Havaintoja parisuhteesta

”Olen kateellinen eronneille ystävilleni”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Moni ystävistäni on eronnut. Syitä en tiedä, eikä se minulle kuulukaan. Tiedän toki, että muutama heistä on elänyt täysin kelvottomassa suhteessa väärän ihmisen kanssa. Niin kuin itsekin elän. Se erottaa minut heistä, että en uskalla erota.

Olen kateellinen heille, jotka uskaltavat. Samalla olen pettynyt, turhautunut ja vihainen, koska en itse uskalla. Minä olen juuri se pahamaineinen nainen, jota tämänkin palstan kommenttiosiossa halveksitaan, nainen, joka mielummin valitsee ratkaisuksi syrjähypyn kuin uskaltaa erota.

Miksi en uskalla? Monia syitä. Yksi syy on varmasti se, että mieheni on sanonut tekevänsä kaikkensa, että en pääse lähtemään. Pelkään siis häntä ja hänen reaktiotaan. Pelkään myös ympäristön reaktioita. Mieheni on hyvin pidetty ja arvostettu ihminen ja tiedän, että minä saisin osakseni suurta halveksuntaa, jos päättäisin lähetä. Saisin sitä jopa omilta sukulaisilta, sillä mieheni on heidän silmissään parasta, mitä kukaan voi saada.

Tosin sitä he eivät tiedä, että hän on jäänyt pettämisestä kiinni useita kertoja ja että hän on pahasti pelivelkainen ja että hän on koko suhteemme ajan laiminlyönyt vanhemman vastuutaan, koska hänen mielestään lapsen kuuluu olla pääsääntöisesti äidin vastuulla. Kuten on ollutkin, vaikka olen yhtä lailla ollut päivätyössä, kuten hänkin.

Miksi minä en eroa? Miksi minua vituttaa lukea tekstejä, joissa eroamisesta on tehty niin helppoa? Mitä toiset tekevät eri tavalla kuin minä? Eivätkö he pelkää mitään? Onko heillä ymmärtäväisempi lähipiiri? Saavatko he tukea valinnalleen?

Minä pelkään jääväni yksin. Pelkään, että menetän läheisiäni, jos eroan. Pelkään, että mieheni heittäytyy hankalaksi ja vaikeuttaa kaikin tavoin elämääni.

Miksi ei voi erota ennen kuin pettää? Tämän kysymyksen olen lukenut kymmeniä kertoja kommenttipalstalta. Tuskin kukaan kysyisi samaa kysymystä, jos olisi samassa tilanteessa kuin minä. Omasta kuplasta on niin helppo huutaa, moralisoida, olla ymmärtämättä. Ehkä he eivät pelkää elämässä yhtään mitään.

Pelkään, että katkeroidun. Pelkään, että menen hukkaan. Pelkään, että elämä valuu ohitse siksi, koska pelkään liikaa. Olen miettinyt, että pelkäänkö sittenkin eniten muutosta? Pelkäänkö itseäni? Pelkäänkö luopumista niin paljon, että valitsen mielummin sen, että jätän elämäni elämättä?

Haluan päästä pois, mutta en tiedä, että miten päästä pois. Pelkään lähteä, mutta pelkään, että jäämällä haihdun hiljaa pois. Olemasta olen jo lakannut. Olen kuin kirjahyllyn päällä oleva pöly, jota kukaan ei edes sen vertaa huomaa, että pyyhkisi pois.

Mistä löytäisin rohkeuden lähteä?”

 

Lue myös

X