Motiivina kosto puolisolleni

Valitettavan iso prosentti huoltajuuskiistojen motiivina on kosto. Jos ihminen menisi ensin terapiaan niin sen jälkeen huoltajuuskiistat vähenesivät merkittävästi. Näin on sanonut eräs lastenvalvoja.

Kovin moni tuntuu sekoittavan kaksi asiaa. Kahden aikuisen välisen parisuhteen ja vanhemmuuden. Ne ovat kaksi erillistä asiaa. Kun kahden ihmisen välinen parisuhde päättyy syystä tai toisesta molempien yhteiseen päätökseen tai toisen päätökseen niin yhteinen parisuhde loppuu, mutta yhteinen vanhemmuus jatkuu. Kovin yksinkertaista tämä, eikö totta?

Sen jälkeen alkaa sovittelu, miten vanhemmuus jaetaan kahdessa eri kodissa. Nykyään ylivoimaisesti suosituin malli on vuoroviikkojärjestelmä. Siinä lapsi asuu yhtä paljon molempien vanhempiensa luona.

Valitettavasti sitten on se pieni vähemmistö joka alkaa purkaa parisuhteen päättymisen pettymyksiä lapsen kautta. Minullekin on lähetetty tarinoita, joissa asiasta on uhkailtu jo ennen eroa: ”jos lähdet, niin koskaan et tule näkemään lastasi”. Väkivaltaa pahimmasta päästä.

Tässä ihminen tulee yhdistäneeksi parisuhteen ja vanhemmuuden toisiinsa ja sen symbioosin katkettua alkaa uhkailemaan toisen vanhemmuuden viemisellä. Jos toinen väkivaltaisesta uhkailemisesta huolimatta lähtee niin seuraavana keinovalikoimassa on kosto ja siinä ei paljoa lapsen hyvinvointia ja näkökulmaa mietitä.

Tämä kaikki on surullista. Sillä vaikka tapauksia on vähemmistö, niin yksikin on liikaa. Parisuhdeajattelussa on enemmän kuin paljon modernisoitavaa. Yksi josta kannattaa aloittaa on se, että muistaa alusta alkaen, että parisuhde ja vanhemmuus ovat kaksi eri asiaa.

No, lopetetaan positiiviseen. Iso osa eroista sujuu hyvin ja lapsen etua kunnioittaen. Molemmat vanhemmat haluat olla yhtä paljon lapsensa kanssa, vaikka yhteinen parisuhde on loppunut. Tietenkin ovat sitten he, jotka siihen eivät edes kykene tai halua, mutta onneksi hekin ovat vähemmistössä.