Mies kireissä juoksutrikoissa -Itseironinen omakuva

Minusta elämän yksi merkittävimmistä taidoista on itsellenauramisen taito. Siksi vuodelta 2016 teksti kireistä juoksutrikoista. Teksti sisältää rajua itsellenauramista.

 

Aloitin taas juoksuharrastuksen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Viime vuonna aloitin varovaisten arvioiden mukaan juoksuharrastuksen kaksitoista kertaa.  Yhteen lenkkiin se aina jäi. Melkein yksi lenkki kuukaudessa. Voisi paskempi tahtikin olla.

Olen vähän sellainen jojolenkkeilijä. Niinkuin ne laihduttajat, jotka aloittavat kymmeniä laihdutuskuuria vuodessa, mutta loppuvuodesta painavat silti muutaman kilon enemmän kuin alkuvuodesta. Kokeilevat jos jonkinlaista ihmedieettiä. Paras, josta minä olen lukenut, on tummasuklaa-punaviinidieetti.  Useaan sellaiseen kaveriin olen elämäni aikana törmännyt, jotka ovat jättäneet dieetistä sen suklaankin pois ja jatkaneet vuosia pelkän viinin voimalla. Laihoja ovat, mutta ei varsinaisesti siltikään eroottisen hehkun huipentumia.

Laihdu sohvalla istumalla-dieetti. On sellainenkin. Kun jättää ruokavaliosta pois tiettyjä aineita, niin liikkumattakin laihtuu. Niin varmaan. Vähän kuin sanoisi, että sohvalla istumalla parempaan kuntoon. Katsomalla sohvalla penkkiurheilua, niin kunto nousee. Olen kokeillut molempia. En suosittele.

Mikään ei ole helpompaa kuin itsensä huijaaminen.  Helpompaa kuin tehdä oikea elämänmuutos. Se vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä. Jopa tyystin uudenlaista tapaa ajatella ja toimia. Helpompaa on uskotella kuin oikeasti uskoa.  Yritän silti. Teen sen nyt isolla sydämellä.  Haluan olla hyvässä kunnossa siinä jonossa, jossa aletaan jakaa vanhuusiän tauteja, jotta saisin itselleni sellaisen siedettävän taudin, enkä nopeasti tappavaa.

Päätin lähteä ostamaan itselleni asiaankuuluvat juoksuhousut.

Katselin nimittäin ihaillen erään vastaan hölkänneen miehen juoksuhousuja, kun itse hölkkäilin kulahtaneissa markettioksennushousuissa häntä vastaan. Oli kyllä seksikkään oloiset housut ja mikä parasta, etumus oli niin kireä, että vähän se pullotti juostessa.

Voi sitä ihan aiheellisesti kysyä, että miten minun katseeni lirvahti juurikin sinne miehen etumukseen. Se nyt vain sillä kertaa sattui lirvahtamaan. Joskus sitä katsoo ihmistä silmiin, joskus etumukseen. Ei se niin vakavaa ole. Juokseminenkaan.

Minun on pitkään tehnyt mieli kireitä juoksuhousuja, joista näkyy, kummalla puolella etumusta se on. Tiedättehän, mitä minä sillä se-sanalla tarkoitan. Hitaammille sanottakoon, että pippeliä tietenkin. Minusta kireät juoksuhousut on eroottisinta, mitä miehen päällä voi olla, jos naista ei laske mukaan.

Katselin viime kesänä yleisurheilukisoja. Valehtelematta kaikilla sadan metrin juoksijoilla oli niin kireät housut, joista näkyi pippelin asento ja pituus. Ei niitä katse ohita, vaikka kuvittelisi itsensä heteroksi. Jos sadan metrin lähtövalmisteluita katselisi 3D-lasit silmillä, niin osuisivat otsaan ne etumukset, sen verran tuhtia tavaraa ovat.

Ja katsokaapas seuraavalla kerralla miesten valmistautumista koitokseen. Todella monet juoksijat nysväävät etumustaan ennen starttia. Siirtävät varustustaan puolelta toiselle kuin etsiäkseen sille juuri oikeaa paikkaa. Sehän voi olla, että tekevät niin huomaamatta, koska ovat niin keskittyneessä tilassa. Mutta ei siitä kukaan pahastu, vaikka katsomossa on kymmeniätuhansia ihmisiä sitä todistamassa.

