hölmö, epävarma ja tein aina niin kuin toinen halusi, en halunnut pahoittaa toisen mieltä. Mielestäni aihetta mustasukkaisuuteen ei pitänyt olla, olin kyllä sosiaalinen ihminen ja kavereina myös naispuolisia, mutta ei sen enempää.

Tyttöystäväni kaveripiiri muuttui opiskelujen aloittamisen myötä ja sieltä tuli myös uusi ihastus. Minut jätettiin, mutta en saanut etsiä itselleni uutta suhdetta. Minua edelleen haluttiin pitää kontrollissa. Eikä kauaakaan, kun palasimme yhteen. Minulle oli jo tässä vaiheessa istutettu päähän ajatus, etten kelpaa kenellekään muulle, enkä saa ketään muuta. Tuollaista on/off menoa jatkui jokusen vuoden ja minut jätettiin useammankin eri miehen takia, mutta otin toisen aina takaisin, koska en osannut muuta. En ollut enää hetkeen ollut onnellinen tuossa suhteessa, mutta ajattelin olevani yhden naisen mies. Osani oli vain niellä kaikki ja kärsiä.

Minun opiskelujeni alettua muutimme uudelle paikkakunnalle. Minäkin sain uusia kavereita. Mutta naisten kanssa en saanut olla tekemisissä. Jos minun pitää jonkun naisen kanssa jutella, voin jutella sitten kotona oman tyttöystävän kanssa. Näin minulle asia ilmaistiin. Edelleen olin nuori ja hölmö ja luulin että näin asioiden pitää mennä. Jonkun aikaa esillä ollut vauvakuume alkoi nousta kuumaksi aiheeksi. Olin tehnyt selväksi, että en ole vielä valmis. Tässä pidin pääni, koska elämä, koulut ja kaikki oli vielä kesken enkä halunnut lasta siinä elämäntilanteessa. Minut jopa jätettiin, taas, että toinen etsii miehen joka haluaa lapsen hänen kanssaan, ei löytynyt. Yhden välirikon aikaan kumppanini oli jonkun toisen miehen luona. Minun piti jäädä kotiin. Opiskelukaverini saivat minut puhuttua yli heidän kanssaan bileisiin ja minä lähdin. Tapasin siellä yhden alemman luokan tytön ja meillä leimahti. Se ilta jäi lyhyeksi, mutta seuraavana päivänä aloimme soitella ja siitä yhteyden pito alkoi lisääntyä. Tämän tein tottakai salaa tältä, jonka kanssa vielä asuin, vaikka emme yhdessä virallisesti ollut. Tapasimme joitain kertoja uuden tuttavuuden kanssa ja meillä synkkasi tosi hyvin, tunsin jotain mitä en hetkeen ollut tuntenut. Tiesin, että minun täytyy tehdä jotain ratkaisuja, mitä teen. No minä otin ja hyppäsin tuntemattomaan, ja ilmoitin että haluan erota tästä vanhasta suhteesta, tai siis en luvannut ottaa häntä enää takaisin, koska minulla oli uusi. Tästähän riemu repesi. Vanha heila ei tätä sulattanut millään ja ero oli todella riitaisa, tai itse yritin olla rauhallinen, mutta minun naama jopa raavittiin verille, kun yritin asiallisesti selvittää asioita. 

Sitten se tapahtui, tarina alkaa: tämä entinen ilmoitti olevansa raskaana. Muistan kun menin itkien uuden kumppanini luokse ja olin varma, että tämä oli nyt tässä. Uusi kumppanini sanoi, ettei häntä haittaa, vaikka minusta tulisi isä toiselle naiselle. Päässäni kävi melkoinen myräkkä. Se oli yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä, unohdanko itseni ja alan isäksi huonossa suhteessa vai jatkanko uuden kanssa elämää ja hoidan isän velvollisuudet, niin hyvin kuin pystyn. Valitsin itseni ja uuden onnen. Isän velvollisuudet lupasin hoitaa, se ei edes ollut vaihtoehto, että en halua olla isä. Minulle sanottiin suoraan, etten tätä lasta tule ikinä näkemään tai olemaan tekemisissä. Joten paras olisi antaa asian olla. Entinen puolisoni oli jo löytänyt uuden, tai lämmittänyt yhden vanhoista heiloistaan, jonka kanssa minua petti. Minulle silloin siitä tyypistä sanottiin, ettei se oikein ole sellainen joka sytyttää, mutta ilmeisesti mieli muuttui, kun minun kanssa ei voinutkaan enää palata. 

