Havaintoja parisuhteesta

Miksi niin moni puhuu omasta vartalostaan niin rumasti?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ajattele, että monella on käynyt niin mahtava onni tässä elämässä, että olemme saaneet kannettavaksemme terveen kehon. Jokainen osa kehosta on paikallaan, jalat kantavat, kädet toimivat ja kehoa voi käyttää liikkumiseen, työntekemiseen, harrastuksiin ja seksiin.

Voiko parempaa lahjaa elämä antaa kuin oma terve keho?

Olemmeko kiitollisia tästä kaikesta kohtaamastamme onnesta? No, emme tietenkään, koska vartalo on aina jotenkin vääränlainen. Nenä on olevinaan vinossa, otsa liian korkealla tai vartalossa on puntarin mukaan kolme kiloa ja kaksisataa grammaa liikaa painoa ja se ahdistaa.

Se ahdistaa niin paljon, että moni puhuu omalle terveelle vartalolleen kuin vihamiehelleen. Miksi? Koska päässä kumpuaa ajatus siitä, että vartalo ei ole sellainen kuin erään lehden kansikuvassa olleella kuvakäsitetyllä ihmisellä. Hiukset eivät kiillä ja iho ei ole kuulaan pehmeä.

Perkele, lopettakaa!

Miltäpä se mahtaa tuntua ihmisestä, joka ei saa jalkojaan liikuteltua kuulla vieressä olevalta ihmiseltä, että nenä on vähän vinossa ja reisissä on selvästi useampi gramma liikaa?

Naurettavalta se kuulostaa, mutta hän ei sitä sano, koska ihmisen pitäisi ymmärtää itse ajatuksensa harhaisuus ja koomisuus.

Vartalolle pitäisi puhua kauniisti. Se on sinun kotisi, jossa mielesi asuu. Mieti kuinka kiltti vartalosi on sinulle. Se vie sinut paikkaan, jonne haluat mennä ja se tottelee jokaista liikettäsi. Sille pitäisi osoittaa joka päivä kiitollisuutta eikä kohdella sitä kuin märkää rättiä ja sättiä sitä, milloin mistäkin.

Itsekin aloitin puhumaan vartalolleni nätisti. Havahduin ajatukseen, että minullahan on mitä täydellisin vartalo. Se toimii ja tottelee käskyjäni. Miksi minä puhuisin sille rumasti? Kyllähän minä olen huomannut, että vartalooni on kertynyt jokunen lisäkoronakilo. No ei se oikeasti korona-aikaan liity millään tavalla, vaan siihen, että olen syönyt suhteessa liikkumiseni liikaa. Ollut laiska, mutta se suotakoon. Osaan kyllä olla vähemmän laiska, jos sille päälle satun ja kyllä sillekin päälle vielä satun.

Silti minulla on ihana vartalo. Se liikkuu ja vie minua paikkoihin, minne haluan mennä. Se mahdollistaa ihan perkeleesti minulle asioita. Siihen viitekehykseen nähden muutama liikakilo on kuin hyttysen ininä moottoritiellä. Sitä paitsi, kuka sanoo, että ne ovat liikakiloja. Mukavia kiloja ovat, jotka liikkuvat minun mukanani ja kenties jonain päivänä tippuvat kyydistä, kun juoksen järveä ympäri elämääni karkuun.

Lempeydellä sellaiseen asiaan kuin omaan toimivaan vartaloon pitää suhtautua. Olla sille armollinen, hyvä ja rakastava, sillä se on lopulta kaikki, mitä meillä pysyy mukana koko loppuelämän. Ihmiset ympärillä lähtevät ja niin niiden pitääkin lähteä. Kuten lapset omaan elämäänsä. Jokaisessa hetkessä oma vartalo pysyy ja onhan se nyt surullista, jos se on juuri se, jota syvästi vihaa ja jolle puhuu rumasti. Ei edes karkuun pääse kantajaansa.

Lopettakaan siis sättimästä kaikkein tärkeintä ja kohdelkaa itseänne kuin rakastajaanne. Antakaa sille lempeä ja kauniita sanoja. Eikä kukaan kiellä silittämästä sitä. Vartalo tykkää sellaisesta. Silittämisestä. Se on kuin kissa, joka alkaa kauniista kosketuksesta kehräämään ja kohta huomaat, että pelistä sinuun katsoo mitä upein ilmestys, sillä luulemasi vartalosi virheet ovat vain elämän tuottamia kauneuspilkkuja, joita sinä ylväästi kannat mukanasi ja vieläpä näkyvillä, sillä kukapa meistä haluaisi elämäänsä piilotella.

No niin. Tulikohan tämä asia nyt selväksi. Jos ei, niin kovapäisiä kyllä olette. Viimeiseksi sanottakoon, että jos ette vain pysty olemaan omalle vartalollenne armollisia ja kiitollisia, niin pitäkää huoli siitä, että osoitatte rumat sananne vain omaa vartaloa kohtaan, sillä toisen ihmisen vartalon arvosteleminen on puhdasta väkivaltaa ja sillä te osoitatte väkivaltanne koko ympäröivää todellisuutta kohtaan.

No katso nyt itseäsi, hitto että oot just hyvä!

Lue myös

X