Havaintoja parisuhteesta

Minä en halua elämääni kiiltokuvaa ihmisestä, minä haluan ihmisen

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ei ehkä kannata koskaan antaa omaa onneaan tai hyvinvointiaan toisen ihmisen kannettavaksi niin, että tulee riippuvaiseksi siitä. Minä kun en voi olla vastuussa toisen ihmisen tekemisistä tai valinnoista. Jos puolisoni pettäisi minua, niin varmasti tuntuisi pahalta, mutta ei riko elämäniloni juuria, koska se on ollut hänen valintansa. Jos puolisoni rakastuu toiseen ihmiseen, niin sekään ei ole minun vastuullani, joten toivotan siinä tapauksessa hänelle hyvää uutta rakkautta.

Se mikä on minun tehtäväni, on rakastaa häntä niin hyvin kuin osaan. Niin, että hän haluaa olla tässä. Itsestään mikään ei pysy olemassa. Elämässä mikään ei ole pysyvää, edes parisuhteet. Jos ne eivät lopu eroon, niin viimeistään toisen ihmisen kuolemaan. Itse en jaksa miettiä, että kestääkö suhde vielä päivän vai kolme vuosikymmentä. Rakastetaan päivä kerrallaan, kun kahtakaan ei voi.

Minulle rakkauden tärkein ilmentymä on vapaus ja ihmisyyden tärkein ilmentymä heikkous. Siksi en suhtaudu ehdottomasti yhtään mihinkään. Minulle rakkaus ei siis ole ehdoton. Minulle rakkaus nimenomaan on niin iso voima, että se ei kaadu ihmisen tekemään virheeseen tai yhteen huonoon tekoon. Sellainen rakkaus on minusta vähän heikkoa rakkautta.

Ihminen, joka myöntää virheen sisällään, on mahdottoman rakastettava. Siksi koin eräässä suhteessani sen niin, että kun silloinen rakkaani kertoi avoimesti pettämisestään, niin se oli suuri rakkauden teko ja miksi olisin avoimuudelle ja rehellisyydelle kääntänyt selkäni? Tunne häntä kohtaan vain kasvoi siinä vaiheessa, koska varmistuin siitä, että jos hän tekee jotain, jonka kokee parisuhteeseemme kielletyksi, niin hän varmasti tulee kertoneeksi siitä. Ja niin hän kertoikin esimerkiksi sitten, kun arveli, että ei rakasta minua enää tarpeeksi ja haluaa lähteä pois. Esimerkillistä toimintaa häneltä. Arvostan vieläkin tuota kaikkea.

Älkää hylätkö ihmisiä virheistään ja jättäkö heitä yksin.” Näin minulle kirjoitti eräs mies, joka jäi kiinni pettämisestä vaimolleen, koska ei uskaltanut kertoa pettämisestään itse. Tämä tiivistää hyvin kaiken. Ihminen on inhimillinen ja tekee elämässään virheitä ja kummallisia tekoja. Siksi kaikki ehdottomuus ja ”se on kerrasta poikki” lausahdukset kertovat ehkä eniten siitä, kuinka armottomaksi ihminen on kasvatettu itseään ja muita kanssaeläjiä kohtaan. Rakkaus ei lopu ihmisen virheeseen, vaan ymmärtämällä se kasvaa siitä.

Tässä miehen tarinassa, avioliitto vaimon kanssa jatkui entistä parempana ja tiiviimpänä. Aina parisuhteet eivät jatku ja sekin pitää sitten vain hyväksyä. Jos toinen haluaa mennä, niin toisen pitää antaa mennä. Häntä ei voi pakolla pitää missään sellaisessa, jossa hän ei enää halua olla.

Siksi ripustautuminen toiseen ihmiseen niin, että hänen lähtönsä aiheuttaisi ylitsepääsemättömän ahdistuksen ei kai ole koskaan hyvästä. Moni sanoo sellaista ripustautumista rakkaudeksi. Minä sanon sitä riippuvuudeksi. Onko kyse sitten läheisriippuvuudesta vai jostain muusta, niin sitä en osaa sanoa.

Rakkaus on aivan liian tärkeä asia kahleissa olemiseen. Siksi vapaus on rakkauden käyttövoimaa, ei ehdottomuus. Itselleni suurinta rakkautta toista ihmistä kohtaan on ymmärtää ja hyväksyä hänen vaillinaisuutensa ja heikkoutensa. Olla ehdottomuuden sijaan armollinen. Sillä ei meistä kukaan ihan puhtain jauhoin tästä elämästä selviä.

Minä en halua elämääni kiiltokuvaa ihmisestä, minä haluan ihmisen ja minulle sellainen ihminen on hän, joka tekee välillä vähän kummallisia valintoja ja tekoja heikkoutensa vuoksi. Hän on ihminen, joka täydentää elämääni ja onneani, mutta ei ole ainoa onnen ja sisällön lähde.

Jos hän joku päivä haluaisikin lähteä, niin olen valmis avaamaan oven ja kiittämään kaikesta kauniista.

Lue myös

X