”Kyse taitaa olla siitä onko kanttia päättää toimimaton parisuhde ajoissa, vai ryhtyäkö oman elämänsä marttyyriksi”

”Jos parisuhde ei toimi eikä isä osallistu lastenhoitoon ja lapsiarkeen, kyllä sieltä peilistä katsoo syyllinen, tilanteen mahdollistaja. Ero on ihan toimiva ratkaisu myös vauva- ja pikkulapsiaikana.

Onneksi sen itse tajusin ja isä ”joutui” eron myötä osallistumaan lastenhoitoon jo pikkulapsiaikana. Ja sain samalla itsekin omaa aikaa. Elämäni paras päätös! Tärkeintä toki jos kirjoittaja mahdollistamisellaan sai itselleen ”kivan perheen” ja kokee olevansa siihen, päätökseensä jäädä ja mahdollistaa, onnellinen. Eroon sekin kiva yhteiselämä sitten lopulta kuitenkin päätyi. Kyse taitaa olla siitä onko kanttia päättää toimimaton parisuhde ajoissa, vai ryhtyäkö oman elämänsä marttyyriksi.”

”Näissä tarinoissa on usein ikävä sivumaku ja se on kirjoittajan täysin yksipuolinen ja itsekäs ajattelu erosta. Kirjoitetaan, että MINÄ halusin kivan perheen ja toinen sen sitten tuhosi, kun halusikin lopulta lähteä suhteesta. Sen jälkeen se MINÄ jää katkerana paikoilleen ja saa polttoainetta marttyyrin asemaan sillä, että kirjoittaa itsensä uhriksi ja exänsä ihmishirviöksi. Eikö siinä ole itsellä se peiliin katsomisen paikka jos kuvittelee, että elämä menee aika niin kuin MINÄ olen sen suunnitellut? Kannattaa lakata kuvittelemasta, että kaikki on itsestäänselvää.

Minunkin aviomies halusi suhteesta pois, mutta mitä minä sille voin. Hänen päätös ja hänen valinta ja hänen elämä. Minulla on omani. Miksi ihmeessä haluaisin tilannetta surkutella ja exäni elämää haukkua. Voisitteko vain kasvaa itsenäiseksi sieltä riippuvuuden takaa!”