Tämä uusi oli jo luvannut ryhtyä isäksi ja minua ei kuulemma tarvittu. 

Raskausaikana emme juuri olleet tekemisissä, mutta tein selväksi että toimin kun lapsi syntyy. Eksäni tulistui lisää, kun kuuli että minun nykyinen oli myös raskaana. Ja ymmärrän toki, olin antanut uudelle suhteelle jotain sellaista, mitä en hänelle voinut antaa. Uudessa suhteessani kaikki eteni nopeasti, mutta silloin se tuntui oikealta. 

Tyttö syntyi. Minulle ilmoitettiin edelleen, että isyyttä ei tutkita. Tässä onneksi laki oli minun puolellani ja asiaa hoitanut sosiaalihenkilö sai äidin suostumaan isyystestiin, koska minulla tulisi tulevaisuudessa olemaan kyky maksaa elatusmaksuja. Olin siis aikeissa jatkaa kotitilaani ja minulla tulisi olemaan omaisuutta. Mahdollisia isiä ilmeisesti oli ollut kolme, mutta testien jälkeen minut todettiin isäksi. 

Asiat etenivät hitaasti ja tiesin kyllä etten pientä lasta edes pääsisi näkemään. Esikoisen siskokin syntyi 8 kk jälkeen. Elämäni meni melko uusiksi. Myöhemmin samana vuonna ostin maatilan ja menin naimisiin. Vanhin lapsi oli kyllä koko ajan mielessä ja aloinkin lähestyä, josko tapaamisia voitaisiin järjestää, että siskokset pääsisivät näkemään ja tutustumaan. Sain kuulla, että mun kakara ei ole mikään sisko. 

Kului aikaa ja perheeni kasvoi jälleen. Nyt syntyi poika. Lopulta jonkun sossun käynnin jälkeen saatiin tapaamiset pyörimään, mutta julkisella paikalla. Tämä siksi, että minä olin ollut kuulemma väkivaltainen, niin lapsen äiti ei uskaltanut esim antaa minun viedä lasta kotiin. Väkivaltainen en ikinä ole ollut. Tapaamiset olivat kerran kuukaudessa, ABC huoltoasemalla ja kolme tuntia kerralla. Äiti oli koko ajan läsnä. Minun piti tulla yksin, en saanut sanoa itseäni isäksi enkä saanut puhua pikkusiskoista. Kontrollointi siis jatkui. Mutta minulle tapaamisten onnistuminen oli jo voitto, joten ajattelin, että edetään pala kerrallaan. Pääsin hieman jo tutustumaan tyttäreeni, joka oli jo neljä vuotias. Sitä en tiedä mitä lapsi näistä ajatteli, mutta kyllä me löysimme yhteisen sävelen ja tulimme hyvin toimeen, mitä nyt äidin valvovan silmän alla voi tulla. 

