Minun banaani on parempi kuin sinun banaani.

Ajattelin tänään isoja ajatuksia. Oli sellainen isojen ajatusten päivä. Vietän kyseistä päivää noin kymmenen vuoden välein. Siemen isoihin ajatuksiin kylvettiin päähäni jo eilen. Katsoin peilistä kesän turvottamaa vartaloani ja teki mieli lähteä helvetin pitkälle juoksulenkille. Ennen lenkille lähtöni laitoin korville napit, jotta voin siinä samalla kuunnella vähän musiikkia.

Illalla alkoi raju keskustelu vaimon kanssa. Vaimo ihmetteli isoon ääneen, että miksi kuuntelen aina musiikkia ulkoillessani. Vaimo sanoi, että on paljon mukavampaa kuunnella vain tuulen suhinaa lenkkeillessä, että se rentouttaakin paremmin. Minä olin jyrkästi eri mieltä. Sanoin, että kun pistää WASPia oikein tiukalla äänenvoimakkuudella korvaan huutamaan, niin johan siinä jalka nousee ja mieli kevenee.

Sen jälkeen ajatus katosi melkein vuorokaudeksi, kunnes se tänään Prismassa ollessa saapui isoksi turvonneena, kuin miesbloggaajan kesävatsa, takaisin. Olin siinä punnitsemassa banaaneita, kun huomasin nuoren silmäparin tuijottamassa minua paheksuvasti. Tiesin heti mistä oli kyse. Siinä oli vierekkäin valittavissa riistoporvaribanaaneita ja reilunkaverinhippibanaaneita ja minä pahanen olin valinnut banaanit siitä riistäjien puolelta.

Kyllä minä olen huolissani maailman menosta ja pyrin toisinaan tekemään sen vuoksi eettisiä valintoja. Siinä vaan kaupassa ollessa minua vaivaa yksi pahemman luokan vaiva. Olen täysin vaipunut omiin ajatuksiini hyllyjen välissä surffaillessa. No, mitä nyt nelikymppinen mies kaupassa ollessaan ajattelee, turha sitä tässä on ääneen lähteä huutelemaan. Tänään olivat vielä tupla-ajatukset päällä, kun minulla puski ulos se eilisestä turvonnut iso ajatus.

Olisinhan minä voinut syyllisyyspuuskassani vaihtaa banaanit niihin reilunkaverin banaaneihin, mutta olin ehtinyt ne jo punnita ja kaikkea, niin en minä enää viitsinyt. Imenpähän tänään iltasmoothieni täynnä huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä, sillä sellainen tunne minulle siellä kaupassa tuli, kun jäin banaaniosastolla housut kintussa kiinni maailman tuhoamisesta.

Mutta palataanpa siihen isoon turvonneeseen ajatukseen. Olen ihmetellyt, että mikä tarve meillä on, lähes asiassa kuin asiassa, pyrkiä todistamaan olevamme enemmän oikeassa kuin se toinen on. Miksi emme voi vain hyväksyä ajatusta, että toinen tykkää kuunnella lenkkeillessä tuulen suhinaa ja toinen WASPia. Tai miksi riistoporvaribanaanin ostajan on katsottava halveksuen ja vähättelevästi sitä reilunkaverinhippibanaanin ostajaa ja miksi reilunkaverinhippibanaanin ostajan pitää katsoa syyttelevästi ja osoittelevasti sitä riistoporvaribanaanin ostajaa.

Eikö se kuitenkin ole niin, että me ihmiset olemme erilaisia ja katsomme maailmaa oman uskomuksemme ja totuutemme läpi. Kaikkien mielipiteiden, poliittisten suuntauksien, seksuaalisten suuntauksien, uskontojen ja filosofioiden takana on ihminen. Jokaisen aatteen ja mielipiteen takana on ihminen. Se ihan sama ihminen, joka minäkin olen. Se mitä päällemme olemme laittaneet, ei ole niin merkityksellistä kuin se, mitä niiden vaatteiden alla on. Aina kun ihminen kohtaa avoimesti toisen ihmisen, niin maailma muuttuu hieman pienemmäksi ja paremmaksi. 

Meidän ei tarvitsisi huutaa niin lujaa omaa totuuttamme jos saisimme hyväksyntää totuudellemme hiljaisemmalla äänellä sanoen. Mitä kovemmin huudamme omaa totuuttamme, sitä kauemmaksi karkaa toisen totuuden huutaja. Pian emme kohtaa toisiamme enää ollenkaan. Lenkkeilyyn ja kaupassa käyntiin tulee samanlaiset vuorot kuin taloyhtiöiden joulusaunoissa. Iltaviidestä iltaseitsemään lenkille saa lähteä vain tuulen huminaa kuuntelevat ja kauppaan saa mennä vain riistoporvaribanaaneita ostavat. Iltaseitsemästä iltayhdeksään onkin sitten WASPin kuuntelijoiden aika lähteä lenkille ja reilunkaverinhippibanaanien ostajien kauppaan. Muutaman vuoden päästä heidän välille rakennetaan muuri.

Toiset kuuntelevat suhinaa ja toiset WASPia. Niin se vain elämä menee ja mikä minä olen sanomaan, että suhinan kuuntelijat olisivat todella väärässä asiansa suhteen. Kyllä minä ainakin kukkana odotan muilta kukilta, että antavat minun rauhassa kukkia. Kyllä on sellainen kukkaketo kaunein, jossa kasvaa paljon erivärisiä kukkia. Vituttaisi olla valkoinen päivänkakkara pellolla, jossa olisi vain valkoisia päivänkakkaroita.

Nyt taas vaivun kymmeneksi vuodeksi isojen ajatusten kanssa lepoon. Annan pääni täyttyä pienistä ja merkityksettömistä ajatuksista, sellaista ajatuksista, joiden vallassa tulee vahingossa valittua hedelmäosastolta vääriä banaaneita. Se on merkki siitä, että antaa ajatustenkin välillä olla lomalla.

Haluan tähän loppuun kuitenkin mainita, että älkää nyt viitsikö, mitä järkeä on lenkillä kuunnella jotain tuulen suhinaa. Voiko tylsempää lenkkimusiikkia enää olla? Kyllä WASP saa jalan kunnolla liikkeelle.