Havaintoja parisuhteesta

”Löysin maailman parhaan naisen toisilta tindertreffeiltäni”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Reilu vuosi sitten olin puolitoista vuotta eron jälkeen saanut kaikenlaisesta säätämisestä tarpeekseni ja niinpä tein sen, mitä juuri tuossa tilanteessa kannattaa tehdä: kirjauduin tinderiin. Ehdin harrastaa tuota hauskaa seuraleikkiä muutaman viikon, jonka aikana chattailin n. kymmenkunnan naisen kanssa ja treffasin kaksi. Ohi selasin varmasti satoja.

Ensimmäisen kanssa oli oikein hauskat treffit, vaikka eivät sitten johtaneetkaan mihinkään muuhun. Hyviä keskusteluja, hyvää ruokaa, viiniä. Ilta ja yö vierähtivät kivasti ja vielä maittava aamupala. Hyvä maku jäi suuhun, vaikkei sitten sen enempää siitä tullutkaan. Uskaltauduin jatkamaan tinderin pelaamista.

Toisen kanssa sitten tuntui siltä, että tässäpä vasta nainen. Kaikkea mitä halusin, kaunis, älykäs, taiteellinen, hyvä keskustelija, kaikki tuntui mätsäävän treffejä edeltävissä keskusteluissa. Ensimmäiset treffit olivat sitten viikonloppuna eräässä kauppakeskuksessa, jonka Ikeasta kävimme ostamassa yhdessä paistinpannuja ja mitä lie, kumpikin toki omaan kotiinsa. Minä eksytin siksi ajaksi lapseni pelaamaan pokemonia ja me kävimme tuon parisuhteen koetinkiven, Ikea-kierroksen läpi ensimmäisillä n. 20 minuutin treffeillä (olen muuten aika kokenut Ikean kävijä, muuten aikaa menisi pari tuntia…)

Kun totesimme, että ei tuo sarjamurhaajalta vaikuta, niin treffejä jatkettiin sitten seuraavana maanantaina deitin kotona, kun lapset olivat lähteneet äidilleen. Yli vuoden jälkeen samalla tiellä ollaan ja rakkaus kantaa edelleen. Se on kestänyt monenlaiset ulkopuolelta suhdetta vaikeuttaneet tekijät. Olen saanut kasvaa läheisyyteen ja oppinut paljon itsestäni. Olemme kohdanneet (pääsääntöisesti) kärsivällisyydellä toistemme vajavaisuudet, pelot ja traumat. Uskon ja toivon, että rakkaus kantaa ensihuuman jälkeenkin.

Kokemukseni ei taida olla ihan tyypillinen. Oma lähestymiseni tinderin oli aika tiukka. En kestä sitä, jos minulta odotetaan jotain, mihin en koe pystyväni vastaamaan. Pelkän seksin takia päätin siis olla roikottamatta ketään missään säädöissä. Ei enää kiitos niitä. Jos en halua suhdetta naisen kanssa, niin en halua muutakaan vongata. Naisten ilmoituksista näin, että myös heistä useimmat olivat hakemassa ihmistä parisuhteeseen kuten minäkin ja pidin lähestymistapaani kaikkien kannalta fiksuna.

Välillä arvoin naurettavan kauan laittaakko ruksia vai sydäntä, pääsääntöisesti olin tiukka swaippaamaan vasempaan. Itsestäänkin oppi jotain hylätessään naurettavien seikkojen takia varmasti ihan kivoja ihmisiä. Liian pitkä minulle, ohi. Ahaa, pelkkää matkustelua, viiniä ja extremeä. En pysy mukana, eikä kestä varmasti lapsiakaan. Ohi. Ei vielä omia lapsia, en halua enää isäksi. Ohi. Laskentatoimen päällikkö, liian matemaattinen ohi. Liian sporttinen. Ohi. Ei tarpeeksi sporttinen ohi. Liikaa tatuointeja. Ohi. Ei mitään tietoja itsestään. Ohi. Ohi. Ohi. Ohi.

On nimittäin ihan uskomatonta, miten paljon tinderistä löytyy naisia, jotka ilmeisesti löytävät unelmiensa miehen kertomatta itsestään sanallakaan mitään. Minä taas en halunnut tuhlata minun enkä mahdollisen deitin aikaa, jos en oikeasti ajatellut, että voisin naisesta kiinnostunua. Ja pelkkä kuva, edes kauniista naisesta, ei siihen riitä, pitäähän herran tähden jotain ihmisestä tietää. Edes se, että tykkää pitkistä aamuista kahvin ja hesarin kanssa (kaikki pitävät), keikoista (melkein kaikki) tai luonnosta liikkumisesta (kukapa ei). Horoskooppimerkki. Suosikkibändi (vaikkei se kauheasti minulle merkannutkaan). Kerro mitä tahansa. Mutta ei. No, eivät sitten saaneet minusta unelmamiestä itselleen. Heidän häppee ajattelin ja swaippasin reilusti vasemmalle.

Arvoin pitkään nykyisen kumppanini kohdalla. Oli nimittäin uskomattoman kaunis nainen. Kuvassa kiusoittelevan itsetietoinen hymy päällä. Kertoi profiilissa olevansa ”Seikkailun kapteeni”. Vähän aikaa nikottelin ja mietin, että mikähän tapaus tämä on. Että tuleeko piiskaa ensimmäisillä treffeillä. Onko joku psyko? Joku siinä hymyssä kuitenkin sai palaamaan profiiliin ja lopulta mätsättiin.

Taisin aloittaa viestittelyn haukkumalla kaikki tinder-miehet, koska ystävälläni oli juuri ollut kaameat treffit ja olin pahoillani hänen puolestaan. Olen sen verran fiksu, että vaikka puutteessa olisin ollutkin, niin ensimmäisenä en naisille seksijuttuja heittänyt. Siitä se juttu sitten lähti. Paljastui, että Seikkailu olikin naisen kanootti. Sillä sitten melottiin kesäisessä Suomen suvessa rakkauden laineilla.

Seksistäkin puhuttiin kyllä jo ennen niitä Ikea-treffejä, niinkuin puhuttiin kaikesta muustakin Antti Tuiskusta perussuomalaisiin, taiteeseen, parisuhteisiin, horoskooppeihin, kirjoihin, huumoriin. Onneksi päätin ottaa riskin tuon vinon hymyn edessä.

Ollaan keskusteltu tindermaailman kokemuksesta kumppanini kanssa ja jälkikäteen ajatellen en ehkä en lähtisi enää niin ehdottomalla seulalla karsimaan ehdokkaita, jos nyt menisin tinderiin. Varmasti moni mielenkiintoinen kohtaaminen jäi nyt kokematta. Minulla tämä lähestymistapa kuitenkin toimi, enkä takaisin tahtoisi. Löysin maailman parhaan naisen. Toisilta tindertreffeiltäni.”

X