Näin meni joku vuosi eteenpäin ilman ongelmia. Sitten minun elämässä alkoi mullistukset. Kahden nuoremman lapsen äidin kannsa meille tuli avioero, ero oli minulle todella vaikea ja musertava. Tapaamiset vanhimman tyttären kanssa pyöri silti edelleen. Eksä laittoi kerran viestiä ja kyseli jotain tapaamisesta sekä ohimennen muita kuulumisia. Varmaan oli kuullut mun erosta, mutta oli niin kuin ei tietäisi. Sanoin suoraan miten asiat on ja että olen aika hajalla. Eksä esitti yllättynyttä ja oli todella pahoillaan, osoitti myötätuntoa ja tarjosi olkapäätä. Minä ystävällisesti kiitin, ihmettelin toki tätä suunnan muutosta, mutta en tätä oljenkortta ajatellut käyttää. Eksän viestittely lisääntyi ja kovin hän tuntui nyt minusta ja minun jaksamisestani olevan huolissaan. Tyttärestäkin hän kertoi, mitä kaikkea tämä oli puuhaillat ja kehittynyt. Olihan se siinä mielessä kiva, kun sai ajatuksia muualle, hetkeksi. Mutta mitään isoja tunteita minulle ei alkanut muodostua, olin eron jälkeen kuitenkin todella rikki ja hukassa. Eksän viestit alkoivat jossain vaiheessa muuttua vihjaileviksi, kuinka hän ei ole minua unohtanut eikä hän varsinkaan olisi minua jättänyt. Myös alkoi tulla vihjailua ihan suoraan toimintaan, kuinka hänellä oli minun kosketusta ikävä. Minä aloin vähän ahdistua ja aina yritin hienovaraisesti sivuuttaa aiheen ja sanoin että minä en halua nyt uutta suhdetta. Tiesin että jos teen täyden tyrmäyksen, menetän taas kontaktin tyttäreeni. Sanoin, että en halua hänen perheensä kokevan avioeroa, mitä minä nyt käyn läpi. Eksäni ilmoitti, että voisi koska tahansa ottaa avioeron, jos minä otan hänet takaisin. 

Tätä väsytystä kesti jonkun aikaa. Sitten kun minulla alkoi vähän helpottaa ja aloittelin omaa elämääni, sain uusia tuttavuuksia ja kokemuksia. Eksäni mustasukkaisuus nousi pintaan, hän oli menemisistäni ja uusista naisystävistäni ärtynyt. En missään vaiheessa näyttänyt hänelle vihreää valoa, mutta ilmeisesti hän oletti että ottaisin hänet takaisin. En varmaan uskaltanut tarpeeksi suoraan sanoa, että se kortti on jo käytetty.

Sitten löysin uuden naisystävän. Eksä luokkaantui tästä todella pahoin. Tämän jälkeen minulle jossain vaiheessa ilmoitettiin, että lapseni ei halua enää tulla tapaamisiin. Sen parempaa syytä minulle ei sanottu, mutta kuulemma lasta ahdisti tapaamisemme. Tätä lähdettiin lopuiksi lastenvalvojan kautta selvittämään. Tapaamisessa äiti kertoi kertoi kuinka minä olen väkivaltainen ja kuinka minä olin jättänyt hänet raskauden takia. Sen verran asiat menivät eteenpäin, että tyttärelleni kerrottiin, että minä olen hänen isä ja että hänellä on pikkusisko ja -veli. Äiti siis oli kertonut lapselle ”koko totuuden” omasta näkökulmastaan. Tämän jälkeen tapaamisia ei enää ollut. Kyselin kyllä koska ne onnistuisivat, mutta lapsi ei kuulemma halunnut tavata, eikä äiti halunnut pakottaa lasta tapaamaan minua. Tästä siis alkoi minun mustamaalaaminen, kun lapsi alkoi jotain jo ymmärtämään. 

Minun omassa elämässä taas myllersi ja viimeisin parisuhde kariutui muutaman kuukauden jälkeen. Olin siis taas vapaata riiistaa ja viesteillä pommittelu jatkui. Minä joka olen väkivaltainen ja vastuuntunnoton, olinkin kiinnostava eikä minua oltu unohdettu ja ikävä oli edelleen kova. Kuitenkin voisin olla lapselleni isä vain siinä tapauksessa, jos palaisin äidin kanssa yhteen. 

