Havaintoja parisuhteesta

”Minulle ei edes anneta mahdollisuutta tykätä puolisoni lapsista”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minä olen tällä hetkellä sellaisessa suhteessa, missä miehellä on 3 alle 13v lasta, mutta lasten äiti on tehnyt selväksi, ettei pidä minusta ja niinpä lapset on samaa mieltä.

Olen nähnyt heidät 1,5v aikana 2 krt, ja tällä hetkellä lapset eivät käy isänsä luona ollenkaan, varmuuden vuoksi, koska minä voin olla siellä ( emme asu virallisesti yhdessä koska eri paikkakunta ja työ).

En siis saa edes mahdollisuutta tykätä tai vihata puolison lapsia. He vihaavat minua tutustumatta.

Mutta aiemmassa liitossa bonuspoika kasvatettiin ihan yhteisymmärryksessä, minä olin tasavertainen kasvattaja!
Äitipuolen pitää saada olla omassa kotonaan ilman turhaa mielenpahoitusta!”

Tarina 2.

”Minulla on kaksi kotia ihan vain siksi, että silloin kun miehelläni on lapset kotona, niin minä asun sen ajan omassa vuokra-asunnossani. Tämä käy todella kalliiksi, mutta on ainoa mahdollisuus sille, että voimme jatkaa suhdettamme. Miehen exä on tehnyt selväksi, että mies ei lapsia kotiinsa saa jos minä asun siellä ja jos saakin, niin tekee elämästä siellä mahdollisimman vaikeaa. Vaikeaa on ollut muutenkin, joten elämme siksi lasten ollessa miehelläni erillämme.”

Lue myös

X