Havaintoja parisuhteesta

”Miten kehtaat iloita lapsivapaasta ajasta?”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Lukija laittoi kommentin. Hän on joutunut jopa riitaan ystäviensä kanssa, koska hänellä on exänsä kanssa vuoroviikkovanhemmuus.

Virheen nainen teki siinä, että tuli avoimesti kertoneeksi, että osaa nauttia lapsettomista viikoista. Ei saisi sellaista ääneen sanoa, koska ei vain saisi. Pitäisi sanoa, että hädin tuskin pystyy hengittämään sillä viikolla, kun lapset ovat isällään. Niin vaikeaa se on.

Kateutta se myös aiheutti. Hänen ei eronnut tuttavansa tuhahti, että hyvähän se on omaa aikaa viettää, kun lapset ovat viikon isällään. Toista se on, kun on koko ajan kiinni lapsissa ja omaa aikaa ei ole ollenkaan.

Nyt en oikein ymmärrä. Miten ihmeessä ei kahden aikuisen taloudessa voi olla omaa aikaa ollenkaan? Missä helvetissä se toinen vanhempi on? Eikö kahden aikuisen taloudessa nimenomaan omaa aikaa voi saada lähes päivittäin? Toinen kun on omalla ajalla niin toinen on lasten kanssa ja toisinpäin. Niin eihän siinä sitten lapsissa ole koko ajan kiinni.

Ja jos nyt on niin, että toinen ei osallistu yhteiseen arkeen ja lapsiin millään tavalla, niin miksi sellaisen kanssa pitää kotia leikkiä. Ero. Viikkoviikko vanhemmuus ja omaa aikaa tulee niin, että heilahtaa ja toisen vanhemman saa samalla vastuutettua siihen vanhemman tehtävään. Mikä tässä on nyt ongelmana?

Olenhan minä kuullut aiemminkin, että vuoroviikkovanhemmuuteen ei kuulu ääneen sanominen siitä, että toisinaan ilman lapsia oleminen on perkeleen vapauttavaa. Tämän kommentin jälkeen nimittäin paikalle saapuu täydellinen vanhempi Kuivalainen, joka kysyy, että pitääkö niitä lapsia tehdä jos niiden kanssa ei halua olla. Onneksi Kuivalaista ei tarvitse kuunnella. Hän valuttaa sisältään vain omia pettymyksiään ja turhaumiaan.

Ja olenhan minä kuullut myös, että on olemassa niin sanottuja ydinperheitä, joissa toisella vanhemmalla ei ole omaa aikaa koskaan, sillä toista vanhempaa ei vanhemmuus paljon nappaa. Kyllä se toinen hoitaa, kun itse istuu kymmenen vuotta putkeen töissä ja pilkillä. Niinhän se on ennenkin tehty ja sitä napanuoraa ei saatana katkaista.

Minusta on ihanaa, kun ihmiset sanovat ääneen sellaistakin, mitä kaikki ei halua kuunnella. Sitten ihmiset tuohtuvat ja paheksuvat. Puhinan kuulee lähes naapurikaupungista asti.

Elämä on sitä, miten elämän järjestää. Ei toki aina näin jyrkällä mielipiteellä, mutta ainakin sinne päin. Jos on kateellinen eronneelle ystävälle, jolla on joka toinen viikko lapsivapaata ja itse tuskailee avioliitossa, jossa toista ei kotona juurikaan näy, niin sitten se toinen pitää vastuuttaa.

Toinen hyvä tapa saada lapsivapaata on erota. Sitten neuvotella sellainen mukava diili, jossa molemmat saa tasapuolisesti lapsiviikkoja ja lapsettomia viikkoja. On sitä paskemmista syistäkin erottu. Jos joku ei ymmärrä tätä kappaletta osittain huumoriksi, niin olkoon se hänen ongelmansa.

Mitä sitten tuohon pahastumiseen siitä asiasta tulee, että on ihan toimintakykyinen ja onnellinen lapsettomina viikkoinakin, niin sehän ei ole merkki, että ei olisi helvetillinen ikävä lasta tai lapsia. Ne ovat niin henkilökohtaisia tunteita, että jos joku lähtee niitä ulkopuolelta arvottamaan tai arvioimaan, niin kannattaa hankkia jokin muu harrastus.

Vaan sainhan tuota minäkin kommentin tekstiin, joka koski ikävää lasta kohtaan, että mitä helvettiä, voiko mieskin tuntea ikävää. Toinen kommentti oli, että no miksi on pitänyt erota, ei olisi ikävä, jos ei eroaisi ja plaaplaaplaa, hengitys väliin, plaaplaaplaa.

Ihmiset. Tämä on teidän elämänne. Tehkää siitä teidän elämänne.

Lue myös

X