Sitten eksän liitto oli alkanut rakoilla. Sänkyasiat eivät luistaneet ja muutenkin kunnioitus puuttui. Eksäni oli onneton, nyt minä sain toimia olkapäänä. Minua kyllä mietitytti, että mitähän lapselleni kuuluu, jos kotona asiat eivät ole hyvin. Mutta yksi asia ei muuttunut, lapsi ei halunnut minua tavata. Jossain vaiheessa laitoin tyttärelleni kirjeen, johon myös muut sisarukset saivat piirtää ja kirjoittaa ja laitoin koulukuvat ja puhelinnumerot mukaan. Tuon jälkeen sisarukset alkoivat pitää yhteyttä ja siitä olen todella onnellinen. Eksäni jaksoi viestitellä ja tunnustaa rakkauttaan, vaikka en viesteihin edes reagoinut. Minulla on nämä viestit vielä tallella ja niitä on paljon. Hämmästyin mitenkä vahvasti eksäni minussa jaksoi roikkua. Samoin hän jaksoi myös omassa avioliitossaan, koska eroa heille ei ole tullut. Eksäni liittyi myös someen, faceen ja ig:in. Laitoin piruuttani seuraamispyynnön, mutta sitä ei hyväksytty, kuten olin odottanutkin. Minulla on julkinen profiili ja näin miten eksäni kävi katsomassa tarinani, jotka ig:ssa olin jakanut. Ryhdyin myös seuraamaan tytärtäni ja hän seurasi minua takaisin. Aloin silloin tällöin kysellä kuulumisia ja sain kyllä vastauksia, mitään syvällistä en lähtenyt keskustelemaan, koska ajattelin että kaikki ajallaan. Eräs kerta tyttäreni laittoi viestin, että ahdistuu minun viesteistä ja haluaa että lopetan yhteydenpidon. Sanoin että kunnioitan hänen pyyntöään, mutta minulla on hänelle kerrottavaa. Kuulemma minulla ei ollut mitään tarvetta kertoa mitään, koska äiti oli jo kertonut totuuden ja kun minä en edes halunnut koko lasta, niin voin lopettaa yhteydenpidon.  Sanoin että asia ei ole noin, äitisi ei ole antanut minun olla isä, koska emme ole olleet yhdessä. Minulla sanottiin että voin olla lapsen elämässä vasta kun tunteet ovat kuolleet. Sitä päivää ei koskaan ole tullut. Lupasin kertoa oman versioni ja myös todistaa että näin on tapahtunut. Tyttäreni lupasi palata asiaan, jos häntä joskus alkaa kiinnostaa. Minä odotan. 

Nykyään elämäni on vakiintunut. Minulla on ihana puoliso, meillä on iso uusioperhe sekä yksi yhteinen iltatähti, silmäterä. 

Vaikka oma elämäni on ollut vaiherikas ja vauhdikas, niin ei päivääkään etteikö kaikki lapseni olisi mielessä. Ja minusta on aina puuttunut yksi pala. Kaikki reissut, juhlat, lomat, ym. mitä olen lasten kanssa tehnyt, olen aina miettinyt, että kunpa kaikki voisivat olla mukana. On tuntunut epäreilulta. Olen myös ihmetellyt ja että mitä sillä voittaa, kun lapselle valehtelee että ei ole haluttu. Tuossa on vain sen verran totta, että eksäni kanssa en halunnut perustaa perhettä, mutta kun lapsi ilmoitti tulostaan, hetkeäkään miettimättä olin valmis kantamaan vastuuni. Elatusmaksuja kelpasin maksamaan, mutta en muuhun. Ymmärrän kyllä, kun koko ikä on valehdeltu ja kerrottu asioita vain yhden ihmisen näkökulmasta, niin vaikea sitä totuutta on muuttaa. En minä lapselleni ole vihainen tietenkään, koska silloin kun totuus tulee ilmi ja silmät aukeaa, minä olen vahvoilla. Sitä odotellessa. 

Varmasti olisin voinut tehdä jotain toisin ja paremmin, mutta omakin elämä ja ihmissuhteet oli paikoin niin rikkonaisia, etten aina ollut paras esimerkki. Lapset kuitenkin on aina menneet kaiken edelle, siitä en ole tinkinyt.

Tarinan aikajana saattaa heittää hieman, mutta kaikki nämä on tapahtunut. Mielestäni tässä on jo tarpeeksi yhdelle miehelle ja tarinahan ei ole vielä päättynyt…