”Mikä luulet olevasi? Tuollainen tyhjäntoimittaja ja jeesustelija!”

”Olen paljon miettinyt tätä nettikiusaamista ja varsinkin sitä kun tällä palstalla pahimmat kiusaajat ovat omanikäisiä ja omaa sukupuoltakin. Miksi?

Meidän 55-60-vuotiaiden lapsuusaikana jokaisen vanhemman suurin kauhu oli se että lapsista tulee ylpeitä. Tämän kauhuskenaarion estämiseksi jatkuva nälviminen ja vähättely olivat miltei joka kodin päivittäistä puuhaa. Kasvatukseksikin sitä kutsuttiin. Siitä huolimatta että piltin piti oppia potalle alle vuoden vanhana ja lukea ja kirjoittaa kolmevuotiaina, mistään onnistumisesta ei saanut tuntea iloa eikä sitä varsinkaan saanut sanoa ääneen. Ollakseen arvokas piti suorittaa ja oppia lisää. Kun suoritti ja oppi ei silti ollut arvokas. Piti tehdä lisää.

Jos oli saanut kehuja ja siitä kertoi iloisena kotona, vanhemmat suorastaan raivostuivat ja haukkuivat pataluhaksi. ”Mikä luulet olevasi? Tuollainen tyhjäntoimittaja ja jeesustelija! Et sinä mitään osaa!”. Sisko pärjäsi urheilussa ja kun liikunnanopettaja kommentoi että hänellä on atleettivartalo. Isä totesi että niin onkin, näytät ihan itäsaksalaiselta moukarinheittäjältä. Itse pärjäsin jossain kansallisessa testissä parhaiten koko Suomessa. Isä totesi että tyhmähän sinä olisit ollut jos olisi mennyt yhtään huonommin kun niin paljon luit. Luki ne muutkin. Minä ja pari tuhatta tyhmää siis. 

 Kaikki tämä julmuus oli siis kasvattamista. Kasvattamisen tarkoitus oli se ettei lapsista tule ylpeitä. Leuhkoja. Kaikki omat katkeruutensa ja kateutensa siitä että niillä omilla lapsilla oli paremmat mahdollisuudet kuin mitä itsellä aikanaan sotaevakkona sai sitten sylkäistä sen puolustuskyvyttömän ja itsestä riippuvaisen lapsensa niskaan ja sillä oli jalo tarkoitus ja päämäärä. Se oli lapsen omaksi parhaaksi. Ei ylpisty!

 Auta armias jos sittenkin sait leuhkan leiman koulussa. Kerran kaveri ihasteli puseroani johon sanoin kiitos, että tykkään siitä itsekin. Hän tyrmistyi ja totesi ettei niin saa sanoa. Minun olisi pitänyt sanoa että ruma on. Siis ettei ole leuhka pitää ostaa kaupasta vaatteita joista ei itse pidä ja käyttää niitä. Joskus sain kyydin kouluun ja isäni pysäytettyä auton tosi kauas koulun pihalta sisareni avasi takaoven että pääsin autosta ulos. Vuosia myöhemmin kuulin joltain kiusaajaltani että olin niin leuhka etten itse voinut edes ovea avata. Mulla oli paljon nuorempi sisarus minkä kaikki kyllä tiesivät minkä takia siis ne auton ovet olivat lapsilukossa eikä niitä saanut sisältä auki. Mutta kun olin leuhka, kaikki mitä tein johtui siitä.

Ainoa tapa päästä leuhkan leimasta on vähätellä itseään ja valittaa kaikesta. Sen sijaan että näkisi hyvän lapsessa tai puolisossa, täytyy löytää vikoja ja virheitä, mikään ei saa riittää ja siitä kaikesta pitää marista muille.  Puoliso ei perkele osaa edes lapsen päiväkotireppua pakata (tästä oli juttu viime viikolla ? hesarissa), lapset ovat laiskoja ja saamattomia eikä niistä ikinä mitään tule. Ja varsinkin niin raskaita hoitaa, niistä ei saa olla iloa. Kavereiden kotiin mennään punakynän kanssa ja vierailu on lähinnä kaiken arvostelua ja kyseenalaistamista. Kun kutsut harvenevat syy on aina muissa.

Tässä yli 50-vuotiaana sitten nainen muuttuu näkymättömäksi. Itse olen ujo introvertti ja pelkästään onnellinen kun minua ei huomata. Joillekin muille meistä se miesten (ja miksei muiden naistenkin) antama huomio on ollut se omaa itsetuntoa kohottava ja potkua antava voima. Kun se loppuu niin aivan kuin kaksivuotias taapero on helpointa saada sitä huomiota ja reaktioita polkemalla jalkaa, kiukuttelemalla tai ihan suoralla hyökkäyksellä. Toisten reaktio antaa sitä potkua. Todistaa että olen edelleen tärkeä.

Minusta kaikista parasta blogissasi on nimenomaan se että jaksat muistuttaa miten tärkeää on ottaa vastuu elämästään ja elää kuten itse haluaa. Jos avioliitto on kauheaa sitten pitää erota ja löytää joku sellainen kenen kanssa on hyvä elää. Kerranhan täällä eletään. Se luultavasti on se miksi tämä on paskin blogi sellaisen mielestä joka on elänyt koko elämänsä marttyyrinä ja syyttänyt pahasta olostaan muita. Sellaisen joka ei ole uskaltanut nauttia elämästään ettei olisi leuhka.

Siksi keski-ikäinen aikuinen nainen pukeutuu aamulla paskaan säkkiin, keittää paskat aamukahvit paskassa keittiössään: käy vittuilemassa maailman paskimmassa blogissa, huutaa paskoille lapsilleen ja puolisolleen, menee paskaan työpaikkaan tekemään paskaa työtään, kotiin tultua valmistaa paskaa ruokaa ja katsoo illalla paskoja ohjelmia paskoilta televisiokanavilta. Ja menee paskaan sänkyyn näkemään paskoja unia. Mutta leuhka ei ole!”