Laitapa tämä kaikki toiseen ympäristöön.  Kyllähän sitä itsekin on toisinaan hyvin keskittyneessä tilassa aamuisin bussipysäkillä. Alkaisi heilutella pippeliään bokserien sisällä puolelta toiselle, etsien hyvää lepopaikkaa päiväksi.  Mutta vaikka siinä bussipysäkillä olisi kymmenientuhansien sijasta vain kuusikin muuta tyyppiä. niin ei sitä hyvällä katseltaisi. Partio siihen kohta kurvaisi paikalle. Turha siinä olisi poliiseille alkaa selittää toinen käsi vielä bokserin sisällä, että hyvää paikkaa pippelille vain etsin päivän koitoksia varten. Mitä ihmeellistä tässä on. Katselkaa vaikka yleisurheilun sadan metrin starttia. Samaa tekevät. Ei sinne tule poliisit hakemaan juoksijoita pois. Onko tämä nyt sen kummempaa.

Menin Ideaparkissa sijaitsevaan urheiluliikkeeseen. Otin hyllyltä muutaman sen näköisen housun, että mieltä kutitteli pelkkä ajatus siitä, että kuinka seksikkäältä kohta näyttäisin. Ajatus oli jo itsessään niin kuuma, että pullotuksesta se ei voisi kiinni jäädä. Kävelin sovituskoppiin.

Vaan siitä se juurikin jäi. Katselin sovituskopin kokovartalopeilistä itseäni ja ei mitään Usain Boltmaista etupullistumaa. Pullistuma oli väärässä kohdassa. Ylempänä. Vatsan kohdilla. Näytin vähän samalta kuin viime kesänä tyttärelleni ostetulta isolta puhallettavalta rantalelukoiralta. Sen kanssa kävi niin, että pumpatessa sen keskivartalo pullistui, mutta tassut jäivät aivan lössöiksi. Sama oli vartaloni kanssa, kun laitoin kauan hamuamani juoksuhousut jalkaan. Keskivartalo pullotti, mutta etumus oli tyhjä lössö. Voisin olla erinomainen kelluke jollekin lapselle.

Uimakoiran kanssa oli lopulta niin, että niille tassuille oli omat reiät, joista piti puhaltaa ilma sisään. Enhän minä sitä ymmärtänyt ja kiroten puhalsin vain yhdestä reiästä, huonolla lopputuloksella. Se toiminta näytti sellaiselta avio-urautuneen parin seksielämältä. Yhden ja saman paikan ympärillä puhistaan raivoisasti, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan.

No, mutta juoksuhousujen kanssa on pakko olla eri säännöt kuin puhallettavan rantakoiran. Ei ole olemassa mitään paikkaa, josta puhaltamalla saisi etumuksen pullistumaan. Tai siis…

Kun olen ajatellut, että siinä satasen sileän lähtösuoralla lähtölaukausta odottavat lihaksikkaat ja seksikkäät miehet ovat kuitenkin niin kutsutussa seksuaalisessa lepotilassa, niin silti heidän etumuksensa pullottaa. Että mistä helvetistä he tuollaisia housuja saavat hankittua. Vai onko nopeasti juokseminen vain niin kiihottavaa puuhaa. Hitaasti juokseminen ei ole. Olen kokeillut. Se ei edes näytä siltä.

Olin jo kiihdyksissäni menossa juoksuhousuineni kassalle purnaamaan, että paskat juoksuhousut, katso nyt, näetkö pullotusta etumuksessa, niinpä niin, en minäkään näe. Huonoa materiaalia ovat nämä housut hintaansa nähden. Vai enkö osaa käyttää näitä housuja. Tiedätköhän sinä, että miten etumus pullistuisi. En minä kuitenkaan mennyt. Tyydyin kohtalooni.

Ehkä jatkan vanhoilla housuillani jojolenkkeilyuraani. Kun taas kuukauden päästä aloitan toisen kerran tänä vuonna juoksuharrastukseni, niin voinhan laittaa vanhoihin kulahtaneisiin markettiverkkareihin olkatoppaukset etumuksen kohdalle, niin tunnen itseni tasavertaiseksi mieheksi vastaantulevien etupullistumamiesten seurassa.

Pääasiahan siinä lenkkeilyssä on saada huijattua itsensä uskomaan, että oikeasti lenkkeilee ja pitää itsestään huolta. Vähän kuin laihdutuskuurilla olevat tyypit siinä sohvalla, joka syövät tummaa suklaata ja kuvittelevat laihtuvansa.  Ihmisiä me vain olemme. Itsepetokseen taipuvaisia. Annetaan se itsellemme ja toisillemme anteeksi. Ei tämä niin vakavaa ole. Elämä.