Havaintoja parisuhteesta

”Maailman kaunein erotarina”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Haluan kertoa oman ero tarinani lyhyesti. Ensinnäkin, olen kiitollinen ex-aviomiehelleni jonka kanssa olemme onnellisia yhteisvanhempia tällä hetkellä.

Asetelma oli sellainen että olisi enemmän kuin ymmärrettävää että ex-aviomieheni olisi katkera.

Alkuasetelma: oli 2 ystäväpariskuntaa, oltiin ystäväperheen lapsen kummejakin. Jo 2 vuotta sitten kipinän tunsi ystäväperheen miehen ja mun välillä. Koronakeväänä vuosi sitten asiat menivät pidemmälle ja salasuhteen kautta rakastuimme tämän kummityttöni isän kanssa.

Päätimme että haluamme julistaa rakkautemme ja elää yhdessä. Kerroimme puolisoillemme miten asiat ovat. Tästä alkoi maailman kaunein erotarina.

Ensimmäiset 2 viikkoa juttelimme ex-puolisoni kanssa yöt ja päivät. Kävimme syitä ja seurauksia läpi. Kohtia yli 14 vuotiaassa parisuhteessamme jossa olisimme voineet pelastaa suhteen. Välinpitämättömyydellä ja toisen itsestään selvyytenä pitämisen vuoksi rakkaus oli kuihtunut pelkäksi ystävyydeksi. Molemmat yhtä syyllisiä.

Juttelimme enemmän ja rehellisemmin kuin koko avioliittomme aikana ikinä. Ex-puolisoni ymmärsi sen että mun rakastuminen toiseen ei ollut syy avioliiton päättymiseen vaan syyt löytyivät silloisen kodin sisäpuolelta. Rakastuminen sattui vaan päällekkäin edellisen suhteen kanssa.

Nyt, vuosi myöhemmin olemme hyviä ystäviä ex-puolisoni kanssa. Mä olen onnellinen uudessa suhteessani, saan olla rakastettu ja rakastaa. Ex-puolisoni on puhjennut kukkaan ja löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Hyvin erilaisen kuin mä, hänelle juuri sopivan.

Ex-puolisoni kiittikin että minä olin se joka uskalsi puhaltaa pelin poikki jota hän ei muutoksenpelossaan olisi tehnyt. Mahdollistin sen että hän on juuri nyt todella onnellinen. Olemme molemmat onnellisia, erikseen. Yhdessä olisimme kuihtuneet ja katkeroituneet vuosikymmenten kuluessa.

Ex-ystäväni eli nykyisen puolisoni ex-vaimo valitsi eri taktiikan eikä näe itsessään mitään vikaa vaan ero oli täysin minun syytäni mutta se on eri tarina se. Kolme neljästä voittivat näissä eroissa ja se on todella hyvä ja riittävä prosentti mielestäni.

Lapset voivat hyvin ja uusioperhe elämä on mahtavaa! Häiden ja perheenlisäyksen suunnittelu elämäni rakkauden kanssa on todellakin kaikkien muutoksien arvoista.

Helpoin tapa tämä ei ollut mutta lopputulos on mitä parhain. Kolme meistä saa viettää elämänsä onnellisena, olla arvostettu ja rakastaa täysillä.”

Lue myös

X