havaintoja parisuhteesta

”Minusta yritettiin jopa hakkaamalla saada hiljainen ja alistuva miesten passaaja”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minun, työttömän / pätkätyöläis”luuserin” tekevän töitä sukulaisille ilmaiseksi.

Etenkin omille vanhemmilleni – ja minä kun luulin että on ok pyytää edes bensarahaa, koska vanhempani asuivat toisella paikkakunnalla, eikä heillä ollut rahasta puutetta.

Myöhemmin on selvinnyt että veljilleni kyllä rahaa annettiin – vieläpä vastikkeettomasti ja pyytelemättä – mutta minä, tytär, olinkin lapsuudenperheeni ”mustalammas”.

Olin lapsena poikatyttö, joka viihtyi parhaiten poikien toiminnallisissa leikeissä, kiipeili puissa ja talojen katoilla, ja joka ei ole ollut milloinkaan nk. yleisen mielipiteen orja.

Minusta yritettiin jopa lyömällä ja seiniin heittelemällä – ja etenkin sanallisesti kritisoimalla – saada perinteistä, hiljaista & alistuvaa, ja miehien /poikien passaajaa. Mitä enemmän sain moitteita, sitä enemmän kapinoin kun tulin murrosikään.

Lopulta tajusin muuttaa kauaksi lapsuudenkodissani, ja vähitellen välit molempiin vanhempiini viilenivät, vaikka menin naimisiin, ja sain lapsiakin.

Mieheni ei ollut varsinkaan äidilleni riittävän hyvä – hän jaksoi vielä aviomieheni kuullenkin kritisoida kuinka minun ”olisi pitänyt ottaa papin poika” joka oli minuun aikoinaan ihastunut. ”Nyt olisit ainakin opettaja!”

En minäkään ole anopilleni ja apelleni kelvannut yhtään sen paremmin. Minut on leimattu laiskaksi, tyhmäksi, ja saamattomaksi – riippumatta Monista kroonisista sairauksistani ja vammoistani, jotka rajoittavat huomattavasti työmahdollisuuksiani.

Miespuoliset kälyni ovat minua kohtaan asiallisia ja mukavia, mutta mieheni sisko ja hänen tyttärensä suorastaan vihaavat ja halveksivat minua, ja osoittavat sen sanoin ja teoin. En olekaan heidän kanssaan enää ollenkaan tekemisissä.

Elän ydinperheeni kanssa omannäköistämme elämää – tyytyväisinä vuokra-asunnossa. Se on itselleni tärkeintä. Perheeni onnellisuus, ja että saisimme säilyttää edes nykyiset olosuhteemme – ainakin toistaiseksi. Perheeni ulkopuolisten mielipiteet siitä miten meidän heidän mielestään pitäisi olla ja elää jätän täysin huomiotta nykyään.”

Lue myös

X