Nainen näkyy naarmuina ihon pehmeällä pinnalla

Nainen on kuin hyvin kirjoitettu runo.

Runossa jokaisella sanalla on merkitys.

Merkitys, jonka voi jokaisella lukukerralla tulkita eri tavoin.

Luettuaan runon luulee ymmärtäneensä kaiken,

mutta lopulta ei ole ehkä ymmärtänyt mitään,

on vain tehnyt oman tulkintansa.

Minusta on niin, että jokaista runoa ei edes tarvitse ymmärtää.

Jää vain kokemus jostakin merkityksellisyyden tunteesta.

Kaunis runo jättää muistijäljen,

tunteen, että on kokenut jotain hämmästyttävän kaunista.

Jokaisen sanan auki pohtiminen vie tunnetta kauemmaksi,

koska tärkeämpää on vain kulkea kohti runosta hehkuvaa kauneutta,

joka voi valua ulos joko ilon tai surun pisaroina.

Nainen näkyy vastaantulevan nauravissa silmissä,

tai viipyilevänä suudelmana kosteiden huulien kaarilla.

Nainen näkyy naarmuina ihon pehmeällä kuorella,

tai kutsuvina sanoina aamuyön viimeisillä tunneilla.

Nainen näkyy lupauksena yhteisen sängyn viereisellä puolella,

tai odotuksena hetken jatkuvuudesta.

Sillä nainen, joka on merkinnyt kosketuksellaan,

on nainen, jonka kosketusta en koskaan halua kokonaan pois ravistaa.

 

Minä haluan sinut tässä hetkessä ihon alle asettaa.

Kirjoittaa katseellani sinuun sanan rakastaa.

Ja se pienen pieni väli, johon kukaan ei mahdu tulla.

 

Sinussa on sisällä naisen mysteeri, arvoitus.

Ja sitä arvotusta en edes halua ratkaista,

sillä jokaisen salaisuuden sisällä lepää intohimo.

Ja se intohimosta leiskuva kipinä on se liima,

joka sitoo vartalomme toinen toista palvomaan.

 

Sinä olet kuin kaunis, hyvin kirjoitettu runo,

jossa on hetken tai elämän kestävä arvoitus.

Minä haluan lukea sinua,

Koskettaa sinusta ulos tulevia tuhansia sanoja.

Suudelmia, haluja ja valheellisen viattomia katseita.

 

Lukea peiton alla ja nukahtaa sanat sinusta ihollani.